Kommentti: Keskustelu käy kiivaana, mutta ymmärrys talouden peruskäsitteistä on kateissa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Keskustelu käy kiivaana, mutta ymmärrys talouden peruskäsitteistä on kateissa

Kateissa on ymmärrys useimmista yritystoiminnan perusteista, ja kompromissien sijaan esitellään erilaisia iskulauseita jaloista tavoitteista keinoja sen kummemmin pohtimatta, toimittaja Vesa Varhee kirjoittaa.

5.10.2020 6:22

Maan poliittinen johto ja yritykset ovat ajautuneet vakaviin erimielisyyksiin. Keskustelua käydään pääasiassa median välityksellä, eikä yhteisymmärrystä juuri näy. Suurin ongelma kompromissien mahdollisuuden tiellä näyttää olevan se, että talouden peruskäsitteistä ei ole yhteisymmärrystä.

Suomen hallituksen talouspoliittiset linjaukset eivät juuri miellytä maan talouselämää. Esitys ensi vuoden budjetiksi perustuu paljolti toiveisiin ja odotuksiin, eikä näiden toteutuminenkaan luo talouteen kuin muutamia tuhansia työpaikkoja vuosikymmenen loppuun mennessä. Työllistämistä edistävät muutoksen työmarkkinakäytäntöihin loistavat poissaolollaan.

Kun samaan aikaan lähes päivittäin ilmoitellaan uusista yt-neuvotteluista ja lomautuksista, pitäisi olla kaikille osapuolille selvää, että – muinaisen demaripääministerin arvion mukaan – jotain tarttis varmaan tehrä.

Metsäteollisuuden tuore päätös irtautua keskitetystä työehtojen sopimisesta näyttää ensimmäiseltä askeleelta kohti vuosikymmenet perättyjä muutoksia.

Toinen Suomen keskeisimmistä vientialoista näyttäisi siis kyllästyneen paitsi hallituksen saamattomuuteen, mikä on vaivannut aiempiakin kabinetteja, myös sen osoittamaan tahdottomuuteen edes yrittää ymmärtää talouden realiteetteja.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) peräsi Kaipolan tehtaan sulkemisilmoituksen jälkeen yrityksiltä yhteiskuntavastuuta ja on nyt perännyt myös isänmaallisuutta metsäteollisuuden torstaisen ilmoituksen jälkeen.

Sen sijaan hän ei vastannut eduskunnassa esitettyyn välikysymykseen budjettiesityksen olemattomista työllisyysvaikutuksista. Hallituksen vastauksen esitti valtiovarainministeri Matti Vanhanen pääasiassa lukien budjettiehdotuksen työllisyysarvioita eli ilman mitään uusia toimia tilanteen muuttumisesta huolimatta.

Budjettiesitystä ja työllisyystoimia koskevaa keskustelua ei ole julkisuudessa juuri esitetty. Tehtaiden sulkemisista ja budjettiesityksestä kertovien uutisten kommenteista päätellen kateissa on ymmärrys useimmista yritystoiminnan perusteista, ja kompromissien sijaan esitellään erilaisia iskulauseita jaloista tavoitteista keinoja sen kummemmin pohtimatta. Kokonaisuus kuitenkin tahtoo unohtua.

Parin aikaisempaa, Suomen työkustannuksia ja budjettiesitystä, käsitelleet kolumnini saivat runsaanpuoleisesti palautetta. Osa kommentoijista ymmärsi kantaani ja jakoi sen. Toiset moittivat sitä, että yritykset maksavat osinkoja samaan aikaan, kun irtisanovat väkeä. Kolmannet peräsivät yrityksiltä vastuuta työntekijöiden toimeentulosta, kunnollista palkkaa, ja neljännet vaativat omistajien ahneutta kuriin.

Tässä on epäilemättä aineksia ratkaisuhakuiseen keskusteluun, kunhan pidetään huolta siitä, että kaikki osapuolet ymmärtävät mistä on kyse: yritykset ostavat työtä tuottaakseen palveluja tai hyödykkeitä.

