Korona kasvatti kesämökkien kysyntää – seurauksena jopa tarjonnan puute: varsinkin ”etätyömökit” ovat nyt haluttuja

Mökkien kysyntä kasvoi koronan myötä, mutta myyjät ovat varovaisia. Seurauksena on tarjonnan puute halutuilla alueilla.

Vasemmalla reilun 240000 euron mökki, oikealla 118000 euron mökki. Kummallekin on nyt kysyntää.

Säästöpankkiryhmä tiedotti keskiviikkona, että mökkikauppa käy koronan jälkeen erityisen vilkkaana. Osansa mökkikaupan kasvuun luovat kansainväliset matkustusrajoitteet.

– Kesämökkeilyn ja kotimaanmatkailun suosio tullee kasvamaan merkittävästi, Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen arvioi ryhmänsä tiedotteessa.

Halutuimmilla paikkakunnilla kysyntä jopa ylittää tarjonnan. Tiedotteen mukaan on mahdollista, että kesämökkeilyn suosio tulee kasvamaan ja tulevaisuus näyttää, tuleeko koko mökkikantakin kasvamaan.

Yksi suosituimmista mökkimaakunnista on Etelä-Savo Saimaan rantoineen.

Kasvanut kuhina mökkikaupoilla näkyy myös Mikkelin Kiinteistömaailmassa. Toimitusjohtaja Pertti Orava sanoo, että kysyntä on monin paikoin tavallista suurempaa. Erityisesti on kasvanut hyvin varusteltujen, omakotitalomaisten mökkien kysyntä, joihin kohdistunut kiinnostus on huomattavasti normaalia suurempaa.

Hirvensalmen mökin tontilla sijaitsee myös muun muassa rantasauna ja kesäkeittiö.

Oravan mukaan tämä voi kieliä siitä, että mökeillä halutaan viettää enemmän aikaa. Se taas voi olla seurausta koronasta.

– Ulkomaan matkailu ei ole heti palautumassa normaaliksi, ja se saattaa näkyä myynnissä. Osa taas saattaa haluta työskennellä luonnon keskellä mökiltä käsin, mikäli vastaava tilanne toistuu. Ne joilla on hyvä rahatilanne, ovat ehkä havahtuneet mökkeilyn hyötyihin, Orava pohtii.

Hyvin varusteltujen mökkien hinnat lähtevät Etelä-Savossa noin 200 000 eurosta. Sillä hinnalla ostaja saa juoksevan veden, sähkön, sisävessan ja mahdollisesti esimerkiksi astianpesukoneliitännän. Oravan mukaan hintaluokan mökit ovat myös ympärivuotisesti asuttavia.

240000 eurolla saa 124 neliömetrin vapaa-ajan asunnon Hirvensalmelta.

Pintansa ovat pitäneet myös alle 100 000 euron mökit, jotka ovat normaalisti olleet kysytyimpiä.

Tuohon hintaan saa normaalisti perinteisen kesämökin, mutta joutuu tyytymään käymälän osalta usein ulkohuussiin.

Hirvensalmen vapaa-ajan asunto on varusteluiltaan omakotitalon luokkaa.

Suurin ostajaryhmä Etelä-Savon mökkien osalta ovat uusmaalaiset.

– Uudenmaan eristys näkyi näytöissä, mutta silloin markkinointia hoidettiin etänä. Kiinnostus mökkejä kohtaan on ollut koko koronan ajan tasaista. Se kysyntä kasvoi vajaa kuukausi siitä, kun ensimmäisiä rajotteita asetettiin

Ostajat hakevat usein rantatontteja ja hyvää kuntoa, mutta muuten sijainti ei ole niinkään tärkeä.

– Jos esimerkiksi Uudeltamaalta ajetaan tänne asti, ei ostajaa haittaa, että joutuu ajamaan palveluiden perässä.

Kangasniemen mökki maksaa 118000 euroa. Kokoa sillä on 35 neliömetriä. Tontilla on oma ranta, mutta juomavesi tulee tuoda tullessaan.

OP-Kodin asumisen ja rahoituksen palveluista vastaava johtaja Kaisu Christie vahvistaa, että korona on kasvattanut mökkien kysyntää.

Hän sanoo, että Uudenmaan eristyksen aikana mökkikauppa oli jäissä, mutta sitten se on noussut raketin lailla.

Kysyntää on Kiinteistömaailman tavoin varsinkin halvoissa ja hyvin hintavissa mökeissä. Suosituin mökkityyppi vaihtelee alueittain.

Kysynnän ja tarjonnan epäsuhtaa lisää se, että myyjät ovat varovaisia.

– Osa myyjistä on perääntynyt. Syitä on kaksi. Ensimmäinen ryhmä pelkää sitä, että onko nyt sittenkään hyvä aika myydä eli saako mökistä riittävää voittoa. Korona on taas saanut toisen ryhmän pohtimaan sitä, että olisiko mökki siltikin kiva omistaa itse, eikä myydä sitä pois, Christie kertoo.

Ostajia markkinoilla on nyt tarjontaan nähden paljon, joten Christien mukaan nyt ei kannata arastella myymistä.

Hyvin halutuista vapaa-ajan asunnoista saattaa saada jopa normaalia paremman hinnan.

Puulaveden rannalla sijaitsevassa kangasniemeläismökissä löytyy lisää nukkumatilaa aitasta.

Christie ei uskalla sanoa, muuttaako korona mökkikulttuuria pitkäjänteisesti. Jo vuosien ajan mökkeily on ollut iäkkäämpien huvi, eikä se ole oikein kiinnostanut nuorempia.

Ainakin väliaikainen muutos on kuitenkin nähtävillä.

– Moni miettii, että kuinka pitkään rajoitukset kestää. Jos mökki on ollut edes etäisesti haaveissa, niin korona on ehkä sysännyt kaupoille. Kalliimmissa mökeissä taas näkyy etätyön lisääntyminen. Haetaan eräänlaista kakkoskotia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?