Kun oma mieli sairastui – Kolme nuorta aikuista kertoo tarinansa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

3 nuorta aikuista kertoo, miksi he eivät jaksaneet töissä – ”Häpeä on väistynyt vähitellen”

Julkaistu: 28.6. 16:50

Mieli ei sairastu itsestään. Kolme nuorta aikuista kertoo, kuinka lapsuuden ikävät kokemukset, työn ja vapaa- ajan sekoittuminen ja raskas elämänvaihe johtivat sairastumiseen.

Mielenterveyden ongelmat ovat nykyään yleisin syy siihen, miksi nuori aikuinen jää pois työelämästä.

Mielenterveysperusteisia sairauspäivärahapäiviä maksetaan nyt eniten 24–34-vuotiaille , kun 15 vuotta sitten niitä maksettiin eniten kahteen vanhimpaan työikäisten ryhmään kuuluville.

Taloussanomat kertoi aiheesta viime viikolla ja pyysi yhteydenottoja nuorilta aikuisilta, jotka ovat joutuneet mielenterveyssyistä sairauslomalle. Heistä kolme kertoo tässä oman tarinansa. He eivät esiinny jutussa omilla nimillään asian arkaluontoisuuden takia.

Ystävyyssuhde vahingoitti itsetuntoa

Lauran sairausloma on kestänyt seitsemän kuukautta.

– Häpeä on väistynyt vähitellen, hän kertoo.

– Silti joinakin päivinä vain sätin itseäni. Väsytän itseäni ankarilla ajatuksilla.

Ihmismieli voi todella myrkyttää ajatukset. Sitä saattaa sanoa itselleen asioita, joita ei ikinä sanoisi kenellekään toiselle.

– Osa tästä uupumuksesta on ihan omien ajatusten syytä. Olen tyytymätön itseeni, ja vaadin itseltäni koko ajan enemmän, Laura kertoo.

Mitään syytä tuntea näin ei olisi.

Laura kertoo tehneensä töitä 14-vuotiaasta asti. Hän on ollut töissä ravintola-alalla. Hän on siivonnut, työskennellyt henkilökohtaisena avustajana ja ollut laitoshuoltajana sairaalassa. Kaksi vuotta sitten hän sai opiskelupaikan yliopistosta.

Viime vuoden marraskuussa Laura havahtui siihen, että kädet tärisivät. Hän oli yliopistolla kirjoittamassa esseetä, mutta olo paheni niin, että hänen täytyi lähteä kotiin.

Siellä kaikki romahti.

– Päivät menivät maaten. En päässyt sängystä ylös. Sitten kun pääsin, jalat kantoivat vain kodin sisällä. Ilman poikaystävän apua en olisi varmaan saanut edes syödyksi. Tunsin menettäneeni toimintakykyni täysin, Laura kertoo.

Tästä on nyt kulunut seitsemän kuukautta. Sairausloman aikana Laura on yrittänyt jäsentää itselleen, mikä uupumuksen oikein laukaisi.

– Olen ikäni pelännyt konflikteja. En ole koskaan uskaltanut huomauttaa ihmisille, jos he ovat käyttäytyneet inhottavasti minua kohtaan. Monissa työpaikoissa, joissa olen ollut, minua on kohdeltu huonosti.

Laura pohtii, ettei hän ole koskaan osannut vaatia itselleen hyvää kohtelua. Tämän hän uskoo juontavan juurensa lapsuuden kaverisuhteeseen, jossa paras ystävä oli myös pahin kiusaaja.

– Olin kymmenen vuotta paras ystävä ihmisille, joka kohteli minua kaltoin. Sen ystävyyssuhteen vaikutus oli minuun valtava. Se vahingoitti itsetuntoani ja antoi minulle vääristyneen käsityksen oikeuksistani.

Kömpimässä pystyyn

Päivi piti työstään. Hän kertoo pitäneensä siitä niin paljon, että jossain vaiheessa työn ja vapaa-ajan raja kävi häilyväksi.

Päivin työ oli hänen mielessään vuorokauden jokaisena tuntina eikä aikaa tuntunut enää jäävän muulle. Ongelma oli se, että työn lisäksi Päivi yritti omistautua myös omalle perheelleen.

– Tunsin, etten ponnisteluistani huolimatta onnistunut olemaan niin hyvä vanhempi kuin olisin halunnut olla, hän kertoo.

Tätä kokemusta pahensi Päivin mukaan se, että ystävien ja tuttavien onnellinen perhearki löi jatkuvasti silmille sosiaalisesta mediasta.

