EK penää uusia työllisyystoimia – väläyttää valtion omaisuuden myymisiä

EK ehdottaa kasvun lisäämiseksi esimerkiksi omistajuuden ja yrittäjyyden vahvistamista ja valtion omistajuuden liudentamista.

EK:n Jyri Häkämies vaatii uusia työllisyyden edistämistoimia.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n mielestä Suomen on tehtävä kasvuun perustuva jälleenrakennusohjelma tuleville vuosille koronaviruskriisistä selviämiseksi.

EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen mukaan ilman työllisyyttä tukevia uudistuksia Suomi velkaantuu holtittomasti. Koronakriisin vaikutusten vuoksi Suomi velkaantuu EK:n mukaan tänä vuonna ainakin 15–20 miljardia euroa, ja ensi vuonna pelkästään valtion alijäämä kasvaa seitsemään miljardiin euroon.

– Koronan ja kestävyysvajeen laskua ei voi siirtää vain tuleville sukupolville. Ensi vuonna on perusteltua tehdä elvyttäviä toimia ja rakentaa pohjaa kasvulle ja työllisyydelle. Näitä panostuksia voidaan rahoittaa EU:n elvytyspaketilla ja valtion omaisuuden myyntituloilla, Häkämies sanoo tiedotteessa.

Yrittäjyyteen ja työllisyyteen panostettava

EK ehdottaa kasvun lisäämiseksi esimerkiksi omistajuuden ja yrittäjyyden vahvistamista ja valtion omistajuuden liudentamista. Työllisyyttä parantavia toimia olisivat esimerkiksi työn asettaminen etusijalle työttömyysturvaa porrastamalla.

– Myös päätökset rakenteellisista uudistuksista on tehtävä nyt, eikä vasta siinä vaiheessa, kun kriisin laskua pitäisi jo alkaa maksaa. Uudistamisessa tarvitaan nopeaa päätöksentekoa, koska esimerkiksi sosiaaliturvan uudistaminen toteutuisi käytännössä vasta koronan jälkeisessä ajassa, Häkämies sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?