Kommentti: Jos Suomen työmarkkinat mullistuvat Saksan malliin, edessä voi olla talousihme – tai -painajainen - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Jos Suomen työmarkkinat mullistuvat Saksan malliin, edessä voi olla talousihme – tai -painajainen

Suomen teollisuudella on kova halu seurata Saksan 2000-luvun alun suuria työmarkkinamullistuksia. Niiden avulla syntyikin Saksan kasvuihme – mutta myös työssäkäyvien köyhien kyykkyluokka, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.

3.10.2020 7:05

Metsäteollisuus ry ilmoitti torstaina irtautuvansa liittojen välisistä keskitetyistä työehtosopimuksista, kunhan nyt voimassa olevat sopimukset ovat päättyneet.

Ilmoitus tarkoittaa, että parin lähivuoden kuluessa metsäalan yrityksissä siirrytään ainakin työnantajapuolella yritys- tai työpaikkakohtaiseen sopimiseen, kun seuraavaksi koittaa aika sopia palkoista, työajoista, lomista ja muista työehdoista.

Ilmoitus herätti tuoreeltaan ristiriitaisia reaktioita, jotka olivat työnantajien ja liike-elämän suunnalla pääosin myönteisiä tai jopa innostuneita – mutta palkansaajien ja ammattiliittojen suunnalla pääosin harmistuneita tai torjuvia.

Liike-elämän kannatuspuheenvuorot antavat aiheen odottaa lisää seuraajia metsäteollisuuden esimerkille.

Paikallinen sopiminen on sinänsä työnantajaliittojen vanha tavoite, joka on niiden sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta edistynyt ainakin edistäjiensä makuun hitaanlaisesti.

Nähtävästi metsäteollisuus katsoi tilaisuuden nyt koittaneen, kun talouden koronakriisi on synnyttänyt konkurssien ja suurtyöttömyyden ajankohtaista uhkaa.

Toki talouskriisi ja vakavat kannattavuusvaikeudet niin kuin työpaikkojenkin vaarantuminen ovat totista totta eivätkä suinkaan teollisuusliiton keksimä sumuverho.

Mutta yhtä selvää on sekin, että poliittisesti vaikeita työmarkkinauudistuksia on helpompi panna vireille ja saada toteen kriisioloissa kuin ilman kriisin synnyttämää painostavaa tunnelmaa tai jopa välttämättömän pakon tuntua.

Saksankin talous oli vakavassa kriisissä, kun maassa pantiin toteen vuosikymmeniin mittavimmat työmarkkinamullistukset 2000-luvun alkuvuosina.

Noista Saksan "reformeista" Suomenkin teollisuus näyttää hakeneen mallia.

Talouspotilaasta kasvumoottoriksi

Saksaa on viime vuosina totuttu Suomea myöten kehumaan ihailevin ja kateellisinkin äänenpainoin Euroopan talousmoottoriksi.

Ihailulle ja kateudelle löytyy katetta, sillä Saksan talouskasvu on vuosien ajan ollut eurooppalaisittain vahvaa, vientimenestys maailmanlaajuisestikin häikäisevää ja työllisyys EU-maiden vahvimpia.

Pari vuosikymmentä sitten sävy Saksan talouden arvioissa – tai paremmin arvosteluissa – oli tyystin toinen, sillä euroajan ja vuosituhannen alkuvuosina Saksaa haukuttiin "Euroopan sairaaksi mieheksi".

Maan talous oli tuolloin heikossa hapessa ja suuri osa maan teollisuudesta kansainvälisesti kilpailukyvytöntä tai suorastaan konkurssikypsää.

Taloutta rasittivat vain vuosikymmen aiemmin toteen pannun Itä- ja Länsi-Saksan yhdistymisen erittäin kalliit kustannukset ja entisen Itä-Saksan käytännössä konkurssikypsän teollisuuden ja muun talouden elvyttäminen tai lakkauttaminen.

Lisää raskasta rasitetta oli kertynyt Saksan hurahtamisesta Euroopan ylivoimaisesti hulluimpaan ja kalleimpaan pörssikuplaan 1990-luvun lopun hullussa teknohuumassa.

Talouskasvu oli maanosan heikoimpia, vienti takkusi, työttömyys paisui ja julkinenkin talous velkaantui.

Hädän hetkellä teollisuus ja erityisesti vientiteollisuus ryhtyivät päättäväisesti ajamaan maahan suurta työmarkkinoiden mullistusta.

Uudistusten keskeiseksi tavoitteeksi nousi Saksan talouskasvun kohentaminen vientiä vahvistamalla ja maan kansainvälistä kilpailuasemaa parantamalla.

Siksi Saksan reformiponnisteluiden keskeisiksi iskusanoiksi nousivat kilpailukyky – ja työmarkkinoiden joustavuus.

Aivan samat iskusanat kaikuvat nyt Suomessakin.

Saksan esimerkki houkuttelee, mutta se voi yhtä hyvin huolestuttaa. Jos työmarkkinauudistukset sujuvat Saksan malliin, syntyy niistä voittajia – mutta myös häviäjiä.

Palkkakehitys ollut vaimeaa

Saksan kansantalouden vahvistuminen on kiistaton tosiasia, ja viime vuosina maailman suurimmaksi paisunut vaihtotaseen ylijäämä on kiistaton osoitus maan teollisuuden häikäisevästä vientimenestyksestä.

