Surevat omaiset haaveilevat yhden luukun palvelusta – ”Voiko kuolema olla niin erikoista, että selkeitä ohjeita ei ole saatavilla?” - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Surevat omaiset haaveilevat yhden luukun palvelusta – ”Voiko kuolema olla niin erikoista, että selkeitä ohjeita ei ole saatavilla?”

Äkillisesti kuolleiden omaiset kertovat, millaista palvelua haluaisivat viranomaisilta.

Verohallinto, Digi- ja Väestötietovirasto (entinen Väestörekisterikeskus) vetävät hanketta, jolla kuolemaan liittyvää, omaisia piinaavaa byrokratiaa yritetään purkaa.­

20.5. 7:45

Verohallinto ja Digi- ja väestötietovirasto (DVV, entinen Väestörekisterikeskus) ovat vetäneet selvitystä, jolla kuolemaan liittyvää byrokratiaa yritetään purkaa.

Työssä on ollut mukana lähes 50 eri toimijaa: viranomaisten ja valtiovarainministeriön lisäksi pankkeja, hautaustoimistoja, lakitoimistoja, vakuutusyhtiöitä, järjestöjä ja kirkko.

Hankkeessa havaittiin kuolemaan liittyvä himmeli ”kaikessa monimutkaisuudessaan”.

Myös Taloussanomat on uutisoinut byrokratiaviidakosta, johon surevat omaiset sukeltavat läheisen kuoltua. Aihe puhuttaa paljon: Kymmenissä lukijayhteydenotoissa on kuvattu tilanteita, joita kaikkia yhdistää omaisen tunne kohtuuttomasta työmäärästä ja palveluiden jäykkyydestä.

Kaksi prosessin keskellä yhä olevaa lähiomaista kertoo omasta piinastaan ja siitä, miten he itse parantaisivat käytäntöjä. Kumpikaan ei halua nimeä esille aiheen herkkyyden takia.

– Suurin vaikeus tulee siitä, kun ihminen kuolee yllättäen. Siihen ei ole varauduttu etukäteen, lukija kertoo.

Asioita, kuten erilaisia valtakirjoja, ei hänen mukaansa ole voinut hoitaa tehokkaasti ilman lupia, mutta näitä taas ei tahdo saada, jos ihminen on kuollut yllättäen.

– Veroilmoitukset myöhässä, metsäomaisuuden ja muun omaisuuden selvittely oli salapoliisityötä, koska isä kuoli yllättäen enkä tiennyt hänen omaisuudestaan mitään.

– Tulee muna-kana-tilanne, jota viranomaispuoli ei oikein ymmärrä.

Tämä pätee oikeastaan kaikkeen tiedonhankintaan ja valtakirjatoimintaan alkaen, metsänhoitoyhdistyksestä pankkeihin ja vakuutusyhtiöihin, maarekisteriin, verottajaan ja operaattoreihin, mies kertoo.

Yhden luukun periaate?

Toinen omainen miettii, miksei ”digi-Suomessa” voisi olla vaikka jokin koodi, jonka syöttämällä eri tahot pääsisivät näkemään selvitykset. Saman koodin takana voisi olla yksi valtakirja, jonka jokainen voisi liittää tarvitsemiinsa asiointitahoihin.

– Tai niin sanottu yhden luukun periaate. Ymmärrän toki näiden sääntöjen suojaavan väärinkäytöksiltä, mutta silti tuntuu hurjalta, nainen kertoo.

Lähtökohtaisesti perukirjan tekemiseen voisi olla pidempi aika, esimerkiksi viisi kuukautta, jotta ei tarvitsisi huolehtia lisäajan anomisesta, hän katsoo myös.

Nainen kertoo miehensä menehtyneen loppuvuonna äkillisesti. Siitä alkanut ”paperihelvetti” ei ole vielä läheskään ohi. Työtuntien, puheluiden, virastoissa paikan päällä jonottamisen ja perunkirjoitukseen asianajajalle menevien asiapapereiden skannaamisen määrä on valtava.

