DI:n lähteet: Solidium saattaa ostaa Sammon Nordea-osakkeet

Suomen valtion pörssiomistuksia hoitava Solidium voisi olla ostaja ainakin osalle vakuutuskonserni Sammon omistamista Nordea-osakkeista, kirjoittaa ruotsalainen talouslehti Dagens Industri (DI) Sampoa lähellä olevan lähteen perusteella.

Nordea Campus Helsingissä 14. toukokuuta 2019.

9.10.2020 9:38

– Tämä on täysin mahdollista. Olen myös kuullut tämän, sanoo Carnegien osakeanalyytikko John Ström lehdelle.

Sammolla on hieman alle viidennes Nordean osakkeista, millä se on pankin suurin yksittäinen omistaja.

Solidium on puolestaan Sammon suuri omistaja 8,0 prosentin osuudella.

Muitakin yhteyksiä on. Sammon hallituksen varapuheenjohtaja Jannica Fagerholm istuu Solidiumin hallituksessa.

Solidiumin nykyinen toimitusjohtaja Antti Mäkinen toimi aiemmin johtajana Nordeassa.

Kansallinen etu huomioon

Solidiumin toimiohjeen mukaan se on ”suomalainen ankkuriomistaja, jolla on kansallinen intressi toiminnassaan”.

Solidiumin sijoitusjohtaja Petter Söderström toteaa DI:lle, että Solidium tekee sijoituspäätöksensä tästä näkökulmasta. Siihen kuuluu monta eri osaa, kuten sijoituksen vaikutus Suomen bruttokansantuotteeseen ja työllisyyteen.

– Mikään yksittäinen osa ei ole ole sinänsä ratkaiseva, Söderström sanoo lehdelle.

Viime sunnuntaina Dagens Industri kertoi nimettömiin lähteisiin perustuen, että Sampo suunnittelee Nordean myymistä kahden vuoden sisällä.

Sampo alkoi ostaa Nordeaa reilu vuosikymmen sitten. Nordea on ollut Sammon osakkuusyhtiö vuoden 2009 lopusta alkaen, kun omistus nousi yli viidennekseen.

Reilu vuosi sitten Sampo jakoi osan omistamistaan Nordean osakkeista omistajilleen ylimääräisenä osinkona. Tämän jälkeen omistus painui 19,9 prosenttiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?