Kumpikin vahvuus on keskeisiltä osin perua vuosituhannen alun työmarkkinauudistusten vaikutuksista, kuten juuri työehtojen sopimisesta laajojen liittoneuvottelujen asemesta paikallisesti työpaikoilla ja työelämän muunlaisten joustojen lisäämisestä.

Mutta silti kansantalouden ja vientiteollisuuden vahvuudesta kertovilla taloustilastoilla on myös varjoisa puolensa.

Edes Euroopan vahvimmassa kansantaloudessa ei ole pelkkiä voittajia. Siellä on myös häviäjiä – ja heitä on paljon enemmän kuin voittajia.

Paikallinen sopiminen, työmarkkinajoustot ja muut kilpailukykyä kohentaneet toimet merkitsivät Saksassa yleensä tavalla tai toisella työvoimakustannusten alentamista.

Työpaikkoja säilyi ja syntyi lisääkin, mutta samalla kasvava osa työpaikoista pilkkoutui matalapalkkatöiksi. Uudistusten takia palkansaajakotitalouksien mediaaniansiot polkivat vuosien ajan paikoillaan tai reaalisesti jopa laskivat, ja joustojen vaikutuksesta maahan syntyi työssäkäyvien köyhien luokka.

Sen sijaan erityisesti vientiteollisuuden voitot kasvoivat ja ennestään suurituloisimman ja yrityksiä omistavan vähemmistön tulot ja varallisuus paisuivat.

Tulo- ja varallisuuserot kasvoivat

Yksi Saksan työmarkkinamullistusten seurauksista oli maan tulo- ja varallisuuserojen suhteellisen jyrkkä voimistuminen. Toinen oli tästä epäsuorana mutta väistämättömänä seurauksensa syntynyt kotimaiden kulutuskysynnän kuihtuminen.

Kotimainen kulutus heikkeni, kun kasvava osa kotitalouksista kärsi tulojensa ja ostovoimansa heikkenemisestä – ja kun kasvava osa koko kansantalouden tuloista ohjautui ennestäänkin vauraimmalle vähemmistölle ja näiden finanssivarallisuuden kasvattamiseen eikä suinkaan kulutuskysyntään.

Tästä seurasi myös kotimaisten investointien heikkeneminen ja vientiyrityksille ja niiden omistajille kertyneiden lisätulojen ohjautuminen uusina finanssisijoituksina ulkomaille.

Näin koko kansantaloutta kuvaavista tilastoista syntyykin turhan yksipuolinen ja ehkä turhan siloinenkin kuva maanosan vahvimmasta taloudesta, jossa kaikki vain vaurastuvat.

Tilastojen takaa löytyvässä arkitodellisuudessa suhteellisen pieni ja ennestään varakkain vähemmistö on vaurastunut, kun taas keski- ja pienituloinen palkansaajien enemmistö joustaa töissä – mutta on silti jopa köyhtynyt.

Saksan mullistus tuntuu Suomessa asti

Saksan työmarkkinamullistus on ulottanut vaikutuksensa maan tulonjakopöydistä pitkälle maan rajojen ulkopuolelle, muutenkin kuin kannustavana tai varoittavana esimerkkinä.

Saksassa vuosia jatkunut palkkakehityksen määrätietoinen tukahduttaminen on yksi tärkeä syy Suomenkin alati potemiin kilpailukykyhaasteisiin.

Suomen työvoimakustannukset ovat pääosin kehittyneet samaa tahtia kuin kaikissa euromaissa keskimäärin, mutta Saksa on painanut niin paljon keskiarvon alapuolella, että sen rinnalla Suomikin on jäänyt jälkeen kilpailussa muita vaimeammasta ansiokehityksestä.

Toinen Saksan talouden sisäisestä tasapainoheilahduksesta koitunut kansainvälinen seuraus on ulkoinen tasapainohäiriö.

Saksan vaihtotaseen ylijäämä on viime vuosina ollut suurempi kuin Kiinan ja Japanin vaihtotaseiden ylijäämät yhteensä. Se on maailman suurin – ja se on ennemmin ongelma kuin ratkaisu yhteenkään ongelmaan.

Saksan vaihtotaseen hirmuinen ylijäämä pakottaa joidenkin muiden maiden vaihtotaseet yhteensä yhtä suureen alijäämään.

Suomeksi sanottuna saksalaiset kuluttavat vähemmän kuin tienaavat ja vievät säästönsä muiden "riesaksi" sillä seurauksella, että joidenkin muiden maiden on pakko kuluttaa saman verran enemmän kuin tienaavat.

Ennen eurokriisiä Saksan ylijäämät ohjautuivat maan pankkien luottoina esimerkiksi euroalueen nopeasti kasvaneisiin ja vielä nopeammin velkaantuneisiin reunamaihin.

Ennen pitkää tällaisilla tasapainohäiriöillä on taipumus tavalla tai toisella korjautua, joskus melkoisella ryminällä – niin kuin kävi eurokriisissä.

Tämäkään ei toki tarkoita, että Suomen teollisuuden kaipaamat työmarkkinauudistukset olisivat sinänsä hyviä tai huonoja.

Sen sijaan Saksan esimerkki muistuttaa, että tulonjakoon vaikuttavissa uudistuksissa ei ole vain voittajia tai koko kansakunnan yhteistä "isänmaan etua".

Yleensä on myös menettäjiä – ja heitä voi olla enemmän kuin voittajia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?