Katso lukijoiden vinkit Suomen parhaista teiden taukopaikoista – erityisesti kolme paikkaa nousi esiin - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Katso lukijoiden vinkit Suomen parhaista teiden taukopaikoista – erityisesti kolme paikkaa nousi esiin

Lukijoilta tuli runsaasti taukopaikkavinkkejä.

Julkaistu: 6.7. 7:12

ABC-liikenneasemat jakavat mielipiteitä vahvasti, kuten legendaarinen Vaskikellokin.

Hiljaisen Kansan Niittykahvila 5-tiellä Suomussalmella.

Tiinan Tupa 9-tiellä Pieksämäellä.

Vehoniemen Automuseon kahvila Vehoniemen harjulla Kangasalla.

Siinä kolme vahvaa ja luonteeltaan hyvin erilaista suosikkia, kun Taloussanomat kysyi lukijoiltaan vinkkejä kesä-Suomen parhaista taukopaikoista.

Aihe ei jättänyt lukijoita kylmäksi, vaikka kahvi tai lihapiirakka olisi joskus jäänytkin. Tai ehkä juuri siksi. Kipakka pettymys tai ylitse vuotava tyytyväisyys jäävät mieleen paremmin kuin leppeä keskinkertaisuus.

Taukopaikat jakavat suomalaisia samalla tavalla kuin toinen maanteiden varsien tuttu näky, lupiini. Toiset rakastavat, toiset inhoavat. Jollain on huono asiakaskokemus yhdestä paikasta, toisella hyvä kokemus samasta paikasta.

Omaan sarjaansa nousi 4-tien Vaskikello Pyhäjärvellä, Jyväskylän takana, ennen Oulua. Se herätti jopa yllättävän vahvoja tunteita puolesta ja erityisesti vastaan.

Osin varmasti sen vuoksi, että Vaskikello oli yksi Taloussanomien ennakolta antamista kolme vinkistä, onhan se suomalainen klassikko, kuten Lahnajärvi Ykköstiellä.

Asetelman kutkuttavuutta lisää Vaskikellon viereen noussut ABC-liikenneasema.

4-tien Vaskikello Pyhäjärvellä herätti jopa yllättävän vahvoja tunteita puolesta ja erityisesti vastaan.

Vastausten iso jako syntyikin juuri ketjuravintoloiden – ja niistä erityisesti ABC-liikenneasemien – ja pienempien ja persoonallisempien paikkojen välillä.

ABC-asemia väheksyttiin – ja yhtä lailla niitä kehuttiin, muun muassa siisteydestä ja ”tutusta ja turvallisesta” tunnelmasta.

Paljon suosiota sai tämä kommentti: ”En ymmärrä tuota nillitystä ABC-liikenneasemista. Kansaa on aina tupa täynnä eli niille on selvä tarve”.

Ja tämä: ”ABC on tavallaan hyvä peruslaadun mittari. Sinne ajetaan, jos halutaan tuttua ja turvallista.”

ABC-asemat jakavat kansan mielipiteitä vahvasti. Kuvassa ABC-huoltoasema Lohjalla.

Jännittävät miljööt ja kummalliset krumeluurit tai tarjoomusten kulinaarinen ainutkertaisuus eivät välttämättä ole tärkein sisään heittävä tekijä.

Moni hakee ennalta arvattavuutta, mikä vähentää ikävien yllätysten mahdollisuutta. Erityisesti wc-tiloissa. Matkalaista ei pysäytä vain nälkä, jano tai väsy. Usein hätä riittää. Erityisesti naiset korostivat siistiä vessaa vetovoimatekijänä.

Marginaalista suosiota sai vanhanaikainen ratkaisu pysäköidä auto levennykselle ja kaivaa esiin termospullo ja voileivät. Tosin näiden metsäisten taukopaikkojen siisteys sai arvostelua osakseen, kuten myös penkkien ja pöytien puuttuminen.

Yksi koulukunta harrastaa taukopaikkoja, joiden ympärillä näkyy pysäköityjä rekkoja, koska uskotaan rekkakuskien tietävän pitkän ratissa istumisen perstuntumalla parhaat paikat.

Rekka tarkoittaa tässä yleiskielisesti erilaisia ajoneuvoyhdistelmiä.

Näin kehuttiin Hiljaisen Kansan Niittykahvilaa: ”... nautin kahvista ja räiskäleistä, mukava tunnelma, erilainen ja mieleenpainuva”.

Ja näin Tiinan Tupaa: ”Kaikkihan sen tietää, että Tiinan Tupa 9-tien varressa on ollut Suomen paras taukopaikka jo 45 vuotta.”

Erityisesti ylistettiin Tiinan positiivisuutta ja hymyä, kun taas Hiljainen Kansa vetosi matkustavaisiin aivan erilaisilla, mystisemmillä ominaisuuksilla.

Tiinan Tupa 9-tiellä Pieksämäellä.

Hiljaisen Kansan Niittykahvila 5-tiellä Suomussalmella.

Vehoniemen Automuseon kahvila Vehoniemen harjulla Kangasalla.

Hiljaisen Kansan, Tiinan ja hiukan edellisten kyydistä jääneen Automuseon jälkeen taukopaikkavinkit jakaantuivat pieniksi puroiksi.

Näyttää kuin Suomen maantiekarttaa olisi ammuttu haulikolla.

Vesi kiehtoo autoilijoita.

”Hulppeat näkymät Längelmävedelle” on Länkipohjan Nesteeltä 9-tieltä Jämsästä. ”Komeat järvimaisemat” löytyvät myös ABC Viitasaaren yhteydestä.

ABC-perheestä muistettiin mainita myös ABC Tuohikotti Kouvolassa ja 4-tien ABC Hirvaskangas Äänekoskella. Kilpailijalta nimettiin SEO Korpilahti 9-tiellä.

4-tie oli vahvasti esillä: Ennen Jyväskylää tulevat vastaan mm. Taukotupa ja Kar de Mumma Hartolassa ja Leivonmäen Karoliinan Kestikievari.

Eikä unohdeta näitäkään:

Leppävirralla Björnin leipomokahvila, Cafe Kailas Heinolan Siltasaaressa, Järvelänjärven kahvila Raahessa Kalajoen ja Oulun välissä 8-tiellä.

Pukaron Paroni Elimäellä, Matin ja Liisan Asema Lapinlahdella, ja siinä lähellä Viitostupa Siilinjärvellä 5-tiellä.

Jalasjärven Juustoportti, Kaivannon Keidas Kangasalla, Tertin Kartano Mikkelissä, Muurlan tehtaanmyymälän kahvila.

Hannun ja Kertun kahvila Juvan ja Savonlinnan välissä, Siilinpesä Loimaan Virttaalla kantatie 41:llä, Suomussalmen Ämmänsaaren Jalonhelmi.

Kosken Toppari Taivalkoskella Oulun ja Kuusamon välissä, Vihiluodon kalaravintola Tupoksessa, Cafe Lilja Liljendalissa.

Paaterin kahvio Lieksan Vuonisjärvellä, Janoinen Karhu 9-tiellä Rautalammilla, Kägöne Parikkalassa 6-tiellä.

Kaikille suomalaisille ainakin jollakin tavalla tutulta Kaamasen tieltä löytyy Giellajohka.

Moni taukopaikkojen helmi jäi vielä odottamaan iloista löytäjäänsä aivan kuten helmet ovat jokihelmisimpukassakin piilossa katseelta.

Juttua korjattu 6.7. kello 11.30. Siilinpesä ei sijaitse Huittisissa vaan Loimaan Virttaalla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?