Otto Jaakkosen 124-vuotiaasta kuusesta sahattiin himoittua 25x25-millistä rimaa – omakoti­talon sisällä huomaa heti, miten valtavasti puuta arvostetaan Etelä-Koreassa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Otto Jaakkosen 124-vuotiaasta kuusesta sahattiin himoittua 25x25-millistä rimaa – omakoti­talon sisällä huomaa heti, miten valtavasti puuta arvostetaan Etelä-Koreassa

Suomessa kaadettiin 2019 satoja miljoonia runkopuita. Niistä yhden matkaa IS alkoi seurata siitä hetkestä, kun kuusi viime maaliskuussa kaatui. Vajaa vuosi kaatamisen jälkeen puun myynyt toimittaja vieraili etelä­korealaisessa kodissa, jonka rakenteisiin hänen isoisänsä mukaan nimetty kuusi oli päätynyt.

Julkaistu: 11.4. 13:42, Päivitetty 14.4. 17:59

Vedellä on ihmeellinen voima.

Se on uurtanut Korean niemimaan vuoristoon kapean laakson, joka pinnistelee vuorten puristuksessa kolmisenkymmentä kilometriä rannikolta sisämaahan.

Veden tasoittamaan laaksoon on vuosisatojen kuluessa voinut rakentaa tien, raivata peltoja ja pystyttää puusta paikallisiin oloihin sopivia taloja, hanokeja. Syntyi rakentamisen kulttuuri, jossa puu ja sen henki on kaiken keskiössä.

Satoja vuosia vanha korealainen puutalo hanoki. Päätyisikö Otto Jaakkosen kuusi tällaiseen taloon, vai kenties johonkin modernimpaan? Se oli pakko selvittää.

Hanoki oli enemmän kuin suoja säätä vastaan. Sen ympärille rakentui perheen elämä ja korealaisen kulttuurin ydin. Hanokiin tarvitaan puuta, mutta niitä ei auton ikkunasta näy. Korean puuvarojen olemattomuus on pohjimmiltaan syy siihen, että suomalainen metsänomistaja istuu nyt korealaisen puunostajan autossa.

Puutavarayhtiö NamChangin toimitusjohtajan J.Y. Namin kaasujalka on raskas. Ajamme mutkaista tietä numero 1021 pohjoiseen. On ajettu toista tuntia. Aurinko on kohta laskemassa niemimaata halkovien Sobaekin vuorijonon ensimmäisten kukkuloiden taa.

Jonnekin tänne, johonkin jokilaakson taloon on päätynyt se kuusi, joka viime vuonna 6. maaliskuuta kaatui rymisten lapsuusmaisemissani, matalan moreeniharjun päällä Laukaan Vihtavuoressa.

Matka on ollut pitkä, mutta niin oli kuusen historiakin.

Kuusi oli vuosirenkaiden perusteella itänyt vuonna 1896.

Kanto paljasti heti kaadon jälkeen, että puu oli terve. Silti sen kaatamisen aika oli tullut. Vuosirenkaat paljastivat kasvun hidastuneen. Oli ajan kysymys, että se voisi sairastua esimerkiksi lahoon, jolloin tukista ei enää olisi sahatavaraksi.

Kuusen ikä määritettiin Luonnonvarakeskuksen (Luke) laboratoriossa Helsingin Viikissä. Ikää oli 123 vuotta.

Korkealta kasvupaikaltaan se ehti nähdä torpparikapinat, rautatien tulon, Suomen itsenäistymisen, yli lentävät lentokoneet ja sotavuodet, jolloin talon väki läheisen Valtion Ruutitehtaan pommitusten pelossa haki suojaa metsästä. Kuusten alta, kuten suomalaiset olivat ikiaikaisesti oppineet tekemään.

Kuusen viimeisenä talvena, lumen ja hankien aateloimana maaliskuuna 2019 se sai nimen isoisäni isän torppari Otto Jaakkosen (1866–1948) mukaan.

Torppari Otto Jaakkonen (1869-1948) oli kuusen ensimmäinen omistaja. Puu ehti kasvaa viiden sukupolven ajan ennen kuin sen korjuun aika tuli.

