Ravintola-alalta voi kadota pysyvästi 20 000 työpaikkaa – MaRa maalaa synkän kuvan hallituksen koronarajoituksista - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Ravintola-alalta voi kadota pysyvästi 20 000 työpaikkaa – MaRa maalaa synkän kuvan hallituksen koronarajoituksista

MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi ei ymmärrä hallituksen päätöstä rajoittaa ravintoloiden toimintaa entisestään viidessä maakunnassa.

7.10.2020 16:48

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n mukaan hallituksen koronatoimet uhkaavat pysyvästi 20 000 ravintola-alan työpaikkaa ja uhkaavat sysätä useat ravintolat konkurssiin.

Ravintola-alan työttömyys kohdistuisi erityisesti nuoriin eli henkilöihin, joilla on erityisen vähän omia säästöjä. Lomautuksissa on jo nähtävissä kasvutrendi ja seuraavaksi odotetaan irtisanomisia.

Lisäksi vuokratyövoimaa eikä määräaikaisia työntekijöitä uskalleta käyttää.

Toimitusjohtaja Timo Lapin mukaan tilanne on vaikeampi kuin keväällä. Useat yritykset selvisivät keväällä omien säästöjen, valtiontuen ja mahdollisten vuokrahelpotusten avulla, mutta syksyllä uhkaa konkurssiaalto, kun puskurit on kulutettu.

Lapin mukaan mikään hallituksen tukitoimi ei voi ravintola- ja matkailualaa pelastaa, jos elinkeinolle ei anneta tasa-arvoisia menestymismahdollisuuksia.

Rajoitukset merkitsevät erittäin vakavaa puuttumista perustuslailla suojattuun elinkeinovapauteen ja työntekijän oikeuteen työhön, Lappi muistuttaa.

Hallitus kertoi keskiviikkona, että viidessä maakunnassa ravintoloihin kohdennetut koronarajoitukset tiukkenevat entisestään sunnuntaina.

Asetus astuu ensimmäiseksi voimaan Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla.

Näillä alueilla anniskelu on sunnuntaista lähtien lopetettava kello 22 ja ravintolan on sulkeuduttava kello 23. Lisäksi ravintola voi ottaa asiakkaita vain puolet normaalista asiakasmäärästä.

Rajoitukset ovat voimassa tarvittavan ajan, enimmillään lokakuun loppuun ilman uutta tarkastelua.

– Nämä ovat kohtuuttomia rajoituksia perustuslainkin mukaan. Rajoituksien pitää olla oikean suuntaisia ja välttämättömiä ja niitähän nämä eivät ole. Tiedotustilaisuudessa toimittaja kysyi, miten virus on levinnyt ruokaravintoloissa. Tähän THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen vastasi, että tautiryppäitä on ollut yökerhoissa, mutta kiersi kysymyksen viruksen leviämisestä ruokaravintoloissa, Lappi sanoo.

Lappi sanoo, että suoran vastaamisen vältteleminen osoittaa sitä, ettei hallitus pysty tosiasiassa perustelemaan rajuja rajoitustoimenpiteitään.

Asiakaspaikkarajoitukset koskettavat myös ruokaravintoloita ja kahviloita.

Alaa hiertää varsinkin se, että asiakaspaikkarajoitukset koskettavat myös ruokaravintoloita ja kahviloita.

Käytännössä se aiheuttaa sen, etteivät pienet ravintolat ja kahvilat voi toimia kannattavasti vain puolella kapasiteetilla.

– On selvää, ettei 30 asiakaspaikan ravintola pyöri 15 maksavalla asiakkaalla.

Lisäksi varsinkin viikonloppuna aikaisempi sulkeutuminen syö kaikkien ruokaravintoloiden liikevaihtoa.

Yökerhoyrityksille jo valtakunnallinen rajoitus, eli pilkun tuleminen puolilta öin, oli vakava isku, mutta viiden maakunnan erityisrajoitukset pakottaa klubit kiinni.

– On selvää, ettei yhtään yökerhoa ole enää auki. Koko tämä biletys siirtyy valvomattomiin yksityistilaisuuksiin, joissa ei ole vastuullista järjestäjää, eikä velvoittavaa lainsäädäntöä. Niistähän nämä tautiryppäät ovat peräisin.

Lapin mukaan hallitus ei kykene säätelemään yksityistilaisuuksia, joten se kohdistaa syyttävän sormensa yökerhoihin.

Yökerhoyrityksille on valtakunnallinen rajoitu, eli pilkun tuleminen puolilta öin.

Lappi hämmästelee hallituksen kovia toimia, kun MaRan mukaan valvonta tulisi kohdistaa ravintoloihin, joissa on jo todettu ongelmia. Hän sanoo, että ilman rajoituksiakin ravintola-ala on vaikeuksissa ja normaalitilanne häämöttää mahdollisesti vasta vuoden 2021 syksyllä.

– Joka tapauksessa korona vaikuttaa alaan negatiivisesti, mutta nämä rajoitukset kiihdyttävät konkursseja, ravintoloiden lopettamisia ja lisäksi työntekijöiden asema heikkenee.

Lappi viittaa Palvelualojen ammattiliitto PAMin julkaisemaan selvitykseen, jonka mukaan matkailu- ja ravintola-alan työntekijöistä 56 prosenttia on joutunut tinkimään korona-aikana ruoan laadusta ja määrästä, 22 prosenttia on joutunut tinkimään lääkkeistä ja 26 prosenttia lääkärikäynneistä.

– Ratkaisuilla on siis todella radikaaleja vaikutuksia.

Lapin mukaan syksystä ja talvesta tulee kevättä ja kesääkin karumpi. Hänen mukaansa tilanne vain pahenee koko ajan eikä hallitus voi tukea alaa riittävästi estääkseen murhenäytelmää.

– Ainoa tapa on, että matkailu- ja ravintola-alan yritykset saavat toimia. Jos toimintaa rajoitetaan, toimiala ei selviä. Tuet ovat toki tervetulleita siihen päälle.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?