Etla ennakoi pysyviä muutoksia tuotantoketjuihin koronan takia – Suomessa suuri riippuvuus tuonnista - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Etla ennakoi pysyviä muutoksia tuotantoketjuihin koronan takia – Suomessa suuri riippuvuus tuonnista

Rekkoja ja rahtikontteja Vuosaaren satamassa Helsingissä perjantaina 20. maaliskuuta 2020.

Julkaistu: 26.3. 11:18

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla arvioi, että kansainväliset arvoketjut muuttuvat pysyvästi, jos koronapandemia kestää pitkään.

Pahimmassa vaarassa ovat yritykset, jotka tarvitsevat elektroniikkakomponentteja, ajoneuvojen osia ja lääkkeiden ainesosia. Suomessa komponenttien ja muiden välituotteiden tuontiriippuvuus on erityisen suurta.

– Kun pitkien ketjujen riskit kasvavat, maiden sisällä aletaan varmasti tuottaa enemmän sellaisia hyödykkeitä, joita aiemmin tuotiin muualta, sanoo Etlan Tero Kuusi tiedotteessa.

Arvoketjujen haavoittuvuus nousi esille aiemmin talvella, kun Kiinasta ei enää saatu komponentteja koronan takia. Tuoreen Etla-muistion mukaan jopa 70‒80 prosenttia välituotteista ostetaan Suomessa ulkomailta.

Etla peräänkuuluttaa talouspolitiikkaa, joka auttaisi kriisin vaurioittamien tuotantoketjujen järjestämistä uudelleen.

– Kuin vastauksena tähän, Business Finland avasi juuri yrityksille uuden rahoituspalvelun, jolla pyritään lievittämään koronaviruksen taloudellisia vaikutuksia, kertoo Jyrki Ali-Yrkkö Etlasta.

Hänen mukaansa rahoitusta voidaan käyttää arvoketjujen uudelleenrakentamiseen. Rahoitus voisi auttaa esimerkiksi tuotannon sijoittamisessa toiselle alueelle tai tuotannon palauttamisessa kotimaahan.