Kommentti: Vastuu kansakunnan edusta on yritysjohdolle vieras ajatus – vaikka yleinen etu on yritystenkin etu - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Vastuu kansakunnan edusta on yritysjohdolle vieras ajatus – vaikka yleinen etu on yritystenkin etu

Yritystoiminta menestyy, jos kansakunta ja talous voivat hyvin. Silti yhteisvastuu on yrityksille vaikea vetoomus, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.

10.10.2020 6:30

Pääministeri ja oppositio pauhaavat toistensa ohi, kun yksi vetoaa yritysten ”yhteiskunnalliseen yhteisvastuuseen” ja toiset tulkitsevat tämän syyttävän yrityksiä epäisänmaallisiksi.

Viime viikkojen vastakkainasettelu kärjistyi tällä viikolla valtion ensi vuoden budjetin lähetekeskustelussa eduskunnassa.

Oppositio ja osa hallituskumppaneistakin kovisteli pääministeri Sanna Marinia (sd) tämän yrityksille esittämistä vetoomuksia välttää henkilöstön irtisanomisia akuutin koronakriisin aikana.

Kovistelijat tulkitsivat pääministerin vihjailleen yritysten muka irtisanovan väkeä huvin vuoksi ja pahuuttaan. Pääministeri vastasi pelkästään peräänkuuluttavansa kohtuutta.

Poliittisen keskustelun – tai tässä tapauksessa kiistelyn – luonteeseen toki kuuluvat kärkevätkin väitteet ja tulistuneet vastaväitteet ehkä tahallisinekin yli- ja väärintulkintoineen.

Mutta jos jätetään poliittiset tulkinnat sikseen, tässä yritysten yhteiskunnallista vapautta ja vastuuta koskevassa kiistassa on pohjimmiltaan kyse perustavaa laatua olevasta ikiaikaisesta mutta aina ajankohtaisesta yhteiskunnallisesta ilmiöstä.

Kyse on yksityisen ja yleisen edun välisestä ristiriidasta – ja noiden etujen yhteen sovittamisen vaikeudesta.

Tällä kertaa kiistan vaikeusastetta ja tulkinnan vaikeutta lisää vielä sekin, että vastatusten eivät ole ”vain” yritysten yksityiset ja muun yhteiskunnan yhteiset edut. Eri aloilla toimivien erityyppisten yritystenkin edut käyvät osin toisiaan vastaan – vaikka nämä eivät näytä vielä oivaltaneen asiaa.

Vaihtoehto voi olla kahta keljumpi

Koronataantuman kaltaisissa oloissa liiketoiminta vaikeutuu, ja pulaan joutuneen yrityksen voi olla jopa välttämätöntä vähentää kustannuksia. Henkilöstöä on lomautettava tai irtisanottava, jos muuten toiminta painuu tappiolliseksi ja pahimmassa tapauksessa päättyy vararikkoon.

Toiminnan tehostaminen vaikkapa henkilöstökuluista tinkimällä voi olla ilman tappion tai konkurssin uhkaakin houkutteleva keino yrityksen kannattavuuden parantamiseen.

Tehokkuuden ja tuottavuuden lisääminen lienee tavoitteena esimerkiksi metsäteollisuudella, joka ilmoitti hiljan irtautuvansa liittojen välisistä työehtoneuvotteluista ja siirtyvänsä entistä joustavampaan yrityskohtaiseen sopimiseen.

Yrityksillä on oikeus ja yleensä osakkeenomistajien vaatima velvollisuuskin järjestää toimintonsa niin tehokkaasti ja kannattavasti kuin osaavat.

Mutta lyhytjänteinen kannattavuuden maksimointi voi silti olla yritysten omaakin pitkäaikaista etua vastaan.

Palkka-ale heikentää kysyntää

Siinä kuin jokainen irtisanominen tai lomautus merkitsee yrityksen henkilöstökulujen säästöä, se merkitsee työpaikkansa pysyvästi tai tilapäisesti menettäneen palkansaajan joutumista päivärahansaajaksi. Ja se taas merkitsee tilipussin tuntuvaa kutistumista – ja ostovoiman heikkenemistä.

Jokainen työpaikastaan irtisanottu tai lomautettu kansalainen on myös kuluttaja ja useiden muiden yritysten, kuten kauppojen ja monenlaisten palveluiden, asiakas – joka joutuu tulojensa kutistuttua pakosta leikkaamaan kulutusmenojaan.

Näin yhden yrityksen kustannussäästö muuttuu paitsi irtisanotun tai lomautetun myös joidenkin muiden yritysten tulojen menetykseksi.

Tämä on vääjäämätöntä täysin siitä riippumatta, johtuvatko yhden yrityksen säästötoimet tappioiden ja jopa konkurssiuhan välttelystä vai kannattavan toiminnan tehostamisesta.

Samanlainen kelju ketjureaktio heijastelee toki haittoja muiden yritysten toimintaan vielä enemmän, jos kannattavuusvaikeuksia poteva yritys epäonnistuu, joutuu lopettamaan toimintansa ja koko henkilökunta menettää työnsä.

Tulonmenetykset heikentävät taloutta

Samanlaista heijastushaittaa koituu kotitalouksia palveleville yrityksille metsäteollisuuden tai pian kai muidenkin alojen paikallisista sopimuksista, jos niiden ”joustavuudella” on tarkoitus tavalla tai toisella tinkiä henkilöstömenoista.

