Kommentti: Konkreettinen askel kohti liittovaltiota – vihdoinkin - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Konkreettinen askel kohti liittovaltiota – vihdoinkin

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen esitteli elpymispakettia Brysselissä keskiviikkona.

Julkaistu: 31.5. 11:43

Saksan ja Ranskan, ja komission, päätökset ovat uusi todiste siitä, että EU kykenee muuttumaan vain kriiseissä, Vesa Varhee kirjoittaa.

Euroopan komissio on vihdoinkin ryhtynyt konkreettisiin toimiin EU:n talousrakenteiden remontoimiseksi helpommin ohjattavaksi kokonaisuudeksi.

Komission aikeet ovat kuitenkin vielä kaukana toteutuksesta, ja on parempi jos ne aikeiksi jäävätkin. Ranskan ja Saksan edellisviikon päätös ottaa komission nimiin hätälainaa on paljon helpommin toteutettavissa. Se antaa komissiolle kauan kaivattua varaa toimia talouskriiseissä hallitusti, vailla hätäratkaisuja joita ajauduttiin sekä vuoden 2008 eurokriisissä että koronaa torjuttaessa.

Saksan ja Ranskan, ja komission, päätökset ovat uusi todiste siitä, että EU kykenee muuttumaan vain kriiseissä. Syy on se, että järjestelmän perusteita voidaan säätää vain yksimielisesti, sekä EU:n että jokaisen jäsenmaan parlamentin luvalla.

Tämä antaa jokaisen jäsenmaan jokaiselle vähänkin merkittävämmälle puolueelle veto-oikeuden EU:ta koskeviin uudistuksiin. Tilanteiden ja maailman muuttuessa kiihtyvää vauhtia tämä halvauttaa liiton ja voi pahimmillaan olla tuhoisaa.

Esimerkki löytyy Itämeren etelärannalta. Puola–Liettua oli 1500-luvulla alueen suurvalta, joka piti esimerkiksi Moskovaa, turkkilaisia ja mongoleja poissa Euroopasta. Puolan valtiopäivät otti 1600-luvun puolimaissa käyttöön niin kutsutun liberum veton, joka antoi joka edustajalle vallan estää uusia lakeja.

Tämän tuloksena edustajat, valtakunnan aateli, keskittyivät ajamaan paikallisia etujaan, tarvittaessa yhteistoiminnassa ulkomaiden kanssa. Naapurimaat Preussi, Venäjä ja Itävalta, paloittelivat Puolan 1700-luvun mittaan keskenään. Muodollisesti Puolan kuningaskunta säilyi, kuninkaanaan Venäjän tsaari.

Samalla tavoin hajanainen Euroopan valtioiden liitto ilman voimakasta ja toimivaltaista komissiota johdossaan on alttiina Yhdysvaltojen ja Kiinan taloudelliselle kilpailulle ja Venäjän pyrkimyksille lisätä vaikutusvaltaansa läntisessä Euroopassa.

Tämä koskee myös komission nyt esittämää hätälainan ottoa ja sen käyttötapoja, takaisinmaksusta puhumattakaan.

Saksan ja Ranskan ohjelmaehdotus sitä vastoin on suunnilleen käynnistämistä vaille valmis.

Koronastakin toivutaan, muttei nopeasti

EU:n talous on, muun maailman tavoin, kärsinyt pahasti koronaviruksen aiheuttamasta äkkipysäyksestä. Vielä alkuvuodesta orastanut toivo talouden voimistuvasta kasvusta ja eri jäsenmaiden sitä myöten kohenevasta velanhoitokyvystä on kääntynyt laskuksi, jonka ainoat avoimet kysymykset ovat syvyys ja kesto.

Nousun perusteet ovat kuitenkin edelleen olemassa, ja maailmantalouden käynnistyessä ei ole syytä pelätä, että alkuvuoden nousu ei palaisi tauoltaan. Sitä odoteltaessa on kuitenkin välttämätöntä, että valtioiden kyky maksaa poikkeustilanteen aiheuttamia lisämenojaan säilyy.

Euroopan keskuspankki on tähän asti taannut, että lisävelkaa on saatavissa, mutta eri maiden kansalliset hätätoimet eivät välttämättä elvytä sen enempää niiden omia kuin koko unionin taloutta kokonaisuuden kannalta optimaalisella tavalla.

Tätä heijastaa esimerkiksi se, että Saksan ja Ranskan sopima hätärahasto on 500 miljardin euron suuruinen, kun Euroopan parlamentti on halunnut peräti 2 000 miljardin hätävarakassaa. Komissiokin valmistelee 750 miljardin velan ottoa.

Vain HYVIN kyyninen ihminen arvelisi, että parlamentin toiveisiin sisältyy jokaisen mepin yrityksiä ostaa kotimaista kannatusta paikallisin hankkein, kokonaisuudesta piittaamatta. Tällainen siltarumpupolitikointihan on politiikan arkipäivää.

Jokainen voi tykönään miettiä, kuinka esimerkiksi Arkadianmäellä reagoitaisiin, jos luvassa olisi budjetin ulkopuolista rahoitusta taloutta tukeviin hankkeisiin. Joka kylään kohoaisi välittömästi uima- ja jäähalli, mahdollisesti myös jalka- tai pesäpallohalli, hiihtoputki, pari hyppyrimäkeä ja ehkä myös konserttisali.

Tämän välttämiseksi Saksan ja Ranskan ehdotus jättää lainalla kerättävän varakassan komission hallinnassa.

