Juha Sipilä varoittaa Ylellä: koronasta tulee 90-luvun lamaa syvempi kriisi - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Juha Sipilä varoittaa Ylellä: koronasta tulee 90-luvun lamaa syvempi kriisi

Haastattelussa Sipilä arvosteli myös THL:n tiedonvälitystä ja ohjeistusta kriisin aikana.

Julkaistu: 26.3. 16:21

Keskustan kansanedustaja pitää koronavirusta 1990-luvun lamaa ja vuosien 2007-2009 finanssikriisiä suurempana uhkana Suomen taloudelle.

Ex-pääministeri, kansanedustaja Juha Sipilä (kesk) esitteli torstaina synkkiä tulevaisuudenkuviaan koronaviruksen talous- ja työllisyysvaikutuksista Ylen Ykkösaamussa.

Sipilä arvioi, että kotimaassa BKT sukeltaa kriisin aikana reippaasti Suomen Pankin ja ETLA:n ennusteita syvempiin lukemiin.

Ex-pääministerin mukaan edessä on vakavampi taloudellinen takaisku kuin vuosien 2007–2009 finanssikriisi ja 1990-luvun alun lama. Tämä voi Sipilän mukaan tarkoittaa jopa 100 000 lomautettua suomalaista työntekijää.

– Maailma ei ole enää samanlainen eikä Suomikaan tämän kriisin jälkeen. BKT putoaa yli 10 %, ehkä enemmänkin. Sen mukaisesti tulee työttömyyttä, konkurssiaalto, ja siihen pitää nyt varautua, Sipilä sanoi.

– Esimerkiksi 1990-luvun alussa Suomessa tietoliikenneteollisuus kasvoi kovaa vauhtia ja työllisti muiltakin aloilta ihmisiä. Korona on totaalisempi pysäytys. Tämä koskee kuitenkin melkein kaikkia toimialoja, kaikkia maita ja jokaista ihmistä.

Sipilä pitää uskottavana, että pandemian jälkeen EU:n jäsenmaat käyvät keskenään keskustelua unionin valmiuksista vastata globaaleihin kriiseihin.

– Nythän Eurooppa on tämän pandemian keskus, ja täällä se leviää kaikkein pahiten ja nopeimmin. Oliko meillä täällä riittävä tieto ja riittävät toimet? Kyllähän se EU:n päätöksenteko valitettavasti tällaisessa kriisitilanteessa aika hidasta on.

Sipilä arvosteli haastattelussa myös THL:n toimintaa kriisin aikana. Sipilä huomautti, että WHO:n kaltaiset kansainväliset toimijat ovat antaneet epidemian aikana huomattavasti THL:ää tiukempia ohjeita.

Sipilän mukaan on välttämätöntä, että päättäjät voivat kriisitilanteessa luottaa viranomaisilta saamaansa tietoon.