Katoavat avaimet olivat piinallinen riesa, mutta sitten Mika Pukarilla välähti – tiimin keksintö toi miljoonia - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Katoavat avaimet olivat piinallinen riesa, mutta sitten Mika Pukarilla välähti – tiimin keksintö toi miljoonia

Oululaisfima myytiin viime vuonna 190 miljoonalla eurolla.

Mika Pukari toimii perustamassaan iLoqissa yhä neuvonantajana.­

11.10. 8:15

Elektromekaanisia lukkoja kehittävän oululaisen iLoqin yrityskauppa oli Pohjois-Suomen suurimpia viime vuonna.

iLOQin omistamat ja yksityishenkilöt ja Sievi Capital myivät sen Nordic Capital Fund IX:lle lokakuussa. Sievi Capitalin lisäksi ILOQin suuromistaja oli Takasten perheen pääomasijoitusyhtiö Jussi Capital.

Kauppahinta oli noin 190 miljoonaa euroa.

Yhtiön liikevaihto on kasvanut viimeiset kolme vuotta reippaan viidenneksen ja oli viime vuonna 61 miljoonaa euroa, josta liikevoittoa (EBIT) kertyi 7,4 miljoonaa.

Yksi yrityskaupalla tienanneista on iLoqin perustaja Mika Pukari.

Pukari sanoo, että matkan varrella oli muitakin ostajia koputtelemassa, kuten myös suunnitelma pörssiin listautumisesta. Nykyisen pääomasijoittajan salkussa iLoqilla on Pukarin mielestä paras mahdollisuus ottaa lisäkierroksia kansainvälistymiseen.

– Siellä on kokemusta, ja ehkä sitä riskinottokykyäkin enemmän kuin meille perinteisillä yrittäjillä. Se näkyy kyllä hyvässä mielessä vauhdissa, jota iLoq on nyt saanut, Pukari kertoo.

– Itsekin olen ollut yrittäjänä pitkään, ja toiminnassa saattaa olla varmistelua, koska pelissä on niin paljon.

Iloqin tuotteita myydään Pohjoismaissa, Saksassa, Hollannissa, ja viimeksi Espanjassa ja Ranskassa.

Kadonneista avaimista paljon riesaa

Pukari on myös tietotekniikkaa lukenut sähkö- ja automaatioinsinööri. 1990-luvulla hän siirtyi johtamaan perheensä lukkoalan yritystä. Vaativia suurasiakkaita oli paljon julkisella ja yrityspuolella sairaaloista Nokiaan.

Uudet ideat alkoivat viritä, kun Pukari havaitsi, miten vaikea perinteisillä mekaanisilla lukoilla oli tyydyttää asiakastarpeita. Avaimet katoavat, tulee organisaatiomuutoksia. Järjestelmien muuttaminen oli vaikeaa ja kallista.

Kulunseurantajärjestelmät, jotka perustuvat esimerkiksi rfid-tunnistamiseen, eivät palvele esimerkiksi taloyhtiöitä ja ovat lisäksi kalliita. Lukkoliikkeen näkökulmasta järjestelmät olivat kömpelöitä ja vanhentuneita.

Vuonna 2002 yritys myytiin pois, ja Pukarille jäi aikaa alkaa miettiä uusia ratkaisuja. Hän kehitti tiiminsä kanssa avaimen kanssa kommunikoivan lukkopesän, jonka dynamo kehittää tarvitsemansa sähköenergian avaimen työntöliikkeestä ilman paristoja tai kaapeleita.

Keski-Euroopassa kehitetyissä kilpailevat tuotteet ovat olleet paristokäyttöisiä, mikä tuo kustannus- ja ympäristöhaittaa.

– Asetin vaatimuksen, että lähes kulunvalvontajärjestelmää vastaavat ominaisuudet pitää saada lähes mekaanisen lukon hinnalla.

Asuntoyhtiöissä kadonneet avaimet ovat iso riesa. Jos yleisavain hukkuu, kaikki lukot ja avaimet pitää uusia. Jos yksittäisen asunnon avain katoaa, tehdään sarjamuutos asukkaan lukkoon, mutta vanhalla avaimella pääsee yhä yleisiin tiloihin.

ILoqin tuotteessa kadonneen avaimen korvaava uusi avain on helppo aktivoida ja poistaa järjestelmästä kadonnut avain.

Mika Pukarin idea lähti muun muassa siitä havainnosta, että asuntoyhtiöissä kadonneet avaimet ovat iso riesa. Jos yleisavain hukkuu, kaikki lukot ja avaimet pitää uusia. ILoqin tuotteessa kadonneen avaimen korvaava uusi avain on helppo aktivoida ja poistaa järjestelmästä kadonnut avain.­

Uusia keksintöjä vireillä

Pukari aikoo jatkaa yrityskaupan tuottojen avulla yritystoimintaa jossain muodossa.

Hän myös osallistuu yhä neuvonantajana yrityksen kehittämiseen. Toimitusjohtajan kapulan Pukari siirsi eteenpäin jo vuonna 2017 Heikki Hiltuselle, aikanaan Vaconin maailmalle vieneelle konkarille.

– On ollut kyllä ihana nähdä, miten he sitä vievät eteenpäin. Hallituksessa on uudella tavalla toimiala- ja kansainvälistymiskokemusta ja omia verkostoja. Kokeneita teollisuusmiehiä oli toki ennenkin, mutta toimialakokemus oli hieman ohuempaa.

Kun aikaa ja rahaa on aiempaa enemmän käytössä, hän aikoo myös käyttää niitä ainakin yhteen intohimoonsa, purjehtimiseen.

– Mutta ei se purjehduskaan ihan pelkäksi elämän sisällöksi riitä.

– Oma lahjakkuuteni on keksintöpuolella. Nautin uusien asioiden keksimisestä. On tässä joitakin rautoja tulessa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?