Koronakriisin pääosin ikävät talousvaikutukset vaihtelevat jonkin verran maasta toiseen, mutta eivät läheskään yhtä paljon kuin kriisin vaikutukset kunkin maan työllisyyteen.
Suomen niin kuin muidenkin EU-maiden työttömyysasteet ovat alkuvuoden koronataantuman kuluessa kohonneet huolestuttavasti, mutta silti varsin maltillisesti siihen verrattuna, miten työttömien määrä on räjähtänyt Atlantin vastarannalla Yhdysvalloissa.
Talouden vähittäinen toipuminenkin näyttää heijastuneen eri tavoin työllisyyskehitykseen eri maissa.
Koko EU:n alueella on tuoreimpien työvoimatilastojen perusteella töissä viitisen miljoonaa ihmistä vähemmän kuin ennen koronataantuman alkamista. Yhdysvalloissa työpaikkansa menetti helmikuusta huhtikuuhun peräti 22 miljoonaa kansalaista.
Sekin on vaihdellut maittain suuresti, miten eri maiden hallitukset ovat tukitoimillaan yrittäneet lievittää koronakriisin vaikutuksia työllisyyteen ja työnsä menettäneiden toimeentuloon.
EU-maat tukeneet työpaikkojen säilymistä
Moni EU-maa on Saksan, Ranskan ja Italian tavoin torjunut koronakriisistä syntynyttä äkillistä työttömyysriskiä laajentamalla ja vahvistamalla erilaisia lyhennetyn työajan ja osa-aikatyön palkkatukimallejaan.
Malleissa on eroja, mutta niiden yhteinen tavoite on valtion tuella helpottaa yritysten palkanmaksua ja työpaikkojen ylläpitämistä ja näin estää työttömyyden kasvua.
Yhdysvalloissa sen sijaan työmarkkinat ovat maan tavan mukaan joustaneet eurooppalaisittain mahdottoman notkeasti, ja siksi työpaikkoja on menetetty samaan tahtiin kuin yritysten talousodotukset ovat sukeltaneet. Liittovaltio on yrittänyt lievittää työnsä menettäneiden taloushuolia laajentamalla maan ennestään varsin niukkaa työttömyystukea.
Useimmissa maissa suurista EU-maista Yhdysvaltoihin keskeiset korona-aikaiset työllisyys- ja työttömyystukien laajennukset ovat määräaikaisia, joten koronakriisin pitkittyessä tukiakin on pitkitettävä – tai muuten edessä on työttömyys- ja toimeentulovaikeuksien voimakas lisääntyminen.
Suomi on puolikova poikkeus
Suomi näyttää asettuneen monen EU-maan pehmeän ja Yhdysvaltain kovan työllisyyslinjan puolikovaan välimaastoon.
Meillä hallitus toteutti keväällä yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa sopien omanlaisestaan yhdistelmämallista, jossa helpotettiin yritysten lomautusmahdollisuuksia mutta samalla laajennettiin lomautettujen ja työnsä menettäneiden tukia.
Tarkoitus oli huojentaa koronahaittojen vaivaamien yritysten kannattavuusvaikeuksia mutta samalla varmistaa, että lomautetut ja tulonlähteensä menettäneet kansalaiset eivät jääneet tyhjän päälle.
Suomen puolikova malli merkitsee siirtymää kohti totuttua notkeampaa työvoiman joustavuutta – ja sitä, että yritysten on aiempaa helpompaa sopeutua kannattavuushaasteisiin henkilöstöä vähentämällä.
Tämän joustomahdollisuuden vastapainoksi toteen pannut työttömyysturvan laajennukset merkitsevät, että Suomen mallia voi yhtä hyvin luonnehtia puolipehmeäksi kuin puolikovaksi.
Hallituksella kova paine työllisyystoimiin
Suomen hallituksella on parhaillaan kova paine panna alulle työllisyyttä vahvistavia toimia. Toistaiseksi on epäselvää, minkälaisilla politiikkatoimilla ja milloin hallitus ryhtyy toimeen.
Se on kuitenkin jo nyt tiedossa, että Suomen työllisyyden heikkeneminen tai vahvistuminen ei ole yksin Suomen hallituksen vallassa.
Hallitus voi toimillaan jossakin määrin vaikuttaa esimerkiksi yritysten investointi- ja työllistämishaluihin ja kansalaisten työhaluihin, mutta sen on vaikeampi luoda tyhjästä "päätösperäisiä" työpaikkoja.
Kuinka paljon ja minkälaatuista työtä Suomessa on tarjolla ja tehtävissä, riippuu enemmän kansainvälisen talouden ja Suomeenkin maailmalta kantautuvan kysynnän määrästä ja laadusta kuin Suomen hallituksen toimista.
Niin kauan kuin Suomi on vientiriippuvainen pieni talous, määrää suurten vientimaidemme ja niiden "asiakasmaiden" talouskehitys pitkälti Suomenkin talouden – ja työllisyyden – tahdin.
Edessä poliittisesti vaikeita valintoja
Siihen Suomen hallituksella on paljon enemmän sanan sijaan ja vaikutusta, muuttavatko työllisyystoimet Suomen työmarkkinoita nykyistä pehmeämpään vai kovempaan suuntaan.
Kumpaakin muutoksen suuntaa voi perustella eikä kumpikaan ole yksiselitteisesti parempi tai huonompi. Mutta kummalla tahansa muutoksella on vaikutusta talouden lisäksi kansalaisiin.
Ehkä juuri työmarkkinoiden joustavuus – tai kovuus, jos asian haluaa niin ilmaista – osaltaan selittää, miksi Yhdysvaltain talous on vahvempi ja uudistumiskykyisempi kuin EU-maiden taloudet.
Mutta ehkä toisaalta juuri EU-maiden työmarkkinoiden pehmeys – ainakin Yhdysvaltoihin verrattuna – osaltaan selittää, miksi EU-kansalaiset ovat keskimäärin onnellisempia kuin Yhdysvaltain kansalaiset.
Ja ehkä Suomessakin on paikallaan puntaroida ainakin ennen jyrkkiä äkkikäänteitä, onko talouden tarkoitus palvella kansalaisia vai kansalaisten taloutta.
