Kuolleiden lähiomaiset kertovat surun keskellä kohtaamastaan byrokratiaviidakosta: ”Tarvitsen vielä virallisen tiedon, että elän” - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kuolleiden lähiomaiset kertovat surun keskellä kohtaamastaan byrokratiaviidakosta: ”Tarvitsen vielä virallisen tiedon, että elän”

Hannu Penttinen edesmenneen puolisonsa Virve Lehvän kanssa.

Julkaistu: 18.5. 6:30

Kuolema teettää valtavasti paperitöitä ja järjestelyitä pahimmalla mahdollisella hetkellä.

Suomessa kuolee vuosittain noin 50 000 ihmistä. Kuolema koskettaa suurta joukkoa omaisia ja läheisiä, mutta usein surutyöhön ehtii vasta uuvuttavan paperityön ja byrokratian jälkeen.

Surevan omaisen ”paperihelvetin” toi esille Bettina Sågbom-Ek. Puolisonsa menettänyt toimittaja toi Twitterissä esiin lisämurhetta tuovan vaietun puolen.

Ongelma on herättänyt vilkasta keskustelua somessa, ja myös lukijat purkivat mieltään byrokratiaviidakosta.

Taloussanomat haastatteli lukijoita ja kommentoijia kokemuksista. Monilla menetykset olivat tuoreita ja useita läheisiä oli kuollut vielä peräjälkeen. Kertomuksissa toistuivat väsymys ja turhautuminen.

Todistettavasti elossa

Järvenpäässä asuvan Keijo Loistin isä menehtyi juuri. Kesäkuussa on uurnan lasku ja muistotilaisuus. Hän tilasi uudesta digi- ja väestötietovirastosta virkatodistuksen. Se tuli, mutta hänen nimensä puuttui.

– Digi- ja väestötietoviraston toimittama vainajasta tehty virkatodistus perunkirjoitusta varten ei tunne minua, vaikka olen vuodesta 1970 ollut samassa rekisterissä. En tiedä syytä, miksi he eivät osaa yhdistää minua isääni. Sisarukseni kyllä.

– Tilasin sukuselvityksen samaisesta paikasta. Vei viisi viikkoa. Taas nimeni puuttui. Tarvitsen siis vielä virallisen tiedon, että elän perunkirjoitusta varten. Pyysin heitä lähettämään tästä virkatodistuksen.

Loisti viittaa elossaolotodistukseen, jolla voi todistaa elossa olonsa todistuksen ottamishetkellä. Tyypillisesti otetta tarvitaan perunkirjoitusta varten.

Pojan ja vaimon menetys

Vammalassa asuva Hannu Penttinen on hoitanut vainajien asioita enemmän kuin yhden ihmisen tarvitsisi: isän vuonna 1987 ja veljen 2010. Viime vuonna hän menetti yllättäen ensin poikansa ja sitten omaishoitoa tarvinneen vaimonsa.

– Niin paljon on tehtävää, ja sydän vuotaa verta. Minua on sanottu vahvaluonteiseksi ihmiseksi, mutta vaimon lähtö perään oli nyt vähän liikaa, hän sanoo ääni murtuen.

Penttinen on surun keskellä jumittunut pahasti niin maistraatin kankeiden sivujen, sukuselvitysten, virkatodistusten kuin pankkien tilinkuoletusten ja tietosuojasääntöjen kanssa. Osa työstä on vielä jäljellä. Hetkittäin on tuntunut, että yhteiskunta haraa tahallaan vastaan tilanteessa, jossa ihminen on muutoinkin aivan loppu.

– Kun ihminen on niin jumissa, että ei ymmärrä enää mitään, hyvä kun pystyy syömään, mistä saat voimia selvittää asioita? Eikö näitä asioita voisi yhtään helpottaa?

Omainen 1800-luvun Venäjältä

Asioinnin vaikeuskerroin kasvaa, kun vainaja tai joku omainen on asunut ulkomailla. Se vaatii asiointia etänä toiselle puolelle maapalloa, ulkoministeriöön, Suomen poliisiin, oikeuslääketieteelliseen laitokseen, eräs lukija kuvaa.

