Teollisuuden liikevaihto painui heinäkuussa jälleen 10 asteen pakkasuralle - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Teollisuuden liikevaihto painui heinäkuussa jälleen 10 asteen pakkasuralle

Metsäteollisuuden liikevaihto putosi päätoimialoista eniten heinäkuussa. Parhaiten sujui elintarviketeollisuudella.

15.9. 9:24

Teollisuuden työpäiväkorjattu liikevaihto väheni heinäkuussa 10,3 prosenttia vuodentakaisesta, kertoo Tilastokeskus. Laskua oli kaikilla päätoimialoilla, mutta eniten muuttui metsäteollisuuden liikevaihto, -19,2 prosenttia.

Päätoimialoista parhaiten menestyi heinäkuussa elintarviketeollisuus, jossa pudotusta edellisvuoteen oli vain prosentin kymmenyksen verran.

Liikevaihto palasi takaisin kymmenen prosentin alamäkeen, jossa se oli myös huhti- ja toukokuussa. Kesäkuussa liikevaihto elpyi hieman ja oli -7,9 prosenttia. Teollisuuden liikevaihto on kasvanut edellisen kerran viime joulukuussa.

Työpäiväkorjattu vientiliikevaihdossa puolestaan laski heinäkuussa eniten kemianteollisuus, -25,6 prosenttia. Suurille vaihteluille alttiissa kaivos- ja louhintatoiminnassa kasvua kertyi peräti 150 prosenttia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?