Savolaisyrittäjä luki sähkö­sopimuksensa huonosti ja sai liki 2 000 euron laskun: ”Muutaman satasen olisin ymmärtänyt...”

Savolaisyrittäjä turhautui sähkösopimukseen, jossa sähkön hinta kiipesi koko ajan vain ylöspäin. Sopimuksen irtisanominen tuli hänelle kuitenkin yllättävän kalliiksi.

Savolaisyrittäjä irtisanoi sähkösopimuksen, joka oli tehty määräaikaisena kolmeksi vuodeksi. Sopimuksen irtisanomisesta hänelle lankesi yli 1900 euron sopimussakko.

Nimettömänä pysyttelevä savolaisyrittäjä teki vuosi sitten sähkösopimuksen. Sopimuksen hänelle välitti Greene, joka on yritysten sähkönhankintaan erikoistunut yhtiö.

Yrittäjän mukaan Greenen myyjä ilmoitti hänelle, että sähkön hinta laskisi sopimuksen myötä. Toisin kuitenkin kävi.

– Sopimus tuskin oli ollut voimassa kuin muutaman kuukauden, kun sain jo sähköpostia, että sopimuksen kuukausimaksu nousee, yrittäjä kertoo.

Yrittäjän onnistui lopulta sopia sähköyhtiön kanssa, ettei kuukausimaksua nosteta. Hän kertoo, ettei tästä kuitenkaan riittänyt iloa pitkäksi aikaa, sillä sähkö kallistui koko ajan.

– Sitten minä päädyin siihen, että sanoin sopimuksen irti, hän kertoo.

Savolaisyrittäjän ei olisi kannattanut irtisanoa sähkösopimusta. Sopimus nimittäin oli määräaikainen ja sen kesto oli kolme vuotta. Kun yrittäjä irtisanoi sopimuksen kesken sopimuskauden, hänelle lankesi maksettavaksi sopimussakko. Sakon suuruus oli yli 1 900 euroa.

– Irtisanominen oli virheliike. Minä kun en ollut lukenut sopimusehtoja riittävän tarkasti. Olisi pitänyt ja siksi haluan nyt varoittaa muita, että kannattaisi aina lukea sopimusehdot kunnolla, yrittäjä sanoo.

– Muutaman satasen olisin ymmärtänyt, mutta tuo 1 900 euroa ei liiku enää millään järkitasolla.

Yrittäjä haluaa tarinallaan korostaa, miksi sopimusehdot tulisi aina lukea tarkasti läpi.

Määräaikaisen sopimuksen irtisanomisesta lankasi savolaisyrittäjälle yli 1900 euron sopimussakko maksettavaksi.

Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen pitää yrittäjän tilannetta valitettavana.

– Hyvin tyypillistä on, ettei sopimusehtoja lueta tarkasti, kun ne lähetetään tilauksen jälkeen sähköpostiin. Jos sopimuksessa on kuitenkin sovittu sopimussakosta ja sen on sanonut irti kesken sopimuskauden, voi joutua tuollaisen sakon maksamaan.

Sähkösopimuksen savolaisyrittäjälle välittänyt Greene toimi vielä jokin aika sitten nimellä Suomen Tukkusähkö Oy.

Yrittäjän mukaan Greenen myyjä esitteli hänelle sähkösopimusta siten, että hinnat oli ilmoitettu sopimuksessa verottomina. Yrittäjän mukaan hinnat tuntuivat tästä johtuen edullisilta.

Greenen toimitusjohtaja Topi Saukkonen toteaa, että hänen on vaikea sanoa, mitä yksittäinen myyjä on yrittäjälle kertonut.

– Toisin kuin kuluttajien välillä, yritysten välillä hinnat ovat aina verottomia. Niihin lisätään sitten arvonlisävero. Voi olla, että myyjä on käynyt yrittäjän kanssa läpi julkista tietokantaa, jossa hän on luetellut markkinahintoja, joihin ei ole lisätty arvonlisäveroa.

Saukkosen mukaan Greene ei lähtökohtaisesti voi mitään sille, jos heidän asiakkaana ollut yrittäjä ei ole tyytyväinen sähkösopimukseen, jonka hän on allekirjoittanut.

Hän korostaa, että Greene on asiakkaansa etuja valvova konsultti, joka katsoo, minkälainen sähkösopimus tämän kannattaa tehdä.

– Yritysten välisissä sopimuksissa on aina tarkasti määritelty, mitä tapahtuu silloin, jos sopimusta rikotaan. Greene on ihan kädet pystyssä tällaisessa tilanteessa.

Saukkonen sanoo yhtiön pyrkivän siihen, että asiakkaan tekemä sähkösopimus olisi hänelle aina edullinen.

– Aina, kun me teemme päätöksen, mietinnässä on, onko sopimus asiakkaan kannalta järkevä tehdä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?