Kuusen viimeiseksi jäänyt omistaja oli Otto Jaakkosen pojan pojan poika.

Hän oli ollut kuusen ensimmäinen omistaja. Jossakin vaiheessa tuli seuraavien sukupolvien vuoro päättää elämänsä ehtoopuolelle varttuneen 26 metrisen metsän ylvään kuusen kohtalosta. Nyt ollaan sillä tiellä, kuusen pitkän taipaleen loppuvaiheiden selvittelyssä, Korean harvaan asutulla maaseudulla, hanokien maassa.

Joki kuihtuu kivien välistä sieltä täältä pilkahtavaksi puroksi. Laakso kapenee. Yeongehak-Ri on laakson toiseksi viimeisen kylän nimi. Kohta pitäisi alkaa tapahtua. Kartan mukaan tie loppuu edessä kohoavaan vuoristoon.

Kuskin paikalla istuva puutavarayhtiö NamChang Ltd:n toimitusjohtaja, bisnekielessämme herra Nam aistii kaukaa Suomesta saapuneiden vieraiden kärsimättömyyden.

– Ei ole enää pitkä matka. Kohta näet talon, missä sinun puusi on, Nam, sanoo hymyillen.

Ehkä tuo vaaleanpunainen? Vai ehkä tämä tiilikattoinen?

Vilkku kääntyy vasemmalle ja auto seisahtuu kallionjyrkänteelle pengerretyn talon pihaan.

– Olemme perillä, Nam kääntyy puoleeni.

Perillä! Tähän laaksoon huipentuu se tarina, joka alkoi kannolta liki vuosi sitten, kun vasta kaadettu tukki maalattiin liki vuosi sitten oranssilla merkkimaalilla. Ja kuka täällä asuu?

Korealaisessa rakennusperinteessä myös kivi on puun ohella tärkeässä roolissa. Sitä on vuoristojen pirstomassa maassa riittämiin omasta takaa.

Korean talous on riippuvainen viennistä. Kiinan ja Yhdysvaltain kauppasota on tehnyt rakentajista varovaisia, Nam sanoo vakavana ja osoittaa ulos konttorinsa ikkunasta. Siellä on paljon sahaamatonta puutavaraa.

Ennen lähtöä talolle, sahatavaran ostanut perheyritys NamChang haluaa esitellä meille tehtaansa. Se on Changnyoungissa reilun sadan kilometrin päässä Pusanista. Sen satamaan Kotkan Mussalosta aprillipäivänä laivattu sahatavarakontti saapui kesäkuun alussa 2019.

Vihreässä kontissa lähtivät matkaan Otto Jaakkosen kuusesta sahatut laudat. Kotkan satamasta laivattu 14 kontin lautavaraerä aloitti matkansa kohti Koreaa 1. huhtikuuta 2019.

Sahatavaralasti matkasi Kielin kanavan kautta Hampuriin. Sitten kontit uudelleenlastattiin valtamerilaivaan.

Suomalainen puutavara matkasi Aasiaan jättimäisessä noin 14000 konttia vetävässä merten jättiläisessä Thalassa Doxa-kottilaivassa.

NamCahang jalostaa täällä laudoista tarukia. 150 milliä leveät laudat höylätään ja jakosahataan neliömäiseksi 25x25-milliseksi rimaksi. Korealaisessa talonrakennus­perinteessä se vastaa suomalaista kattokoolausta.

Joku voi kysyä, miksi tarukia ei tehdä Suomessa. Yksi syy taitaa olla perinne ja kansallistunne. Korealainen ostaja haluaa kotiinsa Koreassa tehtyä tarukia.

Samaa koskee myös sahatavaran vientiä laajemmin. Jokaisella markkinalla on omat erityispiirteensä. Suomalaisella sahalla ei ole rahkeita luoda vähittäiskaupan vaatimaa jakeluorganisaatiota ja syrjäyttää paikallisia jalostajia saatikka ryhtyä esimerkiksi huonekaluvalmistajaksi. Siksi puuraaka-aine viedään yleensä jokaiselle markkinalle kelpaavana puolivalmisteena eli sahatavarana Suomesta.