Mitä tehokkaammiksi tinkimisen tulokset osoittautuvat sitä varmemmin ja enemmän näiden alojen palkansaajat menettävät ostovoimaansa – ja sitä enemmän näitä ”palkkajoustajia” palvelevat kotimarkkinayritykset menettävät tulojaan.

Siksi onkin omalla tavallaan erikoista, että myös palvelualan yritykset näyttävät innostuneen metsäteollisuuden esimerkistä – vaikka erityisesti kotimaisten kotitalouksien kysynnästä tulonsa saaville palveluyrityksille paikallisen sopimisen joustot merkitsevät mahdollisten kustannussäästöjen lisäksi myös ilmiselvää tulonmenetysten uhkaa.

Metsäteollisuuden ja muiden vientialojen kansainvälisten suuryritysten edut ja tavoitteet voivatkin olla jopa jyrkästi kotimarkkinayritysten etuja vastaan.

Vientiteollisuus ei kaipaa kotimaista kysyntää

Metsäteollisuuden avausta ja etua on helppo ymmärtää, sillä vain hyvin pieni osa maan suurimpien metsäteollisuusyritysten tuloista on peräisin kotimaasta. Siksi niille kotimaisista palkkakuluista tinkiminen tuottaa enemmän kustannussäästöjä kuin suoria tai epäsuoriakaan myyntitulojen menetyksiä.

Ja sekin on helppo ymmärtää, että myös jokainen kotimaassa toimiva kauppa- tai palveluyritys pyrkii pitämään kustannusrakenteensa niin kilpailukykyisenä kuin suinkin, henkilöstökulut mukaan luettuna. Tämä onkin selvää, sillä kunkin yrityksen tarkoitus on pitää huolta omasta eikä suinkaan muiden yritysten saati koko kansantalouden kunnosta.

Mutta silti on yhtä selvää, että kunkin yksittäisen yrityksen etua ajavista toimista voi yhdessä syntyä kaikkien yritysten yhteistä etua ja kansantalouden yleistä etua haittaavaa epäsuoraa yhteisvaikutusta.

Siksi onkin vaikea ymmärtää, että edes kotimarkkinayritysten yhteistä etua ajavat etujärjestöt eivät näytä kantavan huolta yritysten ”joustavien” palkkapyrkimysten yhdessä synnyttämistä kysyntävaikutuksista. Ja siitä, että nuo kysyntävaikutukset ovat näiden samojen yritysten kysyntänäkymille pääosin haitallisia.

Tästä syystä kotimarkkinayritysten yhteinen etu onkin tässä puheena olevassa yksityisen ja yleisen edun ristiriidassa lähempänä koko yhteiskunnan – ja julkisen talouden – yleistä etua kuin suurimpien kansainvälisten vientiyritysten yksityistä etua.

Kotimarkkinayritykset jäävät altavastaajiksi

Jos vientialojen kansainväliset suuryritykset alkavat toden teolla ajaa omia etujaan, jäävät ansioistaan joustava henkilökunta ja sijaiskärsijöinä tulojaan menettävät kotimarkkinayritykset herkästi altavastaajiksi.

Mutta eivät ainoiksi, sillä seuraavaksi vaakalaudalle joutuu herkästi myös kansantalouden, julkisen talouden – ja sitä myöten kansakunnan – yleinen etu.

Näin käy, jos yksittäisten yritysten sinänsä perustelluistakin kustannussäästöistä alkaa toisiakin yrityksiä samanlaisiin toimiin painostava ketjureaktio – ja jos se äityy laajasti kotitalouksien ansioita, ostovoimaa ja kulutuskysyntää heikentäväksi noidankehäksi.

Tällaisen keljun ketjureaktion yleiset haittavaikutukset ovat sitä vakavampia ja yleisen edun riskit sitä suurempia mitä enemmän työvoimaan kohdistuvat säästöpaineet osuvat ennestään pienituloisimpien ansioihin.

Tästä koituisi aivan samanlaista kansantalouden yleistä haittaa kuin ennestään liian suurten tulo- ja varallisuuserojen kasvamisesta koituu.

Syykin on sama. Pienituloisen tulot menevät yleensä kokonaan kulutukseen ja siksi ennestään pienten tulojen supistuminen leikkaa täysimääräisesti pienituloisen kulutusta. Kun tämä kertautuu kyllin monta kertaa, alkaa kansantalouden kokonaiskysyntä supistua, ja se taas heijastelee omia ikäviä vaikutuksiaan julkiseen talouteen ja esimerkiksi työllisyyteen.

Sen sijaan suurituloisten tuloista vain osa menee kulutukseen ja loppu ohjautuu esimerkiksi finanssisijoituksiin, ja siksi suurten tulojen kasvaminen entistä suuremmiksi lisää ennestään varakkaiden finanssivarallisuutta ennemmin kuin kansantalouden kokonaiskysyntää – tai työllisyyttä.

”Näkymätön käsi” erottuu seuraamalla rahavirtaa

Tällaiset talouden kokonaiskuvaa muokkaavat vaikutusketjut ovat usein suoraviivaisempia ja selkeämpiä kuin yritysjohtajien tai varsinkaan poliitikkojen puheista luulisi.

Talouden ”näkymättömän käden” jälki erottuu yleensä sillä, että jättää erilaiset aatejulistukset ja korulauseet omaan arvoonsa – ja seuraa, mihin suuntaan rahavirta käy.

Se yleensä kertoo samalla, kumpi seuraavaksi vahvistuu, yksityinen vai yleinen etu.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?