Kommentti: Uskomukset vievät velkakeskustelua hakoteille - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Huoli valtion velkaantumisesta voi palvella poliittisia päämääriä, joita ei haluta sanoa ääneen

Julkaistu: 1.7. 6:33

Joukko sitkeitä uskomuksia paisuttaa huolta valtion velasta ja vie velkakeskustelua hakoteille. Samalla hoitovirheiden riski kasvaa, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.

Valtion poikkeuksellisen voimakas velkaantuminen on tosiasia.

Yhtä totta on sekin, että tällä velkaantumisen tahdilla valtion velasta voi itsestään ennen pitkää muodostua isompi ongelma kuin ne taloushaasteet, joita helpottaakseen valtio nyt velkaantuu.

Silti suuri osa velkaantumisen kesken talouskriisin nostamista huolista perustuu uskomuksiin – ja on joko ennenaikaisia tai vuosikymmeniä myöhässä.

Vastaavasti joukko toisenlaisia uskomuksia pitää yllä ja voimistaa myös liiallista velkahuolettomuutta.

Näiden keskenään ristiriitaisten uskomusten takia velkakeskustelu muistuttaa hetkittäin aatteellista uskonkiistelyä ja suistuu siksi tämän tästä hakoteille.

Kun velkakeskustelu lipsuu uskonkiistelyksi, unohtuvat esimerkiksi kysymykset siitä, mistä valtion velkaantuminen johtuu, mitä sillä tavoitellaan ja kenties saavutetaan – ja onko velkaantumisella oikeastaan edes vaihtoehtoja.

Huolia korostava koulukunta vaikuttaa tällä haavaa hallitsevan meikäläistä velkakeskustelua.

Siksi riski siitä kasvaa, että velkahuolien nostama poliittinen paine kasvaa taas liian suureksi, talouspoliitikkojen kantti pettää ja ennenaikaiset vyönkiritykset pahentavat talouskriisiä niin kuin kävi parissa viime kriisissä.

Velka on rahoituskeino eikä syntiä

Yksi vanhoillisen äärilaidan talouspoliittinen lahko katsoo velkaantumisen ja varsinkin valtion velkaantumisen olevan syntiä ja siksi moraalisesti tuomittavaa.

Tälle tulkinnalle voi etsiä selitystä esimeriksi eräistä eurooppalaisista kielistä, kuten saksasta ja ruotsista, joissa samat sanat merkitsevät velkaa ja syntiä.

Vain vähän pelkistäen tämä velkavastainen ääriliike tuntuu paheksuvan valtion velkaantumista täysin siitä riippumatta, mitkä ovat velkaantumisen syyt, tavoitteet tai vaihtoehdot.

Toki moraaliset tulkinnat oikeasta ja väärästä kuuluvat luontevana osana talouspoliittiseen keskusteluun, mutta eivät uskomukset tai tulkinnat silti muutu tosiasioiksi.

Velka on yksi julkisenkin talouden rahoitusväline, mutta se ei itsessään ole hyvä tai paha eikä se ole oikein tai väärin. Siksi velkaantuminenkaan ei sinänsä – ei edes valtion velkaantuminen – ole hyvettä tai syntiä.

Sen sijaan velkaantuminen voi olla järkevää ja hyödyllistä tai se voi olla järjetöntä ja haitallista.

Ratkaisevaa on, mikä on velan tarkoitus – ja syntyykö sen avulla enemmän hyvinvointia ja muuta hyötyä kuin kustannuksia ja muunlaista haittaa.

Velkaantumiseen on selkeä syy

Juuri nyt valtion velkaantumisella on poikkeuksellisen selkeä syy.

Valtio velkaantuu, jotta maan talous – suomalaiset yritykset ja kotitaloudet – selviäisivät koronakriisistä ja sen aiheuttamista tappioista ja tulonmenetyksistä vähäisemmin vaurioin kuin ilman julkisen talouden tukea kävisi.

Velkaantuminen johtuu osittain julkisen talouden automaattisista joustoista eli siitä, että taantumassa työttömyystukien kaltaiset julkisen talouden menot kasvavat samaan aikaan kuin verotulot supistuvat.

Näin julkisen talouden alijäämä kasvaa nyt kuin itsestään, ja siksi valtion ja kuntien on käytännössä pakko rahoittaa kasvava osa kasvavista menoistaan velkaantumalla.

Tämän lajin velkaantumista on vaikea väittää moraalittomaksi tuhlaamiseksi tai löysäranteiseksi lepsuiluksi, sillä sen käsikirjoitus on valettu julkista hallintoa ja julkisia palveluita ohjaavaan lainsäädäntöön perustuslaista lähtien.

Nämä julkisen talouden automaattiset joustot pehmentävät talouden iskuja, jollainen on paraikaakin meneillään.