Korealaissahan varastokentällä on lautatavaraa eri puolilta maailmaa. Jos Versowoodin vihreään muoviin kääritystä lautanippusta ei olisi tehty kauppoja, sen tilalla olisi ehkä Ruotsin puuta.

Otto Jaakkosen kuusilautojen kanssa Etelä-Korean Pusaniin laivattiin 14 konttia lautaa. Ne kaikki sahattiin tarukiksi. Keväällä 2019 laivattu erä on jo sahattu myyty rakennuksille, kuten myös valtaosa sen jälkeen viedystä sahatavarasta.

Lautanippuja on tehtaan pihalla odottamassa pääsyä höyliin ja jakosahaukseen. Pihalla näkyy ruotsalaisten, latvialaisten ja venäläisten ja itävaltalaisten sahaamia lautanippuja. Niiden keskellä vilahtavan Versowoodin vihreäksi säkitetyt lautataapelit lämmittävät mieltä. Suomalaista puuta.

Myyjät ja ostaja eivät tietenkään kerro hintojaan. Jotain voi arvioida vientitilastoista. Niiden perusteella jokaisen lautanipun voi arvioida jättäneen Suomen kansan­talouteen pitkälti yli toista tuhatta euroa. Sahatavara oli 2018 Suomen kuudenneksi tärkein vientituote. Se toi 1,9 miljardia euroa Suomeen. Koska sahatavaran jalostuksessa työ, raaka-aine ja jopa koneet ovat suomalaista, siitä saatava vientitulo on puhdasta nettotuloa. Metsäteollisuus maksaa vuodessa palkkoja noin 2,2 miljardia euroa. Sillä summalla kattaisi Suomen puolustus­ministeriön menot. Noin 62 000 suomalaista saa suoraan elantonsa metsäsektorilta, välillisesti metsä tuo leivän 140 000 suomalaisen pöytään.

Suomen ja Korean liput koristavat neuvotteluhuonetta. Vaihdamme lahjoja. Suomalainen gini näyttää kiinnostavan isäntiä.

– Metsä... minä tunnen tämän sanan, Nam sanoo.

NamCang yhtiön toimitusjohtaja J.Y. Nam (vas.) kertoo yhtiönsä puunhankinnasta suomalaiselle metsänomistajalle Ilta-Sanomien toimittajalle Pasi Jaakkoselle.

Toimitusjohtaja Nam ei avaa pulloa, vaan tietokoneen. Seinän näytölle ponnahtaa tilastopiirakka Korean havupuutavaran tuonnista. Haluan vihdoin tietää, miksi hän osti kuusen minun metsästäni vaikka sitä saisi lähempääkin, vaikka Sergeiltä Siperiasta.

– Suomalaisen puun laatu on hyvää. Saamme sellaista tavaraa, jota tarvitsemme.

Koreaan viedyn puun entisenä omistajana puhe hivelee korvia, mutta tilastot palauttavat maan pinnalle. Venäjä on tärkein tuontimaa, sitten Saksa, Ruotsi, jopa Latvia ja Itävalta myyvät moninkertaisesti enemmän saha­tavaraa Koreaan kuin Suomi. Meillä hirvitellään metsien hakkuita. Sitä keskustelua ei käydä Ruotsissa, vaikka se hakkaa metsien kasvustaan enemmän kuin Suomi.

Kiusallisen selväksi käy se, että jos Suomi ei myy puuta, NamChangin konttorin oven takana odottaa halukkaita myyjiä. Onneksi NamChang luottaa suomalaiseen puuhun. Suomalaisen puutuonnin osuus yhtiön ostoista on ollut viime vuosina noin 12 prosenttia.

Kun tilastoja katsoo, Koreassa on metsää runsaasti. Läheltä tarkastellen tilanne on toinen. Korean metsät ovat vaikeasti hyödynnettäviä. Viljava maa vuorten välissä on raivattu pelloksi. Maan pinta-alasta vuoria on 70 prosenttia. Korean mäntyä, Pinus koraiensista kasvaa kyllä vuorten rinteillä. Kaukaa katsoen vihreät alat näyttävät metsältä, mutta lähempää katsoen leimikko olisi sahurin painajainen: suoraa runkoa ei tahdo löytyä hakemallakaan, ja oksat täyttävät rungon.

