Kommentti: Elvytysrahasto on kiertotie uusiin tulonsiirtoihin – Suomi kuuluu maksajiin - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Elvytysrahasto on kiertotie uusiin tulonsiirtoihin – Suomi kuuluu maksajiin

Julkaistu: 23.5. 6:43

Elvytysrahasto olisi iso askel kohti Suomellekin yhä kalliimpia tulonsiirtoja velkaisempien EU-maiden hyväksi, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.

Saksan ja Ranskan ehdottama EU:n "elvytysrahasto" voi näyttää ja kuulostaa kelpo keinolta helpottaa koronakriisistä eniten kärsineiden EU-maiden talousvaikeuksia.

Samoin se voi ainakin päällisin puolin vaikuttaa hartaasti kaivatulta yritykseltä helpottaa EU-maiden välisiä ikuisia rahariitoja – ja nähdä EU:n tai edes euroalueen talous kokonaisuutena eikä takertua yksittäisten jäsenmaiden etujen ristiriitoihin.

Valitettavasti tuollaiset tai muilla tavoin innokkaat tulkinnat elvytysrahastosta ovat luontevia vain sellaiselle sivulliselle tai asianosaiselle, jonka ei tarvitse piitata järjestelyn kustannuksista tai varsinkaan itse osallistua niiden maksamiseen.

Sen sijaan kustannuksiin osallistuvien osapuolten on paikallaan tarkastella hankkeen julki lausuttujen tavoitteiden ja etujen lisäksi myös hankkeen hintaa, haittoja ja muita seurauksia.

Suomen kaltaisella keskimääräistä euro- ja EU-maata vähemmän velkaisella nettomaksajalla ei ole tällaista ehdotusta tarkastellessa varaa sulkea silmiään hankkeen kustannuksilta ja kenties kalliiksi käyviltä pitkäaikaisilta vaikutuksilta.

Eikä tällaisessa tarkastelussa väliä ole vain hankkeen vaikutuksilla "Euroopan" vaan myös oman maan talouteen.

Vedätystä vai bluffia?

Elvytysrahasto epäilemättä elvyttäisi varoja vastaanottavien maiden taloutta ja helpottaisi niiden julkisenkin talouden haasteita.

Etu vastaanottajille on päivänselvä: ne saisivat käyttöönsä enemmän ja edullisempia varoja kuin omissa nimissään velkaantumalla olisi mahdollista. Niinpä vastaanottajavaltiot saisivat tilaisuuden ylläpitää mittavampia budjettialijäämiä – suurempia menoja tai keveämpää verotusta tai molempia – kuin ilman elvytysrahaston tarjoamaa taustatukea olisi mahdollista.

Selvää on sekin, että tällaisesta mahdollisuudesta olisi suuri apu esimerkiksi Italian ja Espanjan kaltaisille euromaille, jotka kärsivät tavallista ankarammasta koronataantumasta ja joiden julkinen talous on jo ennestään raskaissa veloissa.

Mutta aivan samalla tavalla päivänselvää on, että joidenkin muiden maiden olisi elvytysrahaston takia välttämättä pidettävä omaa talouspoliittista vyötään tiukemmalla kuin ilman tämän uuden yhteispiikin kustantamista olisi tarpeen.

Näin kävisi siitä huolimatta, että Saksan ja Ranskan mallissa elvytysrahasto perustettaisiin EU:n budjetin tilapäiseksi laajennukseksi ja rahoitettaisiin EU:n nimiin otettavalla velkarahoituksella eikä jäsenmaiden suorilla maksuilla.

Lasku lankeaisi lopulta kuitenkin, sillä ehdotuksen mukaan tilapäinen rahasto olisi aikanaan tarkoitus purkaa ja velat maksaa pois.

Toki tässäkin EU-hankkeessa on otettava huomioon ehdotuksen toteutumista edistävän bluffin mahdollisuus, ja kenties puhe elvytysrahaston tilapäisyydestä onkin vedätystä eikä vilpitön tavoite.

Silti Suomen kaltaisen nettomaksajan on varmuuden vuoksi paikallaan varautua siihenkin epätodennäköiseen vaihtoehtoon, että järjestely on oikeastikin tarkoitus aikanaan purkaa.

Ja maksaa.

Nettomaksajat maksavat tämänkin

EU:n budjetin jatkoksi perustettava elvytysrahasto olisi Saksan ja Ranskan ehdotuksen mukaan ensi alkuun tarkoitus rahoittaa lainaamalla tarvittavat varat rahoitusmarkkinoilta.

Ehdotuksen hienouksiin – tai huonouksiin, miten sen kukin haluaakaan tulkita – kuuluu velkarahoituksen hankkiminen EU:n eikä yksittäisten jäsenmaiden nimissä.

Toinen hienous – tai huonous – olisi varojen ohjaaminen tukea tarvitsevien jäsenvaltioiden käyttöön tukiaisina eikä luottoina.

Noista järjestelyn piirteistä seuraisi väistämättä, että EU:n velkojen korkojen ja kuoletusten maksamisesta vastaisivat kaikki EU:n jäsenmaat siinä suhteessa kuin ne muutenkin vastaavat EU:n budjetin rahoittamisesta.

Laskun maksaisivat siis samat EU:n budjettirahoituksesta vastaavat nettomaksajat, jotka maksavat EU:lle enemmän "jäsenmaksuja" kuin itse vastaanottavat EU:lta erilaisia tukiaisia ja muita varojen siirtoja.

