Jopa 200 000 suomalaista palaa ulkomailta – myös kotiolojen kärjistyminen näkyy nyt asunnonvuokrauksessa

Pitkä eristäytyminen kotiin kuormittaa pariskuntia ja voi näkyä eroina. Ilmiö heijastuu myös vuokra-asuntomarkkinoille.

Vuokra-asunnon hakija täyttää hakupaperia yksiön esittelyssä Helsingin Sturenkadulla. Arkistokuva.

Viranomaisten mukaan jopa 200 000 ulkomailla oleillutta suomalaista on palaamassa koronaviruksen takia Suomeen. Se näkyy myös ryntäyksenä vuokra-asuntomarkkinoille.

Vuokraturvan toimitusjohtaja Timo Metsola kertoo, että suurin yksittäinen ryhmä vuokramarkkinoilla nyt ovat asunnon vaihtajat.

Metsolan mukaan kyse on ihmisistä, jotka ovat myyneet asuntonsa ja ajatelleet ostaa uuden, mutta vetäneet hätäjarrusta ja ottaneet aikalisän koronavirusepidemian vuoksi.

– Asunto on saatettu vuokrata ostamisen sijasta vuodeksi tai pariksi. Osa taktikoi sen takia, että he odottavat asuntojen hintojen laskevan myllerryksessä. Siitä voi hyötyä, ajatellaan.

– Kun tilanne on äärimmäisen epävarma, niin kauppoja ei uskalleta tehdä. Kyllä se näkyy markkinoilla. Asunnon vuokraaminen on aina helpompi päätös kuin ostaminen. Se on sikäli ymmärrettävää, hän lisää.

Vuokraturvan toimitusjohtaja Timo Metsola.

Muualta maailmalta Suomeen palaavista pääosa etsii vuokra-asuntoa, Metsola arvioi. Hänen mukaansa erityisesti Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on pandemian aikana vetovoimatekijä.

– Osin on taidettu mennä sukulaisten nurkkiin, mutta kyllä meillä paluumuuttajia asiakkaina on. Jostain Etelä-Amerikan maassa voi olla kivaa normaaliaikana, mutta tällaisena aikana on mukavampaa olla Suomessa. Tätä porukkaa näkyy.

Lukumääräisesti pienempi, nyt vuokramarkkinoilla erottuva ryhmä on myös pikaisesti uutta asuntoa etsivät henkilöt. Metsolan mukaan viime päivinä on näkynyt merkkejä siitä, kuinka koteihin eristäytyminen on joillekin ihmisille hyvin kuormittavaa. Hän kertoo tietävänsä, että on syntynyt erotilanteita.

Metsolan mukaan myös Kiinan Wuhanissa nähtiin pahimman koronavirustilanteen aikana eropiikki parisuhteissa.

– Parisuhteet, jotka ovat olleet rajoilla muutenkin, ovat kärjistyneet nyt, kun ollaan neljän seinän sisällä. Normaalisti voi mennä kaverin sohvalle, mutta nyt kynnys kyläillä on todella korkealla, Metsola sanoo.

Toisaalta koronavirus on aiheuttanut vuokramarkkinoille myös vastakkaissuuntaisen ilmiön. Metsola kertoo, että vuokra-asuntoja on vapautunut jonkin verran siksi, että ulkomailta kotoisin olevat työläiset – esimerkiksi virolaiset rakennusmiehet – ovat pitkälti palanneet kotimaihinsa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?