Tällaisen automaattisen velkaantumisen lisäksi valtion ja kuntienkin velkaantumista voimistaa parhaillaan myös isohko joukko koronakriisin kuluessa varta vasten tehtyjä terveys- ja talouspolitiikan valintoja.

Terveydenhuolto on tehnyt mittavia ponnistuksia koronaepidemian taltuttamiseksi, mutta ei suinkaan ilmaiseksi. Samoin valtio on kriisin kuluessa ryhtynyt monenlaisiin talouden tukitoimiin, jotka nekin maksavat.

Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallitus on koronakriisin mittaan tehnyt osin pakosta mutta osin myös omasta tahdostaan historiallisen mittavia lisätalousarvioita.

Lisäbudjettien menolisäykset lisäävät osaltaan myös valtion velkaantumista, mutta tämä havainto ei vielä paljasta, onko kyse holtittomasta vai sittenkin hallitusta velkaantumisesta.

Vaihtoehto on vielä enemmän velkaa

Yksi hetkittäin sekavaa velkakeskustelua kenties selkeyttävä kysymys on, mitä muuta julkinen talous voi Suomen kaltaisessa hyvinvointi- ja sivistysvaltiossa tehdä talouskriisin oloissa kuin velkaantua.

Vain äkkipikainen ja ehkä joidenkin uskomusten sumentama vastaus on, että ainahan valtio voi jättää myös velkaantumatta.

Mutta oikeasti tätä velkaantumatta jättämisen vaihtoehtoa on paljon helpompi vaatia kuin panna toteen.

Käytännössä se on likimain mahdoton vaihtoehto – niin kuin Suomikin on parissa edellisessä talouskriisissä turhaan mutta sinnikkäästi koeteltuaan todennut.

Yritys välttää valtion velkaantumista edellyttäisi yhtä suuria tai suurempia julkisen talouden vyönkiristyksiä kuin julkisen talouden automaattiset joustot kasvattavat alijäämiä.

Yritys joko kilpistyisi kansalaisten protesteihin tai menisi mynkään vyönkiristyksistä itsestään koituvien taloushaittojen vaikutuksesta.

Suomen hallitukset yrittivät väkisin tasapainottaa julkista taloutta ensin kesken 1990-luvun lamavuosien ja viimeksi kesken viime vuosikymmenen talouskriisin.

Kumpikin yritys epäonnistui siksi, että kesken kriisin toteen pannut julkisen talouden vyönkiristykset heikensivät enemmän kansantaloutta kuin vahvistivat julkista taloutta. Kummallakin kerralla valtion velkaantuminen voimistui eikä vähentynyt niin kuin oli tarkoitus.

Valinnan vara on käytännössä yhtä niukka ja kelju tässäkin kriisissä. Julkinen talous joko velkaantuu ja hyväksyy sen tai hangoittelee vastaan yrittäen välttää velkaantumista – ja velkaantuu vielä raskaammin.

Velkahuoli edistää muita tavoitteita

Suomen oman lähihistorian ja useiden muiden länsimaiden samanlaisten epäonnistuneiden yritysten jälkeen luulisi, että kokemuksista olisi helppo ottaa opiksi ja vahingoista viisastuisi.

Näin ei näytä käyneen, vaan velkakeskustelu velloo aivan samanlaisten uskomusten vallassa kuin viimeksi kymmenen vuotta sitten.

Ainakaan kaikki keskustelijat eivät voi olla täysin tietämättömiä julkisen talouden ja kansantalouden keskinäisistä vaikutussuhteista ja talouspolitiikan niin sanotuista dynaamisista vaikutuksista saati julkisen velkaantumisen syistä ja seurauksista.

Ehkä selitystä taas kesken kriisin korostuville velkahuolille onkin haettava muilta suunnilta kuin pelkästään taloudellisesta järkeilystä. Ja siitä, että "talouspolitiikkaa" usein hallitsee sanan jälkimmäinen osa.

Vaikka ennenaikaisista vyönkiristyksistä koitui kummassakin edellisessä kriisissä enemmän taloudellista vahinkoa kuin ainakaan julki lausuttuja hyötyjä, saattoivat ne haittoineenkin edistää joitakin muita kuin julki lausuttuja tarkoituksia.

Kummallakin kerralla kriisin kärjistyminen ja pitkittyminen teki esimerkiksi poliittista tilaa normaalioloissa vaikeille "rakenteellisille uudistuksille", kuten työehtojen ja eläke-etujen heikennyksille.

Ehkä tämänkertaisenkin velkakeskustelun taustalta löytyy samantyyppisiä tavoitteita, joiden ääneen lausuminen on poliittisesti vaikeampaa kuin velkaantumisen paheksuminen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?