Ravintoloiden ja hotellien näkymät surkeita koko kesän – MaRa vaatii arvonlisäveroihin alennusta - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Ravintoloiden ja hotellien näkymät surkeita koko kesän – MaRa vaatii arvonlisäveroihin alennusta

Julkaistu: 30.6. 12:22

Majoitus- ja ravintola-alojen näkymät voivat jatkua heikkoina jopa ensi vuoden syksyyn asti, MaRa varoittelee.

Matkailu- ja ravintolapalvelujen kysyntä jatkuu heikkona yhä heinä–elokuussa. Näin arvioivat jäsenyritykset Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa ry:n tiistaina julkaisemassa jäsenkyselyssä.

Toimialan yritysten kassat ovat tyhjiä, suuri osa henkilöstöstä edelleen lomautettu ja tulevaisuuden näkymät ovat heikot ainakin ensi vuoteen asti, MaRa tiedotti.

Palvelujen kysyntä jatkuu monilla toimialoilla heikkona ensi kesään ja esimerkiksi hotelleilla jopa syksyyn 2021.

Suomen matkailun kokonaiskysyntä olisi ollut tänä vuonna arviolta 16,4 miljardia euroa. Varovaisen arvion mukaan kysyntä supistuu tänä vuonna 60 prosenttia eli noin 9,8 miljardia euroa tai synkemmän arvion mukaan jopa 70 prosenttia (10,9 miljardia).

Suuri ongelma MaRan mielestä on se, että viidestä suurimmasta matkailun lähtömaasta neljästä (Venäjä, Ruotsi, Britannia ja Kiina) ei saa matkustaa Suomeen, ja Saksastakin saa matkustaa Suomeen vasta 13. heinäkuuta lähtien.

Saksa olisi voitu MaRan mukaan vapauttaa jo aiemmin. Lapin talvisesonki huolettaa sitä jo nyt.

Jäsenkyselyn mukaan ravintoloista ja kahviloista yli 50 prosenttia menetti vähintään 50 prosenttia liikevaihdostaan kesäkuussa. Yli 40 prosenttia arvioi menettävänsä vähintään saman verran liikevaihdostaan myös heinä–elokuussa. Joka kymmenes arvioi olevansa konkurssiuhan alla kuuden kuukauden kuluttua.

Ravintola Ondan terassi odotti asiakkaita kesäkuun ensimmäisenä päivänä.

Festivaaleista lähes 90 prosenttia menetti vähintään 90 prosenttia liikevaihdostaan kesäkuussa. Heinä–elokuun festivaaleista lähes 80 prosenttia arvioi menettävänsä vähintään 90 prosenttia liikevaihdostaan. Konkurssiuhan alla eivät vastanneet kuitenkaan olleet.

Kylpylöistä yli 80 prosenttia menetti vähintään puolet liikevaihdostaan kesäkuussa. Yli 60 prosenttia kylpylöistä arvioi menettävänsä saman verran liikevaihdosta heinä–elokuussa. Vajaa viidennes pelkäsi konkurssia puolen vuoden kuluttua.

Hotelleista yli 70 prosenttia menetti vähintään puolet liikevaihdostaan kesäkuussa. Yli 60 prosenttia hotelleista arvioi menettävänsä vielä saman verran.

Muista matkailu- ja ravintola-alan toimialoista kongressit ja messut ovat edelleen suljettuina. Leirintäalueiden liiketoiminta sujuu kohtuullisesti.

Alvit alas

MaRan mukaan toimiala tarvitsee määräaikaisen arvonlisäverojen alentamisen palvelujen kysynnän ja työllisyyden vahvistamiseksi.

Se vaatii, että hallitus alentaa syksyn budjettiriihessä kotimaan henkilöliikenteen, majoituksen sekä kulttuuri- ja liikuntapalvelujen arvonlisäveron 24 kuukauden määräajaksi viiteen prosenttiin. Nykyisin ne maksavat kymmentä prosenttia.

Ravintolapalvelujen arvonlisävero tulee alentaa nykyisestä 14 prosentista kymmeneen 12 kuukauden määräajaksi, MaRa sanoo.

MaRan Timo Lapin mukaan kesäkuun lisäbudjetin elvytystoimista mikään ei kohdistunut koronan isoista toimialoista pahiten kärsivään matkailu-ja ravintola-alaan.

MaRan teki jäsenkyselyn kesäkuun lopulla. Siihen saatiin 635 vastausta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?