Kaikkien aikojen työttömyyspommi räjähti Yhdysvalloissa – liki 3,3 miljoonaa viikossa kortistoon - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kaikkien aikojen työttömyyspommi räjähti Yhdysvalloissa – liki 3,3 miljoonaa viikossa kortistoon

Työministeriön konttori suljettuna New Yorkissa 25. maaliskuuta.

Julkaistu: 26.3. 15:20

Yhdysvalloissa jätettiin viime viikolla uusia työttömyyskorvaushakemuksia yli 3 miljoonaa kappaletta enemmän kuin edellisviikolla. Ekonomistit odottivat hakemusten määrään rajua kasvua koronavirusepidemian vuoksi, mutta toteutunut kasvu oli vielä paljon ennustettuakin kovempaa.

Yhdysvalloissa jätettiin maan työministeriön tänään julkistamien tietojen mukaan viime viikolla ennätykselliset 3 283 000 uutta työttömyyskorvaushakemusta. Edellinen ennätys on vuodelta 1982, jolloin jätettiin 695 000 hakemusta.

Uutistoimisto Bloombergin kokoamassa ennusteessa ekonomistit odottivat 1 700 000 uutta hakemusta. Ennusteet vaihtelivat suuresti 360 000:sta 4 400 000:n hakemukseen.

Hakemusten määrä lisääntyi kaikissa osavaltioissa, yhdeksän osavaltiota raportoi yli 100 000 hakemuksen lisäyksestä.

Toissa viikolla hakemuksia jätettiin 282 000 kappaletta.

Työttömyyskorvausta saavien amerikkalaisten määrä nousi toissa viikolla 1,803 miljoonaan miljoonaan edeltävän viikon 1,702 miljoonasta henkilöstä. Tämä tilasto laahaa viikon jäljessä korvaushakemuksia.