Markkinat muuten pitävät Saksan ja Ranskan ehdotuksesta. Sen jälkeen euro on vahvistunut vajaasta 118 jenistä lähelle 120 jeniä ja 1,09 dollarista 1,11 dollarin tienoille, eli verraten selkeästi markkinoiden koronan vaimentamiin normaaliliikkeisiin verrattuna

Yhteislainoille on ennakkotapaus

Saksa ja Ranska rahoittavat komission elvytysrahaston markkinoilta komission nimissä otetulla lainalla. Sitä on määrä lyhentää jäsenmaiden yhteisin maksuin, joita kerätään samassa suhteessa kuin EU:n jäsenmaksuja, kansantalouksien koon mukaan. Tällöin runsaat 40 prosenttia lainoista on Saksan ja Ranskan vastuulla, Suomen osuus jää alle kahteen ja Ruotsin runsaaseen kolmeen prosenttiin.

Ehdotettu rahoitusjärjestelmä on paitsi ennen kokeilematon, myös haavoittuva. Jokin jäsenmaa voi sisäpoliittisista syistä uhata jättää osuutensa maksamatta tai ilmoittaa, ettei siihen kykene.

Tällöin komission keinot ratkaista pulma ovat vähissä. Markkinaehtoisen lainan koroilla ja lyhennyksillä on aina täsmälliset eräpäivät, joista tinkiminen vaikeuttaa myöhempää luoton saantia. Siksi voisi olla yksinkertaisempaa kopioida ratkaisu Atlantin takaa.

Yhdysvaltojen alkuvaiheiden 13 siirtokunnan löyhä yhteenliittymä kehittyi ensin yhteistoiminta-alueeksi ja liittovaltioksi. Lopulta se peri entisen emämaansa Britannian manttelin länsimaisen liberaalin demokratian puolustajana.

USA:nkaan alkutaival ei ollut helppo. Vuonna 1783 päättynyt vapaussota oli velkaannuttanut itsenäistyneet siirtokunnat pahasti, ja osa niistä oli vararikon partaalla sodan tuhottua niiden mahdollisuuksia hankkia tuloja esimerkiksi vientikaupalla. Epävarmuus osavaltioiden maksukyvystä haittasi paitsi niiden omaa, myös koko alueen kaikkea taloudellista toimintaa.

Liittovaltion talousministeri Alexander Hamilton tarjosi ratkaisuksi liittovaltion omavastuista velkapaperia, jonka tuomin varoin liittovaltio maksaisi valtioiden sotavelat. Liittovaltion maksukyvyn takeena olisivat sen veronkanto-oikeus ja ulkomaankaupasta perittävät tullit.

Ehdotusta vastustivat voimakkaimmin ne osavaltiot, jotka olivat omat velkansa maksaneet. Pahin kanto Hamiltonin kaskessa oli osavaltioista taloudellisesti ja poliittisesti merkittävin Virginia ja sen johtava poliitikko James Madison.

Madison kuitenkin taipui tukemaan Hamiltonin ehdotusta. Vastineeksi hän sai liittovaltion pääkaupungin pois vanhoista keskuksista, New Yorkista ja Philadelphiasta, Virginiasta erotettuun Columbian piirikuntaan.

Jawohl, Wir Können; Oui, Nous Pouvons

Euroopassa Saksa saattaa nyt suostua vakuusrahaston lisäksi laajempaan EU-lainanottoon koronavahinkojen korjaamiseksi, kunhan velanotto ja rahan käyttö asetetaan liittovaltion, euroalueen vakuusrahaston tai vastaavan elimen valvontaan. Yhteinen velka vaatii vakuudekseen myös koko EU:n tasoista veroa, joka syntynee helpoimmin yhtenäisenä arvonlisä- eli kulutusverona.

Kulutusvero voidaan periä aina kulutuksen tapahtuessa, siis myös verkko-ostoksista, ja yhtenäinen kulutusvero koko alueelle säästää lainsäätäjät eri maiden elintasojen, tuloveroasteikkojen ja muiden kansallisten ominaispiirteiden sovittamisesta yhteiseen muottiin.

Samalla varakkaimmat maksavat verosta eniten, ja verokantoja säätämällä kulutusta voidaan ohjata esimerkiksi vähentämään vahingollisten elintarvikkeiden tai epäekologisten polttoaineiden käyttöä.

Yhteinen lainanotto luonnollisesti nopeuttaa EU:n liittovaltion kehitystä. Nykyiseen välitilaan verrattuna se ei ole ainakaan kovin huono vaihtoehto. Pääkaupungiksi sopii Strassburg–Strasbourg, jota ympäröivä Elsass–Alsace irtoaa kohtalaisen vähällä Ranskasta liittovaltion itsenäiseksi osaksi. Se on siirtynyt Ranskan ja Saksan välillä jo monta kertaa.

Parasta tilanteessa on, että Saksa ja Ranska ovat päässeet yhteisymmärrykseen. EKP on jo kyllin kauan ostanut vallan muodollisille haltijoille aikaa tehdä tarpeellisia, mutta poliittisesti kovin hankalia päätöksiä. Kansallisella tasolla yhteisvastuun välttely, tai vastustaminen, on suunnilleen yhtä järkevää kuin kieltäytyä liittymästä kylän palokuntaan, koska ei haluta sammuttaa naapurin taloa sen palaessa.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Lisää aiheesta

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?