– Tämä on aivan käsittämätöntä. Pappa kuoli joulun jälkeen, mutta on kestänyt neljä kuukautta ennen kuin päästiin edes vainajan tili lopettamaan, kertoo Katja Niemi Oulusta.

Pankki vaati tietoja vainajan 1991 kuolleen toisen puolison isästä ajalta 1895–1904 Arkangelista, Venäjältä. Sinänsä pankki toimii sääntöjen mukaan, mutta omaisen näkökulmasta työmäärä tuntuu kohtuuttomalta.

– Se vaati tietoja siis vainajan toisen vaimon sukulaisista, joita metsästin Ruotsia myöten, 17 ihmistä kaikkiaan. Loppujen lopuksi vielä pohtivat pankin johtoryhmässä, käykö omaehtoinen takaus tuosta 1800-luvun tositteesta, vai ilmaantuu sieltä joku perillinen. Puhutaan parista sadasta eurosta henkilöä kohden.

”Ota termospullo pankkiin”

Omaisten kertomuksissa eniten piinaa tuottivat sukuselvitykset ja pankkiasiointi. Hautauskulujen hakeminen sosiaalitoimesta ja velkojien karhukirjeisiin vastaaminen vaatii todella hyvät hermot, kertoo eräs nainen.

Pankeista mainintoja saivat muun muassa osuuspankit, S-Pankki ja Nordea.

– Laskujen maksaminen on hankalaa ja kallista. Palvelu vain tiskiltä seitsemän euroa kappale. Ota termospullo, lukemista ja syömistä mukaan pankkiin, kun odottelet vuoroasi, vinkkaa Timo Sorsa, Suonenjoki.

– Pitää mennä toiselle paikkakunnallekin konttorin aukioloaikana. Tilinkäyttöoikeus saadaan pitkän paperityön jälkeen. Isoa laskua et voi maksaa tunnuksillakaan heti kuoleman jälkeen, kun tekevät varmistussoiton, eikä selitys auta, että omistaja on kuollut.

– Olen todella uupunut pankin toimintaan. Tänään viimeksi pyydettiin minulta valtakirja, jossa minä olen valtuuttanut itselleni laittamaan kuolinpesän tiliin verkkotiliotteen, eräs lukija kertoo.

– Pankeista olen tullut monta kertaa niin sanotusti takaperin pois. Nordealla on samalla kadulla kaksi toimistoa, toinen hoitaa toisia ja toinen toisia asioita. Myös lukuisat puhelut pankkeihin ovat hankalia, kun en ole itse kyseisen pankin asiakas, vaan soitan kuolinpesän puolesta, toinen sanoo.

– Kaikkeen tottuu, paitsi pankkien vetkutteluun. Veroviranomainen on avulias, vaikka toisin luulisi. Pitää hoitaa yksi asia kerrallaan. Uskon, että surun keskellä sekään ei ole helppoa. Ihmeellisesti olen jaksanut, joskus kiukunkin voimalla, kertoo Seija, joka on menettänyt 2016-2020 äitinsä, sisarensa, toisen veljensä ja puolisonsa.

– Äitini kuoli huhtikuussa 2019, ja vieläkään ei S-ryhmä ole hoitanut osuusmaksunpalautusta, joten pankkitiliä ei ole myöskään voitu lopettaa, neljäs lukija kertoo.

– En ole vieläkään saanut saantitodistusta kirjeestä, joka oli pakko lähettää etanapostissa, koska pankin ohjeet eivät toimineet. Eikä Yhdysvalloissa asuva sisarenikaan, jolla ei tietenkään ole Suomen pankkitunnuksia, siskonsa menettänyt sanoo.

– Tyttäreni roikkui puhelimessa pitkiä aikoja saadakseen ohjeet, miten vainajan tililtä pääsee maksamaan heti lankeavia maksuja. Ohjeviidakosta ei saanut selvää tai enimmäkseen ei toiminut.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?