Kummit kiirehtivät Lapin husky-koirien avuksi: ”Meidän laumalle on ainakin seuraava ruokakuorma taattu” - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kummit kiirehtivät Lapin husky-koirien avuksi: ”Meidän laumalle on ainakin seuraava ruokakuorma taattu”

Matkailuyrittäjien mukaan rekikoirien avuksi käynnistetyllä kummitoiminnalla on jo onnistuttu kattamaan koirien ruokakuluja.

Kummitoiminta on alkanut onnistuneesti myös All Huskies -yrityksessä.­

26.9. 13:34

Koronapandemia ja koronan takia asetetut matkailurajoitukset uhkaavat Lappia turistikadolla. Lapissa olevat tuhannet rekikoirat eivät ole kuitenkaan lakanneet syömästä. Yrittäjillä onkin ollut pohtimista siinä, kuinka koirille saadaan yhä muona kuonon eteen, kun tulot uhkaavat korona-ahdingossa ehtyä.

Joissakin yrityksissä on polkaistu käyntiin muun muassa kummitoimintaa koirien ruokakuluja kattamaan. Syötteen eräpalveluissa oli hyviä uutisia kerrottavana vain noin puoli viikkoa toiminnan aloittamisen jälkeen.

– Nyt näyttää, että meidän laumalle on ainakin seuraava ruokakuorma taattu, kertoo STT:lle yrittäjä Johanna Määttä.

Kummitoiminta on alkanut onnistuneesti myös All Huskies -yrityksessä.

– Tähän on lähtenyt mukaan aika hyvin sekä yksityiset ihmiset että yritykset, sanoo yrityksen toimitusjohtaja Pauliina Tirkkonen.

Vuodessa kymmenien tuhansien eurojen ruokakulut

Rekikoirien perusruokakulut vuodessa ovat noin 300–500 euroa koiraa kohden. All Huskiesilla koiria on 69, Syötteen eräpalveluilla 92. Molemmissa yrityksissä pelkät koirien ruokakulut nousevat vuodessa kymmeniin tuhansiin euroihin.

– Kummius kattaa osan näistä koiran ruokakuluista. Kyllä meillä on vahva tarkoitus mennä yli tämän korona-ajan kaikkien 69 koiran kanssa, Tirkkonen toteaa.

Kummankaan yrittäjän tai Tunturi-Lapin ympäristöterveydenhuollon valvontaeläinlääkäri Raisa Kiimamaan tiedossa ei ole, että rekikoiria olisi jouduttu tähän mennessä lopettamaan korona-ahdingon takia.

– Uskon, että rakkaudesta rekikoiriin kaikki tekevät parhaansa, että se jäisi toteutumatta, Määttä sanoo.

– Siihen vaikuttaa lähtökohtaisesti jokaisen yrityksen taloustilanne ja se, kuinka pitkään tilanne tulee jatkumaan.

Kiimamaan mukaan Lapissa on arviolta noin 5 000–8 000 rekikoiraa.

Kaikista rekikoirista ei saa sohvaperunaa

Korona-ahdingon takia on mietitty läpi kaikki vaihtoehdot.

– Jos tulee todella tiukat paikat, niin on mietitty, että vanhemmille koirille etsittäisiin uusia koteja, esimerkiksi toisten koirien kaveriksi tai pikku valjakkoon juoksemaan, Tirkkonen sanoo.

Ihan mihin tahansa kotiin rekikoira ei kuitenkaan sovi.

– Meiltä lähtee koira ainoastaan paikkaan, missä on ennestään koira, Tirkkonen kertoo.

– Nämä ovat laumakoiria, joten ne tarvitsevat sen kaverin. Ne ovat vähän hukassa yksin.

Sohvaperunaksi kaikista rekikoirista ei myöskään ole. Määtän mukaan huskyt tarvitsevat aktiivista tekemistä ja turhautuvat helposti ilman liikuntaa.

”Husky-yrittäjä voi hyvin, kun koira voi hyvin”

Tirkkonen painottaa, että rekikoirien lopettaminen on kestämätöntä. Esimerkiksi koirien korvaaminen tilanteen parannuttua olisi vaikeaa ja aikaa vievää, sillä pennun kouluttaminen valmiiksi rekikoiraksi kestää useamman vuoden.

– Koiria ryhdytään harjoittamaan 6-9 kuukauden ikäisenä, vuoden kahden ikäisenä se tekee jonkin verran töitä, mutta parhaimpaan vetokuntoon se tulee aikuisena, lähempänä kolmea vuotta, Määttä kertoo.

Tirkkosen mukaan koirien lopettaminen olisi yrittäjille kaikilla tapaa erittäin vaikea paikka.

– Ne ovat sekä meidän työntekijöitä että perheenjäseniä.

Myös Määttä korostaa sitä, että husky-yrittäjä voi hyvin, kun heidän koiransa voivat hyvin.

– Tällä hetkellä meillä on vielä mahdollisuus pitää koirista yhtä hyvin huolta kuin on tähän asti pidetty. Ja kun koirille on evästä, niin sitten syödään mekin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?