– Vertasin itseäni heihin, vaikka hyvin tiesin, että sosiaalisessa mediassa esitellään vain arjen parhaita puolia.

Samanaikaisesti lehdissä kirjoitettiin jatkuvasti siitä, millaista hyvä vanhemmuus on.

– Tuntuu, että hyvästä vanhemmuudesta ei koskaan ennen olla oltu yhtä tietoisia kuin nyt. Yhteiskunnan paine olla hyvä vanhempi on asia, joka voi viedä enemmän voimia kuin tarkoitus olisi, Päivi toteaa.

Lopulta hän ”törmäsi seinään”.

– Ymmärsin, että olin koko elämäni elänyt muita varten. En tiedä, yritinkö todistaa heille, että pystyn tekemään näin paljon yhtä aikaa elämässäni. Niin tekemällä kuitenkin satutin itseäni ja perhettäni.

Päivi hakeutui lääkäriin. Hänellä todettiin samanaikaisesti masennus, ahdistuneisuus ja paniikkihäiriö. Lääkärikäynnin jälkeen hän irtisanoutui työstään ja jäi sairauslomalle.

– Nyt pyrin kömpimään pystyyn. Olen saanut kevään aikana uuden opiskelupaikan ja jonotan parhaillaan terapiaan. Pahin epätoivo alkaa olla takanapäin. Nyt on toivonkipinä tulevaan, että asiat vielä järjestyvät.

Pääseminen takaisin työelämään edisti toipumista

Sofia sairastui ylioppilaskirjoitusten aikana. Hänellä todettiin määrittelemätön skitsofrenia.

– Kirjoitukset menivät läpi, ihme kyllä. Se oli todella kuormittava ajanjakso elämässä. Opiskelin samanaikaisesti ammatillista tutkintoa ja kävin kirjoitusten lomassa töissä, Sofia kertoo.

Ylioppilaskokeissa hän koki ensimmäisen kerran ääniharhoja. Kun kirjoitukset olivat ohi, hän joutui vuodeksi osastohoitoon.

Hoitojakson jälkeen Sofia vietti hetken aikaa tuetun asumisen yksikössä. Sieltä käsin hän osallistui tuettuun työtoimintaan.

– Minut käskettiin esimerkiksi pätkimään narua. Siitä maksettiin muutamia kymppejä viikossa. Tuli sellainen tunne, että tässä aliarvioidaan ihmistä.

Sofia päätti palata takaisin ”normaaliin elämään”.

– Minua varoiteltiin, että joutuisin bumerangina takaisin sairauslomalle. Toisin kuitenkin kävi – toipuminen jatkui, hän kertoo.

– Koen, että pääseminen takaisin työelämään edisti toipumista. Se, ettei minua vain sysätty syrjään, oli toipumisen kannalta tärkeää.

Sofia korostaa työsuhteen merkitystä siinä, kuinka helppoa mielenterveyden häiriöistä kärsineen ihmisen paluu työelämään on.

– Sillä on valtava merkitys, onko nuorelle aikuiselle tarjottava työsopimus määräaikainen tai osa-aikainen. Epävarmuus omasta työllistymisestä on todella raskasta.

Merkitystä on myös sillä, millainen työnantaja ja työyhteisö on. Sofia kertoo päätyneensä myöhemmin töihin sellaiseen paikkaan, jossa perehdyttäminen jätettiin puolitiehen.

– Se työpaikka vei minut sitten uudelleen sairauslomalle, vaikka toipuminen oli jo todella pitkällä, hän kertoo.

Sairausloma pitkittyi ja vaihtui lopulta työkyvyttömyyseläkkeeksi. Sofia olisi voinut pysyä eläkkeellä hamaan tulevaisuuteen, mutta hän päätti kuitenkin toisin.

– Se ei ollut sellaista elämää, jota olisin halunnut viettää. Niinpä päätin saada työkykyni takaisin ja pyrkiä takaisin työelämään.

Tätä haastattelua tehtäessä Sofia kertoo tulleensa juuri työhaastattelusta. Hän uskoo saavansa paikan. Työ olisi nuorisotyötä.

– Koen päässeeni pahimman yli ja alan jo nähdä sairastumissa positiivisia puolia. Esimerkiksi ymmärrys muita ihmisiä ja tällaisia elämäntilanteita kohtaan on minulla todella korkealla. Tämä voi sattua ihan kenen tahansa kohdalle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?