Kommentti: Valtio omistaa Nesteestä ison siivun – nyt yhtiö kaatoi kylmää vettä hallituksen niskaan - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Valtio omistaa Nesteestä ison siivun – nyt yhtiö kaatoi kylmää vettä hallituksen niskaan

Hallituksen syksyn budjettiriihi ei ala suotuisissa merkeissä, varsinkin kun siellä pitäisi pohtia koronan runtelemaa työllisyyttä. Nesteen uutiset lisäävät paineita, kirjoittaa taloustoimittaja Sami Noponen.

Nesteen Naantalin jalostamoa uhkaa sulkeminen.­

14.9. 15:29 | Päivitetty 14.9. 16:26

Kun UPM:n Kaipolan sulkemisen tuottamasta järkytyksestä oli juuri selvitty, kaatoi yt-neuvotteluista ja Naantalin jalostamon mahdollisesta sulkemisesta ilmoittanut Neste tänään lisää kylmää vettä niskaan.

Kiusallista asiassa on se, että toisin kuin UPM:ssä, Nesteessä valtiolla on merkittävä 36 prosentin suora omistus ja lisäksi Valtion kehitysyhtiön Vaken kautta 8,3 prosentin omistus. Neste lukeutuu niihin yhtiöihin, joilla valtiolla on niin sanottu strateginen intressi. Muita ovat muun muassa Finnair ja Fortum.

Pörssiyhtiössä toiminnan ehdot sanellaan kuitenkin useimmiten markkinoiden eikä työllisyyden näkökulmasta. Tämä on nähty valtionyhtiöissäkin useaan kertaan aiemminkin. Osakemarkkinat tervehtivätkin Nesteen uutista kurssinousulla.

Nesteen konsernitasolla Naantalin jalostamo edustaa pientä osaa eikä sen merkitys yllä lähellekään Porvoota, mihin on mahdollisesti tulossa uusiutuvien tuotteiden lisäinvestointeja. Naantalissa on valmistettu dieselin lisäksi muun muassa erilaisia liuottimia ja bitumia.

Työntekijät ovat pelänneet Naantalin alasajoa jo vuosikausia. Nesteen keihäänkärki on uusiutuvissa. Niihin satsaaminen on merkinnyt myös yhtiön osakekurssin nousua, vaikka viime aikoina kilpailu uusiutuvien raaka-aineista on kiristynyt. Omistajille, myös valtiolle, on arvonnousun lisäksi kertynyt myös kasvavaa osinkoa.

Nesteen tulevaisuuden ja ympäristön kannalta Naantalin sulkeminen voi olla järkevää, mutta hallituksen edessä olevaa työllisyyssavottaa se ei helpota.

Juttuun on korjattu valtion omistusosuudet 14.9. kello 16.25. Myös otsikkoa on korjattu.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?