Jan Hurrin kommentti: Nyt valtio velkaantuu roimasti – ja se on taloushuolista pienimpiä - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Jan Hurrin kommentti: Nyt valtio velkaantuu roimasti – ja se on taloushuolista pienimpiä

Koronakriisissä valtion on paras velkaantua niin paljon kuin konkurssiaallon ja suurtyöttömyyden estämiseksi on tarpeen – tai muuten valtio velkaantuu vielä raskaammin, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.

4.4.2020 6:30

Suomen ja useimpien muidenkin valtioiden alijäämät ja sitä myöten julkinen velkaantuminenkin kasvavat parhaillaan railakkaasti ja piakkoin vielä railakkaammin.

Nyt on kuitenkin väärä hetki ja hölmöäkin säikkyä ja arkailla valtion velkaantumista, kun maata uhkaa kenties tuhansien yritysten konkurssiaalto ja mahdollisesti satoihin tuhansiin lopputileihin karkaava suurtyöttömyys.

Koronakriisin laukaisemat yhteiskunnan poikkeusolot koskevat myös taloutta, joten normaaliolojen ”oikeaoppiset” talousopit joutavat nyt roskakoriin tai ainakin hyllylle vähäksi aikaa pölyä keräämään.

Sotataloutta muistuttavissa talouden poikkeusoloissa julkinen talous on mahdollisuus eikä ongelma, ja valtion velkaantuminen on keskeinen osa ratkaisua eikä suinkaan ongelmaa.

Julkinen talous toimii normaalioloissakin koko kansantalouden turvaverkkona mutta poikkeusoloissa tämä korostuu.

Poikkeusoloissa korostuu sekin, että tuon turvaverkon kattavuus ja pitävyys perustuu viime kädessä valtion kaikkiin muihin talouden toimijoihin verrattuna ylivoimaiseen kykyyn velkaantua.

Koronakriisin kaltaisissa talouden poikkeusoloissa Suomenkin valtiolla on – tai olisi – jopa ällistyttävä kyky ylläpitää talouden elintoimintoja ja välttää taantuman kärjistyminen brutaaliksi lamaksi.

Talouden tehohoito voi vielä tepsiä pahimpien vahinkojen välttämiseen, mutta se onnistuu vain valtion rohkean velkaantumisen avulla.

Mutta jos talouspolitiikan päättäjät säikähtävät velkaantumista ja painavat talouden hätäjarrut pohjaan, on raaka lama likimain väistämätön – ja silloin valtio vasta velkaantuukin.

Valtio velkaantuu väistämättä

Valtio velkaantuu aina väistämättä ja automaattisesti talouden laskusuhdanteessa, ja niin käy nyt myös koronataantumassa. Ja koska koronataantuma näyttää kehittyvän poikkeuksellisen nopeasti poikkeuksellisen syväksi, repeää myös valtion velkaantuminen väistämättä poikkeuksellisiin mittoihin.

Budjettialijäämien ja niiden rahoittamiseksi välttämättömien velkamäärien arvioiminen täsmällisen tuntuisten miljardi- tai prosenttilukujen avulla on tähän hätään yhtä vaikeata ja tavallaan turhaakin kuin talouden sukelluksen veikkaaminen.

Niin kauan kuin kukaan ei tiedä koronaepidemian kestoa on sitä taltuttavien rajoitustoimienkin kestoa vaikea aavistella. Ja niin kauan kuin talouden koronakriisissä on kyse pääosin juuri koronarajoitusten vaikutuksista on taantuman kestoa ja syvyyttä yhtä vaikea arvioida kuin koronaepidemian kulkua.

Vain se on jokseenkin varma asia, että talous kärsii sitä enemmän ja sitä pidempään mitä kauemmin koronaepidemia ja sitä taltuttavat karanteenit ja muut rajoitustoimet jatkuvat.

