Koivistoisen mansikkapaikan yrittäjä Vesa Koivistoinen saa lähes 700 000 euron vahingonkorvaukset pellot vuokranneelta maanomistajalta.
Koivistoisen mansikkapaikka on Suomen suurin alan yritys ja se tuottaa mansikkaa yli 120 hehtaarin alalla. Sillä on toimintaa Lahdessa, Vantaalla ja Hollolassa. Mansikkayrittäjän alkuperäinen vahingonkorvausvaatimus oli yli miljoona euroa.
Mansikanviljelijä vuokrasi kymmeniä hehtaareja kesällä 2018 hollolalaiselta maanomistajalta. Myöhemmin yrittäjälle selvisi, että maanomistaja oli lannoittanut peltoja ravinnelietteellä ja yrittäjä purki vuokrasopimuksen. Lietteen käyttö johti siihen, ettei tiluksilla voinutkaan kasvattaa mansikkaa ravinnoksi.
Isännän olisi pitänyt kertoa lietteestä mansikkayrittäjälle. Kun hän sitä ei tehnyt, hän toimi Päijät-Hämeen käräjäoikeuden mielestä huolimattomasti ja joutuu maksamaan vahingonkorvauksia.
Vahingonkorvaus perustuu mansikkayrittäjän esittämiin laskelmiin. Alalta olisi tullut oikeuden ratkaisun mukaan noin 100 000 kiloa mansikkaa ja siltä osin vahingon määräksi tuli 300 000 euroa.
Taimien hankinnan osuus vahinkosummasta on yli 170 000 euroa, taimien istutustyön yli 60 000 euroa ja mansikkapenkkien teon osuus lähes 100 000 euroa.
Mansikanviljelijä vaati maanvuoraajalta 100 000 euron summaan imagohaitasta, mutta sellaista ei käräjäoikeuden mukaan ei aiheutunut.
Vahinkojen kokonaissummaksi oikeus arvio noin 691 500 euroa.
Riidan hävinnyt joutuu maksamaan mansikkayrittäjän oikeudenkäyntikuluja noin 45 000 euroa. Maanomistajan oman oikeuskulut ovat yli 92 000 euroa.
Maanomistaja kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. Maanomistajalla on noin 800 hehtaaria peltoa. Hänellä on ollut noin 1 200 hehtaaria. Käräjäoikeus antoi jutussa ratkaisun perjantaina.