Ravintoloiden sulkeminen näkyy ruokakaupoissa – saatavuusongelmat tilapäisiä - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Ravintoloiden sulkeminen näkyy ruokakaupoissa – saatavuusongelmat tilapäisiä

Ravintolakäyntien väheneminen on jo näkynyt asiakasmäärän kasvuna ruokakaupoissa. Arkistokuva

Julkaistu: 25.3. 12:25

Päivittäistavarakaupassa on nyt eduksi, että Suomen omavaraisuusaste on korkea.

Kysyntä ja asiakasmäärät monissa ruokakaupoissa kasvavat, koska hallitus päätti sulkea koronaviruksen takia ravintolat, arvioi Kaupan liiton toimitusjohtaja Mari Kiviniemi. Ruokakaupoissa on hänen mukaansa osattu ja ehditty varautumaan kysynnän nousuun.

– Tosin ruokakaupan puolella on käynyt samalla niin, että ostoskeskusten hiljeneminen heikentää asiakasvirtaa myös niissä sijaitsevissa ruokakaupoissa, Kiviniemi täydentää.

Päivittäistavarakaupan (PTY) toimitusjohtaja Kari Luoto kertoo, että ruokakauppojen asiakasmäärät ovat olleet tavanomaista isommat jo runsaan viikon.

– Iso osa ravintoloista on jo hiljentynyt ennen niiden sulkemispäätöstä.

Luoto korostaa, että tuotteiden saatavuuden puutteet ruokakaupoissa ovat olleet vain tilapäisiä.

– Yhtäkkinen karanteenipiikki voi näkyä joissakin kaupoissa tilapäisesti. Lyhytaikaista saatavuuspulmaa on ollut lähinnä isoissa kaupoissa ja isoilla paikkakunnilla. Pienemmillä paikkakunnilla asiakas ei ole juuri huomannut asiaa, hän sanoo.

”Ruoka ei Suomesta lopu”

Luodon mukaan nyt on myös ruokamyynnissä hyödytty siitä, että Suomen omavaraisuusaste on korkea, noin 80 prosenttia.

– Elintarvikeketju toimii, tilanne on varsin hyvä. Tuontitavaroiden osalta, kuten hedelmien saatavuudessa, voi tapahtua pientä viivästymistä.

Luodon mukaan saattaa käydä niin, että saman tuotteen ”eri variaatioiden” saatavuus voi olla nyt hieman normaalia kapeampi.

– Mutta ruoka ei Suomesta lopu, PTY:n toimitusjohtaja rauhoittelee hamstraajia.

S-ryhmästä kerrotaan, että ravintolakäyntien väheneminen on jo näkynyt asiakasmäärän kasvuna ruokakaupoissa.

– Merkittävä osa lounassyömisestä muuttuu koronatilanteen seurauksena. Etenkin laadukkaan valmisruoan menekki on lisääntynyt. Yksittäisistä ruoka-aineista jauhelihan kysyntä ylittää nyt tuotannon kapasiteetin, mutta jauhelihaakin saadaan myyntiin joka päivä, isoa pulaa ei synny, kertoi S-ryhmän kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu STT:lle.

Alarodun mukaan vaihtelee myymälöittäin, onko jokin ruokatarvike tilapäisesti lopussa vai ei.

– Kysyntäpiikkejä on vaikeaa ennakoida.

Alarodun mukaan S-ryhmän isosta koosta on nyt etua henkilökunnan riittävyyden kannalta.

– Olemme siirtäneet henkilökuntaa ruokakaupan puolelle melko laajasti.

Vaatekauppa on vaikeuksissa

Kaupan liiton Kiviniemi muistuttaa, että koronakriisin talousvaikutukset kurittavat kaupan alan eri sektoreita eri tavoin.

– Varsinkin erityiskauppaan odotetaan menekin laskua. Ehkä kaikkein heikoimmilla on vaatekauppa. Jotkut alat pystyvät kompensoimaan kysynnän vähenemistä ainakin jonkin verran. Esimerkiksi rakentaminen on vielä käynnissä. Samoin business to business -tyyppinen kauppa toimii paremmin kuin osa muusta kaupankäynnistä.

Lisää aiheesta