Kommentti: Velkavertailu ei anna aihetta höykytykseen – Ruotsin velkataakka on raskaampi kuin Suomella

Talouspoliittisen tuhkan ripottelu on turhaa ainakaan siksi, että Suomi olisi muka velkaisempi kuin Ruotsi. Talouden velkataakka on meillä selvästi kevyempi kuin naapurissa, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.

7.10.2020 6:30

On tulkinnallinen makuasia, mikä määrä velkaa on millekin kansantalouden osalle tai toimijalle sovelias ja mikä taas liikaa.

Siksi on täysin mahdollista moittia vaikkapa Suomen valtion velkamäärää jo liiankin suureksi, joskin moista moitetta voi olla äkkiseltään nolla- ja miinuskorkojen oloissa hieman vaikea perustella talouden tosiseikoilla.

Sen sijaan siinä ei pitäisi olla minkäänlaista sijaa tulkinnoille tai varsinkaan makuasioille, kumman velkakuorma on raskaampi, Suomen vai Ruotsin.

Silti tästä mielikuvatason ”velkamaaottelusta” esiintyy yllättävän usein yllättävän harhaista tulkintaa, jonka mukaan ”Suomi” on hoitanut taloutensa merkittävästi kehnommin kuin ”Ruotsi” – ja siksi ”Suomi” on nyt melkein tuplasti velkaisempi kuin ”Ruotsi”.

Yllä maiden nimet on varustettu lainausmerkein siksi, että ”maiden” velkaisuutta vertailevissa puheenvuoroissa jää usein epäselväksi, mistä velasta oikeastaan on puhe.

Maaotteluhengessä velkaisuuksia vertaillessa olisi hyödyllistä täsmentää, mitkä velat ovat mukana vertailussa ja mitkä velat on jostakin syystä jätetty vertailusta pois.

Sillä selvää on, että ainakin kaikki Suomen velkaisuutta surkuttelevat vertailut keskittyvät vain osaan ”maiden” veloista mutta jättävät osan veloista pois vertailusta.

Suomi on velkaisempi, jos kaikkia velkoja ei lasketa

Suomalaisittain surkea ja varsin yleinen tulkinta Suomen merkittävästi Ruotsia raskaammasta velkaantumisesta syntyy vain yhdellä rajauksella: otetaan laskuihin mukaan vain osa veloista mutta jätetään osa pois.

Yleinen mutta harhaanjohtava kuva syntyy, kun vertaillaan valtioiden tai koko julkisen talouden velkaisuuden suhdelukuja mutta jätetään yksityiset velat ja samalla kansantalouksien kokonaisvelkaisuus pois laskuista.

Tällaisella rajauksella Suomi häviää maaottelun melkein kaksi nolla, sillä Suomen julkisen talouden suhteellinen velkaisuus oli ennen koronavelkoja noin 60 prosenttia suhteessa vuotuisen bruttokansantuotteen arvoon, mutta Ruotsin vastaava suhdeluku oli vain 35 prosenttia.

Tällainen rajaus antaa kuitenkin kansantalouksien koko velkataakasta suomalaisittain aiheettoman lohduttoman ja joka tapauksessa nurjan kuvan.

Kansantalouden kokonaisuudessa on valtion ja muun julkisen talouden lisäksi suuri määrä kotitalouksia ja yksityisyrityksiä ja näiden yhdessä muodostama yksityinen talous.

Jos velkaisuutta vertaillaan koko kansantalouden velkamäärillä, on julkisen velan lisäksi laskuihin otettava mukaan yksityisen talouden velat.

Jos Suomen heikkous on Ruotsia raskaampi julkisen velan taakka, on Ruotsin heikkous vastaavasti Suomea runsaampi yksityinen velka.

EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin mukaan Ruotsin yksityisellä taloudella oli viime vuoden lopussa velkaa yhteensä yli kahden ja puolen vuoden bruttokansantuotetta vastaava määrä.

Suomen yksityisellä taloudella oli samaan aikaan velkaa ”vain” vähän alle kahden vuoden kokonaistuotannon arvon verran.

Jos vertailussa tarkastellaan ”maiden” velkaisuutta, on mukaan laskettava julkisen velan lisäksi yksityinen velka.

Tällaisen vertailun Ruotsi häviää ja Suomi voittaa – ei ehkä erityisen huikealla erolla mutta kuitenkin.

Viime vuoden lopun kokonaisvelka oli Ruotsissa 290 prosenttia ja Suomessa 240 prosenttia maan vuotuisen bruttokansantuotteen arvosta.

Jos luvuista jätetään pois kummankin maan yksityisen talouden sisäiset velat, pienenevät lukemat hieman, mutta maiden keskinäinen järjestys pysyy samana.

Ruotsilla yli tuplaten enemmän velkaa kuin Suomella

Joka jostakin syystä tuntee tarvetta venyttää joka tapauksessa kyseenalaisen velkamaaottelun kaulaa Suomen eduksi ja Ruotsin rasitteeksi, voi velkaisuuden suhdeluvut vaihtaa euroiksi.

