Koronakriisi painaa asuntojen hinnat laskuun – katso, ketkä kaikki hyötyvät - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Koronakriisi painaa asuntojen hinnat laskuun – katso, ketkä kaikki hyötyvät

Hypoteekkiyhdistyksen mukaan koronakriisissä ensiasunnon ostajat ovat vahvoilla: piensijoittajat ovat poissa kisasta ja pankeista saa lainaa. Kuvituskuva.

Julkaistu: 22.5. 0:01

Hypoteekkiyhdistyksen mukaan hinnat putoavat tänä vuonna parisen prosenttia.

Koronakriisi kurittaa kovalla kädellä asuntomarkkinoita, kertoo Hypoteekkiyhdistyksen tuore asuntomarkkinakatsaus. Viruksen eteneminen jäädytti asuntomarkkinat ja hinnat alkoivat hiipua.

Maaliskuussa asuntokauppa kääntyi laskuun kaikkialla Suomessa, ja Hypoteekkiyhdistys arvioi kauppamäärien laskevan yli kolmanneksen huhti- ja toukokuussa.

Hypoteekkiyhdistyksen mukaan epidemian edetessä ensin jäätyvät kauppamäärät, sitten hiipuvat hinnat, ja lopulta epidemian hellittäessä kasvukaupungit toipuvat ripeästi.

Koronan vaikutus asuntojen hintoihin jää viiden prosentin pudotukseen, mikäli paluu arkeen etenee ilman suuria takapakkeja. Tämän vuoden aikana hinnat putoavat koko maassa kaksi prosenttia ja pääkaupunkiseudulla puolisen prosenttia.

Myös uudistuotannon määrä vähenee: vuosina 2021–2022 valmistuvien asuntojen määrä jää normaalia vähäisemmäksi.

Ensiasunnon ostajalle ajat ovat hyvät

Hypoteekkiyhdistyksen mukaan koronakriisissä ensiasunnon ostajat vakailla työpaikoilla ovat vahvoilla: piensijoittajat ovat poissa kisasta ja pankeista saa lainaa.

Myös asuntovelallisille tilanne on hyvä: korot pysyvät edelleen matalina ja lyhennysvapailla saa joustoa elämiseen. Euriborit heiluvat lähellä nollaa, mutta näkymä on aiempaa pidempään aiempaa matalampi. Euriborien nousu rasittaa tosin pankkien tuloksia, mikä jatkuessaan heijastuu uusien asiakkaiden marginaaleihin.

Koska ulkomaan matkoja ei juuri tehdä, kesämökkien vuokraajat ja myyjät kasvukeskuksien liepeillä ovat niin ikään vahvoilla.

Sen sijaa kahden asunnon loukussa oleville koronakriisi ei lupaa hyvää: kriisin keskellä kodin myynti kestää tai hinnassa on tultava vastaan.

Lisää aiheesta

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?