– Meillä on täällä myös yksi hoidettu metsä, vähän niin kuin Suomessa. Haluatteko mennä katsomaan, herra Nam kysyy kun lähdemme ajamaan tehtaalta talolle.

– Ehkäpä, jos jää aikaa, vastaan.

Polttelee jo päästä talolle. Repussa on suomalaisten tupaantuliaisten tapaan näkkileipää ja suolaa. Mutta myös jotain henkilökohtaisempaa.

Otto Jaakkosen kuusen vieressä kasvoi kataja. Kaadoin sen ennen matkaa ja tein puusta syömäpuikot. Koversin niille kotelon katajan rungosta ja päähän vedin saman oranssin maalin, millä tarukiksi päätyneet tukit merkittiin.

Suuresta kuusesta katkaistut tukit maalattiin jo metsässä merkkimaalilla, että puutavara ei katoasi jalostusmatkan aikana. Lautoja kuljettanut kontti varustettiin myös satelliittipaikantimella.

Keväinen talvipäivä oli kauneimmillaan, kun kuusi jätti kasvupaikkansa. Seuraavana päivänä se purettiin Otavassa kuljettimelle. Sahan asetukset optimoivat lautatavaran saannin tukista.

Silloin metsässä tuoksui pihka ja havu, maaliskuun ensipäivien rapsakka pakkanen poltteli näpeissä.

Laukaan Vihtavuoressa kuusen vieressä kasvanut kataja jalostui tupaantuliaislahjaksi korealaiseen kotiin. Kuusen kaatopaikan koordinaatit kertovat, mistä puu on tullut.

Ajatukset katkaisee NamChangin ulkomaisen puutavaran ostopäällikön puhelu.

– Täällä on muitakin suomalaisia. Olen hakenut Verswoodin seurueen Pusanin lentokentältä. Hekin tulevat talolle, ostopäällikkö S.Y. Lee kertoo.

Siinä se on. Otto Jaakkosen kuusen lopullinen kohde. Kaivan esiin pihassa leipäpaketin, suolan ja katajaisen syömäpuikkorasian esiin. Missä isäntä viipyy, osataanko meitä odottaa?

Ikuisuudelta tuntuvan hetken jälkeen talon takaa kävelee vastaan hymyilevä herra. Esittelen asiani tulkin kautta.

– Hyvää päivää! Olemme Suomesta, minun metsästäni kaadettua puuta on käytetty teidän talossanne. Voimmeko tulla kylään?

Maapallon toiselle laidalla matkannut suomalainen kuusi päätyi lopulta Yong-Man Shinin kotiin. Metsänomistajan mieluisa tehtävä oli tuoda terveiset kuusen kasvupaikalta Suomesta.

Kumarran syvään, kuten olen nähnyt muidenkin tekevän ja ojennan lahjat. Vaihdamme hitaasti käyntikortteja ja tavaamme nimiä kauan.

– Ilo tutustua, Mr Yong-Man Shin.

– Kiitos, olen kuullut teistä. Tulkaa sisälle.

Riisumme kengät ja alamme tutustua taloon.

Se ei vastaa ulospäin ennakkokäsitystäni hankokista. Talo on moderni. Monimetrisestä ikkunasta avautuu huikea näköala edessä avautuvaan jokilaaksoon. Huoneita on kolme, mutta ne ovat suuria. Talossa asuu kolme ihmistä.

– Talon pinta-ala on 198 neliömetriä. Koreassa useimmat ihmiset haluavat asua puutalossa, jos se olisi mahdollista, Shin sanoo.

Suomalaiskuusen talosta avautuu näköala jokilaaksoon,jossa asutusta on ollut tuhansia vuosia. Puutavara on ollut talojen ikiaikainen materiaali, mutta sitä ei riitä omasta takaa.

Miten, osaammeko me suomalaiset arvostaa puuta yhtä paljon? Emme taida. Sitä on meillä liian helposti saatavilla.

