Saitko Nordealta tällaisen kirjeen? Toimi näin, tai pankki­palvelut voidaan jäädyttää - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Saitko Nordealta tällaisen kirjeen? Toimi näin, tai pankki­palvelut voidaan jäädyttää

Jotkut Nordean asiakkaat ovat kummastelleet pankin pari päivää sitten lähettämää kirjettä.

­

15.7. 6:28

– Tarvitsemme apuasi henkilötietojesi päivittämiseen, kirje on otsikoitu.

Asiakasta pyydetään toimittamaan kopio voimassa olevasta henkilöllisyysasiakirjasta joko postitse tai Omapostin kautta. Muussa tapauksessa pankkipalveluita tullaan rajoittamaan.

– Mikäli emme saa kopiota henkilöllisyysasiakirjastasi 22.9.2020 mennessä, tulemme rajoittamaan käytössäsi olevia pankkipalveluita esimerkiksi estämällä mahdollisten tilien ja maksuvälineiden, kuten korttien ja verkko- ja mobiilipankin käytön, ja estämään uusien palveluiden avaamisen siihen saakka, kunnes tuntemistiedot on päivitetty.

– Itseäni ainakin epäilyttää pyyntö passin tietojen jakamisesta, ainakin epävarman postin välityksellä. Mihin pankki näitä tarvitsee, näyttää koskevan sellaisia, jotka eivät kovin aktiivisia asiakkaita, asiakas sanoo.

– Nyt varoitellaan henkilötietojen jakamisesta, mutta Nordea tekee samaa. Ja sitten uhkaus, että palveluja rajoitetaan jos papereita ei tule, ei vaikuta oikein 2020-luvun pankkitoiminnalta, asiakas harmittelee.

”Ettekö te tunne minua?”

Kirjeen mukaan asiakas ei ole käyttänyt palveluita pitkään aikaan, mutta Nordean henkilöasiakkaista vastaava liiketoimintajohtaja Jani Eloranta kertoo, että kyse ei ole asiakkaiden aktiivisuudesta vaan tuntemistietojen päivitys liittyy asiakkaiden tietojen päivityksiin ylipäänsä.

Päivityksiä tehdään pitkin vuotta. Tänä vuonna tietoja on jo kerätty sähköisillä palvelukanavilla mutta nyt siis myös kirjeitse sellaisille asiakkaille, joiden henkilöllisyysasiakirjojen tiedot eivät ole ajan tasalla.

Eloranta painottaa, että kyseessä ei ole pankin tai pankkivalvojan puolelta turhan työn teettäminen tai kiusanteko vaan lainsäädännöstä kumpuavat velvoitteet. Niitä on kaikkien pankkien noudatettava.

Pankin yhteydenotoista tulee aina palautetta. Osa kyselee lisäneuvoja tai konttoreiden aukioloja.

– Asiakkaat saattavat myös kysyä, että ’miksi näin, ettekö te tunne minua’. Käymme silloin läpi perusteita ja kerromme että kyse on itse asiassa asiakkaan oikeudesta ja pankkiasioinnin turvallisuudesta. Velvoitteet teettävät meilläkin paljon ylimääräistä työtä.

– Meidän vinkkelistämme tämä on aika rutiininomaista ja säännöllistä toimintaa.

Tunniste- ja tuntemistietojen takana on useita lakeja, kuten laki luottolaitostoiminnasta sekä laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä.

Viime aikojen kirjeet liittyvät pankkivalvojalta tulleisiin lisätarkennuksiin, jotka velvoittavat pankkeja kirjaamaan ylös myös muun muassa sen, mikä viranomainen on myöntänyt asiakirjan ja koska.

Aikarajalla vauhtia asiakkaisiin

Asiakas voi valita, lähettääkö asiakirjakopion postitse palautuskuoressa tai sähköisesti pankin Omapostin kautta. Aina voi myös käydä konttorissa hoitamassa asian, jos nämä nämä vaihtoehdot sovi.

Jos pankki ei varmenna tietoja, sille voi tulla seuraamuksia. Viime joulukuussa Finanssivalvonta määräsi noin miljoonan euron seuraamusmaksun S-Pankille, koska se ei Fivan mielestä ollut hankkinut asiakkailta riittäviä tuntemistietoja.

Entä jos on huonokuntoinen, konttori kaukana eikä kotona ole skanneria tai verkkopankkia?

– Olemme rakentaneet useita vaihtoehtoja, uusimpana mobiilisovellus, mutta myös verkkopankki, konttorilla käynti tai postitse. Olemme yrittäneet olla mahdollisimman joustavia, että löytyisi jokin mahdollisimman helppo tapa.

Eloranta katsoo, että myös aikaa on varattu riittävän paljon, kaksi kuukautta. Jos mitään takarajaa tai ukaasia ei olisi, iso prosentti asiakkaista jättäisi asian varmasti hoitamatta.

– Jos ikääntyneellä asiakkaalla olisi haasteita, on paras olla yhteydessä asiakaspalveluun, niin siellä sovitaan, miten asia hoituu. Yleensä aina joku keino löytyy, vaikka ajanvarauksella konttoriin.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?