Julkisen ja yksityisen talouden velkaa oli viime vuoden lopun pyörein luvuin Suomessa vähän alle 590 miljardia euroa mutta Ruotsissa hilkkua vaille 1,5 biljoonaa euroa.

Euromääristä ei kuitenkaan kannata liiemmin innostua, sillä ne eivät kerro mitään velan määrästä suhteessa kansantalouden velanmaksukykyyn.

Juuri siksi velkaisuutta on tapana arvioida suhteuttamalla velkamäärä esimerkiksi Eurostatin tapaan maan vuotuisen bruttokansantuotteen arvoon.

Ruotsin kansantalous oli viime vuoden lopun tiedoin suurin piirtein kaksi kertaa niin suuri kuin Suomen kansantalous, joten tuplaten runsaammalla velkamäärällä Ruotsin velkaisuuden suhdeluku olisi sama kuin Suomen vastaava suhdeluku.

Eurostatin mukaan Ruotsin koko talouden velkamäärä oli yli kaksi kertaa Suomen koko talouden velkamäärä, ja siksi velkaisuuden suhdeluku oli Ruotsissa selvästi – mutta ei kuitenkaan radikaalisti – korkeampi kuin Suomessa: Ruotsin 290 prosenttia vastaan Suomen 250 prosenttia.

Tässä puheena olevista Eurostatin velkatilastoista muuten puuttuvat pankkien ja muun finanssitoimialan velat. Tämä on velkatilastoinnissa yleinen tapa, jonka on tarkoitus välttää samoja velkoja kertymästä kokonaislukuihin moneen kertaan. Tästä rajauksesta kuitenkin johtuu, että velkojen todellinen kokonaismäärä on runsaampi kuin näiden lukujen perusteella näyttää.

Pankkien mukaan laskeminen tai pois jättäminen ei olennaisella tavalla vaikuta tällaisen velkavertailun tulkinnan vaikeuteen ja velkapuntarointien aina vaikeisiin peruskysymyksiin:

Kumpi on parempi ja kumpi huonompi, enemmän vai vähemmän? Ja mikä määrä on liian vähän, mikä sopiva ja mikä taas liikaa?

Ruotsin velkacocktail on epäterveellinen

Suomen ja Ruotsin velkavertailusta ilmenee, että suhteessa talouden velanmaksukykyyn Ruotsilla on raskaampi velkataakka kuin Suomella.

Mutta tästä ei käy ilmi, onko kummallakaan naapuruksella liian raskas velkataakka.

Siitä sen sijaan tulee selkeämpää selkoa, että naapurusten velkaisuuden rakenteissa – yksityisen ja julkisen velan cocktailissa, jos näin voi sanoa – on merkittävää eroa.

Kokonaisvelka painottuu Suomessa enemmän julkisen talouden ja vähemmän yksityisen talouden harteille ja Ruotsissa päinvastoin enemmän yksityisen ja vähemmän julkisen talouden harteille.

On tulkinnallinen makuasia eikä tosiasia, kumpi velkaisuuden painotuksista on milläkin perustein ja kenenkin etua ajatellen parempi ja kumpi kehnompi.

Kumpaa tahansa, yksityistä tai julkista, velkataakan painotusta voi jollakin maailmankatsomuksella kehua ja jollakin toisella aatesuuntauksella paheksua.

Epäaatteellisissa taloustarkasteluissa on vakiintunut tulkinta, jonka mukaan kansantalouden vahvimmat velkahartiat ovat lähes poikkeuksetta kansallisella valtiolla ja muulla julkisella taloudella eivätkä kotitalouksilla tai yrityksillä.

Tästä tulkinnasta kertoo esimerkiksi se, että kunkin maan matalimmat korot noteerataan yleensä juuri valtiolle.

Kotitaloudet toki takaavat koko kansantalouden keskeisinä veronmaksajina lopulta valtionkin velanmaksukyvyn.

Mutta kotitaloudet eivät takaa valtion velkoja yksin kukin kotitalous erikseen vaan yhdessä ja yleensä kunkin kotitalouden veronmaksukykyä painottavalla tavalla ja vieläpä sukupolvesta seuraavaan hamaan tulevaisuuteen eivätkä johonkin ennalta säädettyyn määräaikaan mennessä.

Kuinka helposti tuo valtionkin velkojen takaaminen sujuu, voi joissakin taas uuden rahoituskriisin oloissa olla siitäkin kiinni, kuinka raskas velkataakka painaa kotitalouksien omiakin harteita.

Länsimaisissa finanssikriiseissä on ollut tavallisempaa, että kriisi alkaa liian suureksi paisuneen yksityisen velan ongelmista kuin valtioiden velkahuolista.

Niinpä tästä velkamaaottelusta voi vetää kotiinpäin kahden lajin välierävoittoa: Suomen velkataakka on kevyempi ja koko talouden velkacocktail vähemmän epäterveellinen kuin Ruotsin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?