Shin on tehnyt uransa teollisuudessa, hän on hydrauliikka­komponentteja auto­teollisuudelle valmistavan yrityksen varatoimitusjohtaja. Maailman köyhimpiin maihin 1950-luvulla kuuluneen Etelä-Korean vaurastuminen maailman 12. suurimmaksi taloudeksi on korealaisille ylpeyden aihe, ja siitä saa puhua. Herra Shinin viime kesänä valmistunut talo on tullut maksamaan yli 900 000 euroa yhdessä tontin kanssa.

Puu on arvostettu ja arvokas materiaali Koreassa. Siksi panelointi kattaa vain osan katosta.

Kaikkialla huomaa, että puu on Koreassa on arvostettu, mutta kallis materiaali. Siksi sitä on käytetty säästeliäästi. Kattoja ei ole paneloitu puulla kokonaan, vaan sinne on tehty muutaman neliön puupintoja. Ne eivät ole minun metsästäni, vaan jostain Pohjois-Amerikasta tuodusta puulajista. Otto Jaakkosen kuusesta tehdyt tarukit ovat piilossa talon kattolevyjen alla.

Myös Versowoodin seurue saapuu talolle. Toimitusjohtaja Ville Kopra esittelee seurueensa, johon kuuluvat vientipäällikkö Eero Valio ja kuusisahatavarasta vastaava vientipäällikkö Harri Rantala.

– Teillä on hieno koti, onnea, Kopra sanoo isännälle.

Puupinnat ovat hallitsevia Yong-Man Shinin talossa.

Herra Shihin tekee suomalaisittain tutun rituaalin ja kutsuu kahvipöytään. NamChangin ja Versowoodin miehet tuntevat hyvin toisensa liikeyhteyksien takia. Seuraavana päivänä on edessä seuraavan kvartaalin myynnistä sopiminen.

– Te olette kovia neuvottelemaan, ostopäällikkö Lee sanoo.

– Samoin olette te, Rantala vastaa ja koko seurue nauraa.

Rantala paljastaa, että neuvottelut ovat tiukkoja.

– Jokainen euro ratkaisee. Mutta kun sopimus on tehty, se pitää.

Suomalaiset ja korealaiset herra Shinin talon edustalla. Vasemmalla NamChangin toimitusjohtaja JooYoung Nam, Versowoodin kuusituotteiden vientijohtaja Harri Rantala, toimitusjohtaja Ville Kopra, talon omistaja Yong-Man Shin, myyntijohtaja Eero Valio, toimittaja-metsänomistaja Pasi Jaakkonen, Sang A-timber Ltd:n toimitusjohtaja Man Gil Yu, sekä johtajat Jung Nam Moon, Seung Hyun Lee, Su Yong Lee NamChagnista.

Suomalaisten sahojen myyntimiehet ovat itse asiassa paljon vartijoita. Tuhansien saha­teollisuudesta ja sen arvoketjusta elantonsa saavien elämä nojaa siihen, miten kaupat sujuvat. Myös sellu- ja massatehtaat tarvitsevat sahoja, joiden sivutuotevirrat ovat niille tärkeä raaka-aine. Metsäteollisuus tarjoaa Suomessa työtä ja elintasoa yli 60 000 ihmiselle.

Korealaiset ovat tarkkoja ostajia laadun suhteen.

– Vaikka taruki jää rakenteiden alle piiloon, korealaisten laatuvaatimukset ovat hämmästyttävän kovat, Kopra sanoo.

Korealainen ”sauna” ondol-bang on suomalaisten mielestä lähinnä lattialämmitetty huone.

Talon olohuone.

Talon keittiöstäkin löytyy puuta.

Versowoodin sahoilta lähtee joka kuukausi noin 20 konttia puutavaraa Koreaan. Se tarkoittaa noin 1 000:ta kuutiometriä lautatavaraa. Siihen on talletettu noin 750 tonnia suomalaismetsissä sidottua hiili­dioksidia, 370 henkilöauton vuosittaiset päästöt.

