Koronanyrkin karu arvio: Helsinki-Vantaalla jopa 10 000 työpaikkaa uhattuna - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Koronanyrkin karu arvio: Helsinki-Vantaalla jopa 10 000 työpaikkaa uhattuna

Koronakriisi on terveydellisen huolen lisäksi hyvin monelle paha taloudellinen koettelemus.

6.10.2020 22:12

Pääkaupunkiseudun koronanyrkki on yksimielinen siitä, että yhteiskunta täytyy synkkenevässä koronatilanteessakin pitää mahdollisimman avoimena, jotta ihmisten työpaikat pystytään säilyttämään ja toimeentulo turvaamaan.

Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä painotti koronakoordinaatioryhmän tiedotustilaisuudessa, että koronakriisi on paitsi terveydellinen koettelemus, niin suuressa määrin myös taloudellinen ja sosiaalinen kriisi.

– Tilannetta voisi kuvailla pääkaupunkiseudun kaupunkien osalta niin, että kun arvioimme toimintakykyämme koronan torjunnassa, niin riskiarviot ovat puhtaasti vihreällä. Meillä on hyvä valmius koronan torjuntaan, mutta kun arvioimme samaa tilannetta talouden kannalta, niin koko riskiarvio on kirkkaanpunainen, Mäkelä sanoi.

Mäkelä sanoo, että koronan talousvaikutukset osuvat erittäin vahvasti juuri pääkaupunkiseudulle. Mäkelä kuvaa, että esimerkiksi viiden viime vuoden ajalta valtion tuloveron tuoton kasvusta 88 prosenttia tuli Helsingin, Espoon ja Vantaan alueelta.

Varsinkin Helsingissä työpaikkarakenne on hyvin palveluvaltainen, kun kaupungissa on paljon majoitus- ja ravitsemusliikkeitä.

– Erityisesti korona vaikuttaa kantakaupungin alueelle, jota voisi arvioida koko Suomen kantakaupungiksi, koska Helsinki kerää hyvin paljon turisteja ja matkailijoita. Heidän poissolonsa näkyy. Samoin etätyöskentely tuntuu vaikuttavan kantakaupungin toimintaan, ja sen lisäksi myös pääsatama on tällä alueella. Turistien, matkailijoiden ja työssäkävijöiden poissaolo näkyy dramaattisesti elinkeinoharjoittajien elämässä, Mäkelä huomauttaa.

Koronakriisi on hiljentänyt Helsinki-Vantaan lentoaseman, millä on suuret taloudelliset vaikutukset Vantaan kaupungille.­

Vantaan kaupunkiin koronakriisi vaikuttaa rajusti Helsinki-Vantaan lentoaseman hiljentymisenä.

– Lentoaseman toimintavolyymi on tällä hetkellä noin viisi prosenttia maksimista. Kaikki me voimme arvioida, mitä se tarkoittaa. Uhattuna sillä alueella on arviolta 10 000 työpaikkaa, Mäkelä laskee.

Espoolle suurin merkitys on kansainvälisten toimintojen vaikeutuminen ja yhteyksien hiljeneminen, kun kansainväliset työntekijät ja opiskelijat ovat jääneet kotimaihinsa.

– Vaikutus on selvä Otaniemen tiedeyhteisössä: Aalto-yliopiston ja VTT:n kampusalueilla sekä Keilaniemen kansainvälisten yritysten joukossa. Sen vaikutus on niin suuri, että se näkyy jo Espoon väestökasvuluvuissa, kun kansainväliset opiskelijat, tutkijat ja työntekijät puuttuvat.

– Kun sillä alueella on hiljaista, se tarkoittaa lyhyellä ja pitkällä aikavälillä vaikeuksia Suomen kansantalouteen. Sen takia on todella tärkeä, että pystyisimme pitämään yhteiskunnan avoimena ja arjen sujuvana, Mäkelä korostaa,

Elinkeinoharjoittajien toimeentulon turvaaminen oli keskeinen syy sille, että koordinaatioryhmä ei lähtenyt suosittelemaan yleistä ja kaikkien ravintoloiden anniskelu- ja aukioloaikojen rajoittamista.

Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen sanoi, että ravintolatoiminnan rajoitukset kohdistetaan ”riskiravintoloihin”.­

Rajoitustoimet kohdistetaan ”riskiravintoloihin”, jotka eivät noudata tai pysty noudattamaan korona-ajan terveysturvallisuusvelvoitteita ja joihin on jäljitetty paljon tartuntoja. Kaikkia ravintoloita ei haluta sulkea yhtä aikaa.

– Tartunnat näyttävät tällä hetkellä keskittyvän vain joihinkin ravintoloihin. Pyrimme välttämään tilannetta, jossa ravintoloiden liiketoimintaa rajoitetaan yleisesti ja kaikkia koskien, Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen luonnehti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?