Vuokratyöfirman johtaja ihmettelee: Lomautetut eivät ota työtä vastaan - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Vuokratyöfirman johtaja ihmettelee: Lomautetut eivät ota työtä vastaan

Palvelualan avoimia työpaikkoja on ollut yllättävän vaikea täyttää, sanoo Baronan toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen. Toisen henkilöstöpalveluyhtiön Eezyn toimitusjohtaja Sami Asikainen puolestaan kertoo, että työpaikkoja on saatu hyvin täytettyä.

–Suojaosan korottamisessa ajatus on ollut, että olisi helppo tarttua erilaisiin työtehtäviin. Monilla voi olla pitkäaikaisia lomautuksia, ja on varmaan ajateltu kannustaa ihmisiä kokeilemaan uusia ammatteja tai työuran vaihtoa, Baronan toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen sanoo.­

7.9. 17:30

Kaikkia avoimia työpaikkoja ei saada täytettyä, vaikka koronakriisin aikana moni suomalainen on lomautettu tai jäänyt työttömäksi, sanoo henkilöstöpalveluyhtiö Baronan toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen.

Hänen mukaansa uusi ilmiö on se, että vähän koulutusta vaativat palvelualan työpaikat saattavat jäädä täyttämättä.

Vanhala-Harmanen täsmentää Taloussanomille, että erityisesti lyhytaikaisia, määräaikaisia työtehtäviä on vaikea täyttää.

– Rekrytoijat ovat sanoneet, että kun aiemmin on oltu yhteydessä meille rekisteröityneisiin työnhakijoihin puhelimitse, kieltäytymisiä ei ole tullut tätä vauhtia.

Vanhala-Harmanen sanoo, että sama tilanne on ympäri Suomen. Hän epäilee, että syitä voi olla esimerkiksi työttömyyskassojen ruuhkat ja epätietoisuus siitä, miten mahdollinen työpätkän vastaanottaminen vaikuttaa tukiin.

Osalla voi olla syynä myös tartunnan saamisen pelko.

Työttömyysetuuden suojaosaa korotettiin koronakriisin takia määräaikaisesti. Työtön voi ansaita 500 euroa kuukaudessa ilman, että sillä on vaikutusta työttömyysetuuteen.

Vanhala-Harmanen ihmettelee, että tämäkään muutos ei ole saanut ihmisiä ottamaan työtä vastaan entistä hanakammin.

– Suojaosan korottamisessa ajatus on ollut, että olisi helppo tarttua erilaisiin työtehtäviin. Monilla voi olla pitkäaikaisia lomautuksia, ja on varmaan ajateltu kannustaa ihmisiä kokeilemaan uusia ammatteja tai työuran vaihtoa.

Lomautettu voi ottaa vastaan muuta työtä lomautuksen aikana ja lyhyellä irtisanoutumisajalla palata varsinaiseen työhönsä. Vanhala-Harmanen pitää mahdollisena, että kaikki eivät tiedä tästä mahdollisuudesta.

Hän arvelee myös, että nyt on sosiaalisesti luvallista olla lomautettuna, minkä vuoksi ei välttämättä edes haluta tehdä lomautusaikana töitä.

– Työnteon tulisi aina olla niin kannattavaa, että kynnys tarttua uusiin työmahdollisuuksiin olisi erittäin matala. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että kannustinloukku on vain pahentunut, Vanhala-Harmanen sanoo.

”Ei se missään tapauksessa ole vaikeutunut”

Toisen ison henkilöstöpalveluyhtiön Eezyn toimitusjohtaja Sami Asikainen sanoo, että kriisin alussa kuviteltiin, että työnhakijamäärät kasvaisivat merkittävästi. Niin ei ole kuitenkaan käynyt.

Työntekijöiden saaminen ei ole hänen mukaansa hankaloitunutkaan.

– Ei se missään tapauksessa ole vaikeutunut. Edelleen olemme saaneet hyvin väkeä kaupan alalle ja ravintola-alalle.

–Jos on odotettavissa, että pääsee takaisin omiin töihinsä, on vaikea keksiä sellaisia kannustimia, että tällainen ihminen saataisiin muualle töihin, Eezyn toimitusjohtaja Sami Asikainen sanoo.­

Avoimia työpaikkoja on hänen mukaansa hieman vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tässä yksi syy on se, että yritykset ovat lomauttaneet paljon väkeä eivätkä ne silloin voi ottaa vuokratyöntekijöitä ennen kuin omat työntekijät on työllistetty.

Henkilöstöpalveluyhtiöiden mukaan kaupan alalla on koko ajan tarvittu väkeä. Päivittäistavarakauppa ei ole kärsinyt koronakriisistä, päinvastoin. Esimerkiksi verkkokauppaan liittyvään tuotteiden keräilyyn on tarvittu väkeä.

Asikaisen mukaan ravintola-alalla taas ei olla lähelläkään vuodentakaista tilannetta.

Lomautettujen vähäinen into etsiä muita töitä ei ole Asikaisen mielestä kummallista.

– Jos on odotettavissa, että pääsee takaisin omiin töihinsä, on vaikea keksiä sellaisia kannustimia, että tällainen ihminen saataisiin muualle töihin.

Sinänsä hän pitää huonoina kaikkia sellaisia kannustimia, jotka eivät kannusta työntekoon.

Palveluesimies Markku Visti Uudenmaan te-toimistosta sanoo, että koronakriisi on ollut monella tapaa uusi tilanne.

– Lähtökohta tietysti on, että lomautettuna töitä haetaan. Mutta on selvää, että tässä tilanteessa lomautettuja on ollut hyvin paljon. Siellä on paljon ihmisiä, jotka ovat uuden asian edessä lomautuksenkin suhteen.

Vistin mukaan ei ole tiedossa, että tarjotuista työpaikoista olisi kieltäydytty sen enempää kuin aiemminkaan.

Hän huomauttaa, että monessa työpaikassa on lähdetty varovasti liikkeelle määräaikaisella lomautuksella, jota on myöhemmin jatkettu.

– Ihmiset ovat varmaan jääneet odottamaan, että minä palaan omaan hommaani.

Esimerkiksi ravintola-alalla, joka oli lähes täysin pysähdyksissä keväällä, ammatit ja työpaikat ovat hyvin moninaisia.

– Jos olet ollut töissä kahvilassa X ja kysytään, että miksi et mene töihin ravintolaan Y, se voi olla aivan eri maailma ja erilainen työ.

Visti myöntää, että jotkut saattavat olla ottamatta vastaan lyhyttä työsuhdetta siinä pelossa, että sovitellun päivärahan laskemiseen voi mennä aikaa.

Uudenmaan te-toimistossa vaikeasti täytettävät työpaikat ovat samoja kuin ennen kriisiäkin. Niihin kuuluu esimerkiksi provisiopalkkaiset työt, osa myyntityöstä ja matalapalkkainen siivousala. Ravintola-alalla esimerkiksi ammattitaitoisista kokeista on edelleen huutava pula.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?