VTT tutki kangasmaskit – tällaiset olivat tulokset - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

VTT tutki kangasmaskit – tällaiset olivat tulokset

Kangasmaski ei suojaa käyttäjäänsä koronavirukselta, mutta voi suojata muita, arvioi VTT.

14.5.2020 10:38

Teknologian tutkimuslaitos VTT on selvittänyt kangasmaskien toimintaa taistelussa koronavirusta vastaan.

VTT on saanut selville, että kankainen kasvomaski ei toimi suojaimena. Päin vastoin se kerää tehokkaasti uloshengitettyjä mikrobeja. Kangasmaskien käyttäjä saa altistavissa oloissa monikymmenkertaisen annoksen viruksia ammattikäyttöön tarkoitetun hengityssuojaimen käyttäjään verrattuna. Lisäksi hengityksestä kostea maski suojaa heikommin ulkopuolelta tulevalta pisaratartunnalta.

Kangasmaskin käyttö kuitenkin lyhentää pisaroiden lentomatkaa yskäisyn jälkeen, jolloin pisarat eivät saavuta helposti muita läsnäolijoita. Näin ollen kangasmaskin tärkein vaikutus on, että sillä voi suojata lähiympäristöään tartunnalta.

– Jos puolet väestöstä käyttäisi kangasmaskeja, niin se laskisi tartuttavuuskerrointa yhden RO-yksikön verran, toteaa tutkimusprofessori Ali Harlin VTT:stä.

Hän kertoo esimerkiksi, että tilanteessa jossa tartuttavuuskerroin olisi 1,5, laskisi se 0,5:een. VTT:n laskelmissa RO-luvun laskiessa kangasmaskin vaikutus vähentäisi osaltaan tartuttavuutta samassa suhteessa.

VTT testasi sekä puuvillaisia että polyesteristä valmistettuja maskeja. Puuvillan suojausteho oli noin 20 prosenttia kun taas polyesterin 40 prosenttia.

VTT:n mukaan on tärkeää, että kangasmaski vaihdetaan puhtaaseen puolen tai vähintään tunnin välein ja maskit pestään käytön välillä tehokkaasti esimerkiksi valkopesuohjelmalla. On myös tärkeää valita sellainen maski, joka ei tukahduta tai haittaa hengitystä.

– Oma kantani on, että näiden käyttö ei voi olla pakollista, mutta se on suositeltavaa. Syynä on se, että meillä on noin miljoona ihmistä, joille kasvosuojaimen käyttö voi olla riski hengityksen vaikeutumisen kautta, ja se heikentäisi heidän olotilaansa, Harlin toteaa.

Harlinin mukaan hengityssuojaimet tai maskit eivät riitä ainoaksi ratkaisuksi, mutta ne ovat tartuntoja estävää esterataa yhdessä käsienpesun, sosiaalisen etäisyyden ja muun hygienian kanssa.

– Kaikki yhdessä alentavat todennäköisyyttä viruksen leviämiseen, hän sanoo.

VTT käynnisti toukokuun alussa kokeet, jotta saataisiin tutkittua tietoa kangasmaskien käyttökelpoisuudesta. Testejä varten laitos valmisti 16 kangasmaskia Marttaliiton ohjeiden mukaan. Kahdeksan henkilöä testasi maskeja, ja jokainen käytti maskia 60 minuuttia. Osa maskeista toimitettiin myös mikrobiologisiin viljelykokeisiin.

Kangasmaskin ompelu VTT:llä.

Muotoiltu kangasmaski.

Vekattu kangasmaski.

Polyesteristä valmistettu muotoiltu kangasmaski.

Vekattu kangasmaski käytössä.

Kangasmaskien mikrobimääritys.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?