Niitä myymällä ne hankkivat varat tuotannon kustannuksiin, mukaan lukien palkat. Jos jotain jää yli, varat voidaan käyttää tuotannon laajentamiseen tai omistajille maksettaviin osinkoihin. Tuotannosta saatava myyntihinta asettaa ylärajan tuotannon kustannuksille, MYÖS sitä varten ostettavan työn hinnalle. Jos työn tuloksen tuotto ei kata tuotantokustannuksia, tuotanto loppuu ja yritys joko vaihtaa alaa tai kaatuu.

Yrityksen ainoa vastuu, niin omistajilleen kuin yhteiskunnallekin, on toimia kannattavasti ja ostaa työtä. Työtä se ostaa vain tarvitsemansa määrän, tuotannon myyntiarvon mukaisella hinnalla. Vielä vähemmän työtä ostava yritys on vastuussa työtä myyvien toimeen tulosta. Se on ANSAITTAVA työtä myymällä ja siksi haettava työlle se ostaja, joka maksaa parhaiten.

Jos työn hinta määrätään jossain muualla kuin yrityksissä itsessään, osaa työn myyjistä hinnoitellaan ulos työmarkkinoilta, jonkun muun maksamista veroista elätettäväksi.

Metsäteollisuuden tuorein avaus hakee ratkaisua juuri tähän viimeksi mainittuun vääristymään Suomen tuotantoelämässä. Paikallinen sopiminen myös sallii yritysten maksaa työntekijöille erilaisia palkkoja heidän tuottavuutensa mukaan ja houkuttelee parhaisiin yrityksiin parhaita työntekijöitä, mikä tehostaa toimintaa kaikilla sektoreilla.

Osingoista yrityksen omistajat päättävät sen mukaan, mitä tuloslaskelman viimeiselle riville jää. Palkat on ollut pakko maksaa tuotannon aikana, riippumatta siitä, miten tuotanto käy kaupaksi. Periaatteessa osinkoja voi maksaa vain voitollisesta tuloksesta. Käytännössä tappiovuonnakin voi maksaa osinkoja, jos aikaisempien vuosien voittoja on säilötty yhtiön taseen vapaan oman pääoman osastoon, toisin sanoen jos aiempien vuosien voittoja ei ole kaikkia käytetty välittömästi vaan pantu säästöön.

Omistajien kannalta osingot siirtävät heidän omaa rahaansa taskusta A eli yrityksen taseesta taskuun B, heidän omaan käyttöönsä. Näin kannattaa tehdä, jos yritys ei pysty sijoittamaan vapaita pääomiaan esimerkiksi tuotannon laajentamiseen.

Esitetyistä moitteista päätellen yrityksen tulisi osingon sijasta maksaa tuotantoon nähden kannattamattoman suuria palkkoja tai ostaa enemmän työtä kuin se tarvitsee. Tämä vaatimus kertoo vaatijan talouselämän tajusta kaiken olennaisen. Sivumennen, omistajat myös maksavat osinkotuloistaan veroa.

Kummittelemaan on noussut myös Karl Marxin ammoinen johtopäätös työn ja pääoman ristiriidasta. Sitähän ei todellisuudessa ole. Niin yrityksen, sen alihankkijoiden kuin sille työtään myyvienkin etu on, että yritys toimii kannattavasti ja pysyy käynnissä.

Silloin yritys tuottaa jotain hyödyllistä palvelua tai hilavitkutinta, maksaa veronsa ja myyntituloistaan myös ostamansa työn, eli palkansaajiensa nettoansiot ja verot, sivukuluineen.

Niin kauan kuin käsitykset yritysten tehtävistä ovat nähdyn kaltaisesti hakoteillä, on turha odotella realistisia, ratkaisuhakuisia keskusteluja hallituksen ja elinkeinoelämän välillä keinoista kohentaa työllisyyttä.

Ja niiden kuitenkin pitäisi olla molempien ensimmäinen tavoite. Ilman toimivaa talouselämää ja vientiteollisuutta ei Suomessa ole sen enempää julkisia palveluita kuin hyvinvointivaltiotakaan.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?