Näin Uudenmaan eristäminen näkyy - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Eristäminen johtaa outoihin tilanteisiin – 3 uusmaalaista kertoo

Yrittäjät Nana Hyry ja Juha Laakso kertovat, millaisia vaikutuksia Uudenmaan eristämisestä on heille.

Yrittäjät Nana Hyry ja Juha Laakso kertovat, millaisia vaikutuksia Uudenmaan eristämisestä on heille.

Julkaistu: 27.3. 7:45

Helsinkiä pakoon Hankoon. Kiinteistönvälittäjä on havainnut ilmiön viime päivinä.

Hallituksen päätös Uudenmaan eristämisestä vaikuttaa erikoisilla tavoilla maakunnan asukkaisiin. Eristettävän alueen sisälle jää 1,7 miljoonaa ihmistä, eli noin kolmasosa suomalaisista.

Kiinteistönvälittäjä, kuljetusyrittäjä-mökkiläinen ja opiskelija kertovat, miten eristys näkyy bisneksessä tai omassa arjessa.

Kiinteistönvälittäjä: Hankoon siirrytty ”väljemmille vesille”

Hangossa ja Tammisaaressa toimivan kiinteistönvälittäjän Nana Hyryn asiakkaista pääosa asuu Helsingissä. Vapaa-ajan asunto on Hangossa.

– Viime viikonloppuna huomasi jo selvän kävijäpiikin verkkosivuilla. Viikolla on aamusta asti puhelin soinut ja esittelyitä varataan viikonlopulle, Hima&Huvilaa johtava Hyry kertoo.

– Moni näyttää nyt miettivän, että tänä kesänä ei pääsekään reissuun tai muualle Suomeen mökille. Mutta Hankoon saa tulla.

Sinänsä Hangon tapaisen pienen kesäkaupungin suosion kasvu ei ole yllätys, mutta koronatilanteessa ilmiö yllätti. Hyry kertoo, että vielä pari päivää sitten henkilökunnan kanssa mietittiin lomautusvaihtoehtoja.

– Nyt kaikki hälytettiin takaisin töihin.

Pääkaupunkiseudulla asujat ostavat mielellään vapaa-ajan asuntoja Hangosta, yrittäjä Nana Hyry kertoo. Kesämökkilomailun epävarmuus saa ihmiset selvittämään muita vaihtoehtoja.

Pääkaupunkiseudulla asujat ostavat mielellään vapaa-ajan asuntoja Hangosta, yrittäjä Nana Hyry kertoo. Kesämökkilomailun epävarmuus saa ihmiset selvittämään muita vaihtoehtoja.

Kysyntä kuulostaa erikoiselta, sillä kohteet ovat nimenomaan myyntiasuntoja ja -taloja, joita yleensä ostetaan pidemmän harkinnan jälkeen ja ajatuksena useiden vuosien käyttö. Kuinka moni on lopulta liikkeellä tositarkoituksella, selviää myöhemmin.

Hyry on pannut merkille, että liike pääkaupunkiseudulta ”väljemmille vesille” Hankoon näkyy selvästi muutoinkin. Yleensä arkipäivisin niiden kiinteistöjen, joissa on paljon kakkosasuntoja, ikkunoissa on pimeää, nyt valot ovat päällä.

Kuljetusyrittäjä tyhjensi kesämökin jääkaapin

Rajan ylittäminen on edelleen sallittua rahtiliikenteessä, välttämättömien työmatkojen, elinkeinon harjoittamisen tai esimerkiksi lakisääteisten velvollisuuksien täyttämiseksi.

Rajamäellä, Nurmijärvellä sijaitsevan kuljetusliikkeen Reino Laakson toimitusjohtaja Juha Laakso ei usko, että Uudenmaan rajan sulkeutuminen vaikuttaa erityisemmin yrityksen kuljetuksiin.

Siinä ongelmia voi sen sijaan tulla, jos rajapysähdyksiä ei saada sujumaan ammattiliikenteen osalta sujuvasti, hän sanoo.

Juha Laakso asuu Hyvinkäällä noin kilometrin päässä Uudenmaan rajasta.

Juha Laakso asuu Hyvinkäällä noin kilometrin päässä Uudenmaan rajasta.

– Kuljetusalalla ihmeteltiin tänään muutoinkin, onko todella tarpeen alkaa pysäyttää myös rekkoja ja kuorma-autoja. Raskaalle liikenteelle täytyy saada oma kaista, Laakso sanoo.

Ainakin alussa selittely ja papereiden tarkastelu kestää henkilöautoliikenteen puolella, ja olisi harmi, jos kaikki ovat samassa jonossa, hän katsoo.

Raja tuo muitakin muutoksia elämään.

– Jonkin verran käytämme Riihimäen City-Marketia, johon on helppo mennä. Sinne ei sitten tarvitse vähään aikaan mennä.

– Isoin asia on, että minulla on mökki Hämeenlinnan kupeessa. Eilen juuri kävin laittamassa paikkoja kuntoon, kun siellä on oltu joka viikonloppu. Jääkaappi tyhjäksi, kun ei tiedä koska seuraavan kerran pääsee tulemaan.

Laakso suree mökkeilyn katkeamista ja sanoo, että tilanne tuntuu aika hullultakin.

– Ajamme sinne kolme varttia omalla autolla missään ei käydä, ketään ei nähdä. Mutta ymmärrän tietysti täysin, miksi päätös täytyy tehdä näin.

Raja erotti nuoren parin

Uudenmaan rajan yli voi liikkua myös esimerkiksi lapsen tapaamisoikeuden toteuttamiseksi tai muun samanlaisen painavan henkilökohtaisen syyn vuoksi.

Uudenmaan rajalla Hyvinkäällä asuvaa nuorta naista eivät poikkeukset auta. 18-vuotias Olivia opiskelee ammattikoulussa perustutkintoa Riihimäellä.

– Ainoat ystäväni, joita on muutama, ja poikaystävä asuvat kaikki Riihimäellä, joka kuuluu Kanta-Hämeeseen. Minä olen jonkinlainen rajatapaus, kun mitään ihan välttämätöntä asiaa ei ole Riihimäen puolelle.

Olivia on seurustellut poikaystävänsä kanssa puoli vuotta ja suree eroa, jonka pituutta ei tiedä.

– Eilen vähän aikaa itkin, kun kuuntelin hallituksen tiedotustilaisuutta.

Nuori nainen mietti hetken, että pakkaisi matkalaukun ja siirtyisi Riihimäen puolelle, mutta hylkäsi heti ajatuksen tyhmänä.

– Olen siis nyt työtön, rahaton, eristetty ystävistäni sekä poikaystävästä.

Opiskelu on yleensä ollut pääosin käsillä tekemistä ja käytännön töitä, mutta nyt kaikki tapahtuu etänä. Ja nainen sanoo inhoavansa tietokoneita.

Työvuorot on jo koronaepidemian vuoksi otettu häneltä pois, perheen pienyrityksen asiakaskadon vuoksi. Koko perhe on jo varpaillaan. Tilannetta ei helpota, että hän on vastikään selättänyt vakavan masennuksen. Perhe asuu sentään samassa kaupungissa.

– Kitaraa soittelen, käyn kävelyllä, ei sitä tekemistä hirveästi nyt ole.