EU aikoo laskea liikkeelle 225 miljardin edestä vihreitä velkakirjoja - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

EU aikoo laskea liikkeelle 225 miljardin edestä vihreitä velkakirjoja

Euroopan unionin vihreitä velkakirjoja odotetaan markkinoilla suurella mielenkiinnolla. Niiden odotetaan näyttävän suuntaa kysynnälle ja toisaalta määrittävän vihreiden velkakirjojen kriteereitä.

21.9. 10:04

– Niin markkinoiden, kehityksen kuin ilmastonmuutoksenkin näkökulmasta nämä lainat muuttavat toimintaympäristöä, sanoo Hermes Fund Managersin kestävän kehityksen korkomarkkinoiden johtaja Mitch Reznick uutistoimisto Bloombergille.

EU aikoo tänä vuonna laskea liikkeelle kaikkiaan 225 miljardin euron edestä vihreitä velkakirjoja, mikä on enemmän kuin sellaiseksi markkinoituja lainoja laskettiin koko viime vuonna. Silti Deutsche Bankin kestävän rahoituksen johtaja Trisha Taneja arvioi, että kysyntä on ainakin lyhyellä aikavälillä tarjontaa runsaampaa.

Toistaiseksi vihreiden velkakirjojen tarjonta on ollut suhteellisen vähäistä, mutta kysyntää niille näyttäisi riittävän. Kun Saksa aiemmin tässä kuussa laski liikkeelle vihreitä velkakirjoja, kysyntää oli viisi kertaa enemmän kuin tarjontaa.

Morningstarin mukaan viimeisten kolmen vuoden aikana kestävän kehityksen rahastojen määrä ja koko on tuplaantunut. Nyt näiden rahastojen koko on 250 miljardia dollaria eli noin 210 miljoonaa euroa. Näihin rahastoihin lasketaan mukaan myös erikoistuneet ETF-rahastot.

Eniten vihreitä velkakirjoja ostavat todennäköisesti erilaiset kestävän kehityksen rahastot. Tämä voi tarkoittaa sitä, että jälkimarkkinoilla näiden velkakirjojen kauppa on vähäisempää kuin tavallisten velkakirjojen. Esimerkiksi Saksassa vihreiden velkakirjojen hinta on lähtenyt nousemaan liikkeellelaskuhinnoista, koska monilla niitä hankkineilla rahastoilla ei ole tarvetta käydä kauppaa näillä velkakirjoilla.

Markkinoilla seurataankin kiinnostuneina, lähtevätkö tavanomaiset sijoittajat ostamaan vihreitä velkakirjoja ja millaiset jälkimarkkinat näille lainoille syntyy. Euroopan keskuspankki (EKP) ei voi ostoissaan suosia vihreitä velkakirjoja sääntöjensä takia, mutta viime kuussa EKP:n markkinaoperaatioista vastaava Isabel Schnabel kertoi, että EKP:lla on hallussaan noin 20 prosenttia sellaisista vihreistä velkakirjoista, joita keskuspankki voi ostaa.

EU:n pitää myös ennen liikkeellelaskua määritellä kriteerit vihreillä velkakirjoille. Rajanveto ei ole aina helppoa. Esimerkiksi ydinvoima on joidenkin ilmastoasiantuntijoiden mielestä hyvä välivaiheen vihreä teknologia, kun taas jotkut pitävät sitä ydinjätteen takia ympäristöriskinä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?