Koronavirus iski jättimäisen loven Veikkauksen tuottoihin - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Koronavirus iski jättimäisen loven Veikkauksen tuottoihin

Kauppojen rahapeliautomaatit on jouduttu sulkemaan.

Julkaistu: 18.4. 12:13

Toimitusjohtajan mukaan automaattien pelaaminen ei enää palaa epidemiaa edeltävälle tasolle

Koronavirusepidemia on leikannut rahapeliyhtiö Veikkauksen pelitoiminnasta saadut tuotot puoleen viimeisen kuukauden aikana. Kaikki Veikkauksen fyysiset pelikoneet ovat olleet suljettuina yli kuukauden koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Lisäksi urheilupeleissä on merkittävästi suppeampi tarjonta kuin normaalitilanteessa.

Hajasijoitetut peliautomaatit esimerkiksi kaupoissa, kioskeissa ja huoltoasemilla tuovat Veikkauksen tuotoista noin 30 prosenttia, joten niiden sulkeminen tuntuu.

Viime vuonna pelitoiminnasta saatiin yhteensä noin 1,7 miljardin tuotto. Olettaen, että tämän vuoden tuotto olisi saman verran, koronan takia Veikkauksen voidaan laskea menettävän noin 70 miljoonaa euroa kuukaudessa.

Järjestöjen rahoja ei olla leikkaamassa

Koronaviruksen vaikutus koko tämän vuoden tulokseen riippuu muun muassa siitä, kuinka pitkään poikkeustila ja rajoitukset jatkuvat ja kuinka nopeasti urheilutarjonta palautuu.

– Tuloksellinen merkitys vuositasolla on joka tapauksessa merkittävä, mutta suuruusluokkaa on vaikeata vielä arvioida, sanoo Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski STT:lle.

Toistaiseksi fyysiset pelikoneet eli hajasijoitetut raha-automaatit ja Veikkauksen omat pelipaikat on tarkoitus pitää suljettuina toukokuun loppuun.

Veikkauksen voitoista jaetaan vuosittain eri edunsaajille yli miljardi euroa. Koronasta johtuva tuoton alenema ei kuitenkaan ole leikkaamassa edunsaajien rahoja, sillä hallitus kertoi viime viikon kehysriihessä linjanneensa, että vuosittainen taso kompensoidaan niille täysimääräisesti.

Sarekoski ei voi kertoa julkisuuteen, korvataanko menetettyjä tuottoja myyntipaikoille, joilla pelikoneita on ollut. Peliautomaatit voivat olla esimerkiksi pienille kyläkaupoille merkittävä tulonlähde.

"Paluuta vanhaan ei ole"

Veikkauksen tämän vuoden tulokseen tulee vaikuttamaan myös se, palautuvatko ihmisten kulutustottumukset ja väheneekö esimerkiksi peliongelmaisten pelaaminen pysyvämmin. Veikkaus ei usko, että peliautomaattien pelaaminen enää palaa koronaa edeltävälle tasolle.

– Varmaan on niin, että tämän tyyppinen tauko automaattien ja pelisalien osalta tarjoaa hyvän mahdollisuuden pohtia sitä omaa suhdetta rahapeleihin. Paluuta vanhaan ei ole, Sarekoski arvioi.

Peliautomaatit ehkä auki samoihin aikoihin kuin ravintolat

Sopiva aika pelikoneiden ja -salien avaamiselle punnitaan Sarekosken mukaan valtion ja viranomaisten palautussuunnitelmien ja -ohjeiden pohjalta.

– Varmaan aika tarkkaan seuraamme sitä, milloin kahvilat ja ravintolat avataan.

Peliautomaatit vähenevät joka tapauksessa osana Veikkauksen vastuullisuustoimia, sillä syksyllä kerrottiin, että automaattien määrää karsitaan vuoteen 2025 mennessä jopa 8 000:lla kappaleella.

Tänä vuonna lähtee noin 3 500 peliautomaattia, joista on Sarekosken mukaan nyt poistettu jo yli 1 500 kappaletta. Veikkauksella oli ennen vähennyksiä noin 18 500 peliautomaattia. Lisäksi vuodenvaihteessa tunnistautuminen tehdään pakolliseksi.

Veikkaus on arvioinut, että nämä toimet yksistään supistavat pelituottoja noin 150 miljoonalla eurolla vuodessa.

Tulevat vuodet ovat Veikkauksen edunsaajille haastavia, jos valtio ei korvaa laskevia tuottoja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?