Muodollisesti myös varoja vastaanottavat maat osallistuisivat omien jäsenmaksujensa muodossa rahastolta saamiensa tukien kustantamiseen, mutta tällä ei olisi niille oikeasti mitään väliä – niin kauan kuin vastaanotettavat tuet kasvavat enemmän kuin niiden itse maksamat jäsenmaksut.

Suomi kuuluisi keskimääräistä EU- ja euromaata vähävelkaisempana nettomaksajana tämänkin hankkeen maksajiin. Siitä ei ole pienintäkään epäilyä.

Sekin on jo ennalta selvää, että aikanaan tämäkin lisäkustannus osaltaan kasvattaisi Suomen paineita kiristää talouspolitiikan vyötä enemmän kuin pelkästään oman julkisen talouden tasapainottamiseksi olisi tarpeen.

Tässä ei pitäisi olla kenellekään mitään yllättävää eikä varsinkaan tavatonta, sillä juuri tällaisia ovat tulonsiirtojen seuraukset.

Kun tuloja ja menoja tasataan ja siirrellään, joku saa ja joku muu maksaa. Tässä tapauksessa saajat ovat muita maita mutta Suomi kuuluu maksajiin.

Taas kierretään EU:n sopimuksia

Ainakin periaatteessa on täysin mahdollista, että joidenkin muiden maiden elvyttämiseen osallistuminen heijastelisi taloushyötyjä aikanaan takaisin Suomen omaankin talouteen.

Tämä oletus epäsuorien elvytyshyötyjen heijastumisesta lienee keskeinen syy sille, että Saksa on omasta suuresta maksajan osuudestaan huolimatta katsonut aiheelliseksi ryhtyä Ranskan rinnalla edistämään elvytysrahaston perustamista.

Mutta Saksan aloitteellisuudesta huolimatta on epävarmaa, miten ja missä mitassa joidenkin muiden EU- tai euromaiden elpyminen ja niiden taloushuolien helpottaminen heijastelisi taloushyötyjä Suomeen asti.

Sekin on epävarmaa, olisiko noita heijastushyötyjä milloinkaan odotettavissa samaa määrää kuin elvyttämisestä olisi ensin maksettava.

Ennen elvytysrahastoon osallistumista olisi paikallaan hyvin huolellisesti punnita hankkeen mahdolliset edut ja haitat – sekä melkoisen varmat kustannukset.

Ja niitä puntaroidessa lienee edelleen lupa pitää mielessä myös Suomen eikä yksin "Euroopan" etu.

Ehkä sekin on hyvä pitää mielessä, että tämän yhteishankkeen voi helposti tulkita loukkaavan paitsi EU-maiden keskinäisen taakanjaon kieltoa myös EU:n oman budjettitasapainon vaatimusta.

Sillä oikeastaan EU-maat tai EU eivät saisi ottaa kantaakseen kunkin jäsenmaan omalle vastuulle kuuluvia talousvastuita. Eikä EU oikeastaan saisi rahoittaa menojaan velkarahoituksella.

Näin ainakin lukee EU:n perustuslain veroisten perussopimusten pykälissä.

Pakko valita kahdesta pahasta

Elvytysrahaston ja muiden yhteishankkeiden etuja ja haittoja – ja EU-sopimusten vaatimuksia – Suomen puolesta puntaroidessaan Sanna Marinin (sd) hallituksen olisi ehkä aika päättää, kumpi hallitusohjelman eurolinjaus on voimassa:

Onko Suomelle tärkeää ylläpitää "euroalueen vakautta" – ja ottaa esimerkiksi elvytysrahaston kautta kantaakseen muidenkin talousvastuita.

Vai onko Suomelle elvytysrahastoa ja muita tulonsiirtoja tärkeämpää, että "kaikki maat vastaavat omasta talouspolitiikastaan".

Jos hallituksen mielestä on hyvä ajatus lähteä kustantamaan elvytysrahaston tulonsiirtoja, sitä voi ehkä perustella euroalueen ja EU:n vakaudella.

Mutta sen jälkeen on turha enää lausua kertaakaan jo ennestään onttoa loitsua kultakin maalta vaadittavasta vastuusta oman maan talouspolitiikasta.

Jos taas talouspolitiikan omavastuu ja EU:n perussopimusten noudattaminen ovat tärkeämpiä kuin taas uuteen ja kalliiseen yhteishankkeeseen ryhtyminen "vakauden" nimissä, on kriisin varjolla eteen tupsahtavat elvytysrahastot ja muut tulonsiirrot rohjettava torjua.

Valinta on tehtävä, ja kumpi tahansa valinta on kyettävä perustelemaan kansalaisille ja selostamaan selkeästi ja selvällä kotimaan kielellä, miten valinta edistää Suomen ja suomalaisen veronmaksajan etua.

Mutta valintaa perustellessa rima on pantava aiempaa korkeammalle – eikä jatkaa samaa sekavaa selittelyä kuin on kuultu jo kymmenen vuoden ajan eri hallituksilta.

Suomen piikkiin ei voi loputtomasti hyväksyä lisää muiden talousvastuita ja aina vain teeskennellä, että samalla olisi jotenkin mahdollista ylläpitää kunkin maan omaa vastuuta omista talousvelvoitteistaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?