Ja se, että talouteen joka tapauksessa kertyvien tappioiden ja tulonmenetysten kohdentumisesta eli jakamisesta tai jakamatta jättämisestä riippuu, kuinka paljon ja kuinka pitkäksi aikaa yksityinen talous lamaantuu – ja kuinka paljon lopulta valtiokin velkaantuu.

Automaattinen iskunvaimennus

Valtio velkaantuu väistämättä ja automaattisesti kahdesta samaan aikaan sattuvasta syystä, joita on tavallisenkin taantuman aikana mahdoton välttää.

Yksi syy paisuttaa valtion budjettitalouden menopuolta, jossa esimerkiksi työttömyyskorvausten kaltaiset menot lisääntyvät. Samaan aikaan toinen syy kutistaa pyytämättä ja itsestään budjettitalouden tulopuolta, jossa esimerkiksi työpaikkansa menettäneiden ja toimintansa lopettaneiden yritysten veronmaksu tyrehtyy ja supistaa valtion verotuloja.

Tällaisia syitä kutsutaan julkisen talouden automaattisiksi joustoiksi, ja Suomen kaltaisessa maassa niiden on tarkoituskin jakaa taantumassa syntyviä menetyksiä koko kansakunnan kesken.

Näiden automaattisten joustojen vaikutuksesta taantumassa syntyviä alijäämiä saati niiden rahoittamiseksi välttämätöntä velkaantumista on oikeastaan turha kutsua elvyttämiseksi.

Kyse on ennemmin kansantalouden iskunvaimennuksesta, jonka avulla esimerkiksi työttömyyden ja tulojen menettämisen taakkaa tasataan yksittäisten kansalaisten harteilta koko yhteiskunnan paljon leveämpien harteiden kannettavaksi.

Nyt talous on kohdannut radikaalisti tavallista taantumaa kovemman vastuksen, ja siksi on perusteltua epäillä julkisen talouden vakioiskunvaimentimien tehoa.

Väärä aika arkailuun

Suomen talouden suurin riski on nyt taantuman repeäminen lamaksi eikä suinkaan tuon riskin torjumiseksi välttämätön valtion velkaantuminen.

Uhkakuva toteutuu, jos nyt jo tuhansia yrityksiä koskevat osittaiset tai jopa täydelliset toimintakatkot muuttuvat tilapäisistä lopullisiksi ja jos nyt jo satoja tuhansia kansalaisia koskevat lomautusilmoitukset muuttuvat irtisanomisiksi.

Ja tuo pahimman vaihtoehdon riski kasvaa sitä suuremmaksi mitä pidemmän aikaa pääministeri Sanna Marinin (sd) hallitus arkailee ryhtyä juuri niin mittaviin talouspolitiikan poikkeustoimiin kuin on tarpeen konkurssiaallon ja suurtyöttömyyden välttämiseksi.

Hallitus on toki kasvattanut tukitoimiaan, mutta talouden riskit ja tukitarpeet ovat kasvaneet vielä enemmän ja nopeammin.

Vaihtoehto talouspolitiikan rohkeille hätätoimille ja niiden edellyttämälle velkaantumiselle on vielä karumpi.

Jos talouden uhkakuvat käyvät toteen, muuttuvat samalla koko kansantalouden ja sitä myöten julkisenkin talouden näkymät kertaheitolla vakavista vaarallisiksi – tai pelottavista hyytäviksi.

Jos talouden äkkipysähdys jää tilapäiseksi ja yritysten konkurssit sekä suurtyöttömyys vältetään, voi talouden toipuminenkin olla yllättävän nopeaa. Siitä alkaisi julkisenkin talouden polku tasapainon suuntaan.

Mutta jos talouden koronakriisi kärjistyy konkurssiaalloksi ja uusien työttömien määrä paisuu satoihin tuhansiin, koituu siitä kansantalouteen pitkäaikaista tai pysyvää vahinkoa.

Se kävisi julkisellekin taloudelle mahdollisimman kalliiksi, kun alijäämä ja velkaantuminen paisuisivat entistä suuremmiksi – mutta konkurssien ja työttömyyden takia maksajia olisi entistä vähemmän.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?