– Yksi lapsistamme on alaikäinen ja sehän tuo soppaan oman mausteensa. Minä olen hänen edunvalvojansa, mutta hänelle oli haettava vielä edunvalvojan sijainenkin intressiristiriitojen varalta. Lisäksi maistraatti edellyttää minun tekevän selkoa alaikäisen kuluista kunnes hän on täysi-ikäinen.

Naisen mukaan joissakin paikoissa sai myös eri vastauksia puhelimessa.

– Voiko kuolema olla niin erikoista ja harvinaista, ettei selkeitä ohjeita ole saatavilla viranomaisilla tai vaikka vakuutusyhtiöissä?

Sinettiä vaille valmis

Myös mies ihmettelee, kuinka moni asia tehdään yhä paperilla kuolintapauksissa. Allekirjoittamista, tulostamista, postittamista. Kun perhe asuu pitkin ja poikin Suomen, se tuottaa valtavasti paperityötä.

Edes vainajan postia ei saa käännettyä omaiselle, joten sureva leski, joka ei edes ymmärrä prosessista mitään, tavaa kirjeitä puhelimessa pojalleen.

– Itse teen kaiken muutoin sähköisesti. Hyvä, ettei vielä sinettiä vaadita kirjeeseen kuten 1800-luvulla. Miksi verkkopankissa tunnistautunut pystyy nykypäivänä allekirjoittamaan vaikka asuntolainan, mutta tässä asiassa ei voi tehdä mitään?

Suuryhtiössä markkinointi- ja digikehitystyötä mies kertoo tuntevansa hyvin esimerkiksi gdpr-säännöstön eli EU:n tietosuoja-asetuksen.

– Ainakaan siinä mikään ei estäisi, että olisi valtion verkkopalvelu, johon kirjaudun sisään ja ilmoitan että ’isä kuoli eilen’ ja käynnistän prosessin. Gdpr:n päätavoitteita oli nimenomaan mahdollistaa parempien palveluiden kehittäminen ja tiedon siirtyminen.

– Eikö palvelun käyttäjä voisi vaikka klikata, haluaako jakaa tietoja hautaustoimistolle, seurakunnalle, pankille ja muille tahoille?

Palvelukonsepti vielä vailla jatkosuunnitelmaa

Läheisen kuolema -verkostossa on ollut myös useita yrityskumppaneita, kuten Frida ja Aatos. Selvityksessä ideoitiin palvelumalli, jossa käyttäjän ei tarvitsisi erikseen hakea tietoa vaan ne tuotaisiin hänelle koosteena tarjolle eri viranomaistietolähteistä ja esimerkiksi pankeista.

– Ehdottomasti voisi, digitaalista perunkirjoituspalvelua kehittävän Aatoksen perustajiin kuuluva Aku Pöllänen kommentoi omaisen esittämää toivetta yhdestä verkkopalvelusta.

– Paperityötä on tehty pitkään manuaalisesti ja kaikki omalla tavallaan. Aiemmin kellään ei ole ollut kannustinta lähteä kehittämään kokonaisvaltaista palvelua, kun ei ole ollut veturia ajamaan asiaa, hän kertoo.

– Kokonaisuus vaatii isoa rahoitusta, mutta asiakkaille kannattaisi tuoda palveluita käyttöön asia kerrallaan. Mitään massiivista rahoitusta ei tarvita, että prosessia voitaisiin parantaa pienin askelin, alkaen siitä että tieto kuolemasta liikkuisi sairaaloista DVV:lle ja siitä edelleen tietoa tarvitseville tahoille huomattavasti nykyistä nopeammin, sanoo DVV:n johtaja asiantuntija Petri Risto.

Tällä hetkellä esimerkiksi vain 20 prosenttia kuolintiedoista tulee sairaaloista sähköisesti ja loput postin välityksellä. Läheisen kuolemaan liittyvää lainsäädäntöä pitäisi tarkastella, koska maailma on muuttunut, Risto huomauttaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?