Suomen sahateollisuus vie vuosittain ulkomaille noin 9,5 miljoonaa kuutiometriä puuta, mikä vastaa yli 7 miljoonaa tonnia ilmakehästä sidottua CO2:ta. Määrää on kutakuinkin saman verran kuin kaikkien Suomen henkilöautojen hiili­dioksidipäästöt yhteensä ja Helsingin Hanasaaren hiilivoimala siihen päälle. Herra Shinin talon tarukeissa hiili pysyy tallessa arvatenkin kymmeniä, ellei satoja vuosia.

– Ei, tätä taloa ei ole tarkoitus purkaa, Shinin naurahtaa.

Moni uskoo metsien olevan paras hiilivarasto, mutta luonto on osoittanut metsien olevan siinä suhteessa arvaamaton. Samana vuonna kun Otto Jaakkosen kuusesta sahatut laudat päätyivät hiilivarastoon Koreaan, Saksassa tuhoutui 70 miljoonaa kuutiometriä puutavaraa eli likimain saman verran mitä Suomessa samana vuonna hakattiin. Kanadassa huonolle hoidolle jääneet metsät eivät sido hiiltä, eivät enää edes varastoi. Lahoavista metsistä on tullut hiililähde.

Laskevan auringon viimeiset säteet siivilöityvät vuoren takaa. Hyvästelemme. Tämä talo oli tärkeä nähdä. Nyt tiedän, minne puu päätyi. Tunnen hivenen ylpeyttä.

Yong-Man Shin omakotitalonsa edustalla.

Kotimatkalla lentokoneen ikkunasta avautuu Siperiaa. Sen pintaa kiertävät joet ovat jäässä, mutta lunta ei näy. Täytyy toivoa, että ikirouta ei sula ja vapauttaa kasvihuonekaasuista yhtä voimakkainta, metaania, ilma­kehään. Suomen ja maailman metsillä on iso rooli ihmisen ilmakehään päästämän hiilen sitomisessa ja varastoinnissa.

Perillä Suomessa menin Koreaan päätyneen kuusen kannolle. Oli satanut lunta. Kuusien latvat notkuivat satojen käpyjen painosta. Kuukauden parin kuluttua ne avautuvat. Metsiin sataa vuosikymmeniin suurin kuusen siemennys.

Ehkä samanlainen nähtiin 124 vuotta sitten, kun Otto Jaakkosen kuusi aloitti kasvunsa. Silloin Suomen metsissä oli puuta alle puolet nykyisestä.

2018 Suomessa kaadettiin puuta enemmän kuin kuin koskaan. Sitä kauhisteltiin, vaikka puiden kaato jäi kymmeniä miljoonia motteja siitä, mitä metsien kestävä käyttö sallisi. Suomen metsät eivät ole häviämässä, koska ne kasvat jatkuvasti enemmän kuin niitä kaadetaan. Tilastot ovat lahjomattomia. 1950-luvulla hehtaarilla oli puuta 50 mottia, nyt 94.

Suomen metsät sitovat joka kesä hiiltä kymmeniä miljoonia tonneja, ja niiden kasvu on ollut kiihtyvää. Ikään kuin luonto olisi tunnistanut metsien hakkuista käydyn keskustelun ja valmistanut tätä kevättä varten kaikkien aikojen siemensadon. Luontonäytelmää varten rakensin metsään neliömetrin koealan. Leikki-ikäinen tyttäreni seurasi vierestä, kun kaivoin lautakehikon lumeen kannon viereen.

– Neliölle voi sataa 400–500 kuusen siementä, hehtaarille 4–5 miljoonaa. Jos prosentti selviää, syntyy 4 000 uutta kuusta, laskin ajatuksissani.

– Tuleeko tähän metsään miljoona kuusta, havahduin lapsen kirkkaaseen ääneen.

– Ei ehkä tähän. Mutta Suomen metsiin.

Kun kevät lämmittää maan, kasvuun silloin ryöpsähtävien kuusien kohtalo on seuraavien sukupolven käsissä. Niin oli ennen ja niin on vastakin oleva.

Kun Otto Jaakkosen kuusi aloitti kasvunsa 1896, oli todennäköisesti hyvä siemenvuosi. Tänä keväänä tulee vuosikymmeniin paras kuusen siemenvuosi. Lukematon määrä uusia kuusia aloittaa kasvunsa Suomen metsissä.

Lisää aiheesta

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?