S-ryhmän ravintoloista siirretään työntekijöitä ruokakauppoihin - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Osuuskaupat sulkevat ravintoloita ja siirtävät henkilökuntaa ruokakauppoihin – pohjoisessa siirtotyöläiset purkavat kuormia

S-ryhmän ravintoloiden henkilökuntaa siirretään töihin ruokakauppoihin.

Julkaistu: 25.3. 11:41

Pohjois-Suomessa toimiva Osuuskauppa Arina on perehdyttänyt noin 400 työntekijäänsä kauppoihin turvaamaan ruokahuoltoa.

Osuuskaupat eri puolilla Suomea järjestelevät henkilöresurssejaan koronavirustilanteen takia. Ravintoloita suljetaan ja työntekijöitä siirretään ruokakauppoihin.

Pohjois-Suomessa toimiva Osuuskauppa Arina kävi pandemian vaikutusten johdosta yhteistoimintaneuvottelut koko henkilöstön kesken. Jatkotoimenpiteinä kartoitettiin arinalaisten valmius väliaikaisiin tehtäviin ruokakaupassa. Noin 400 arinalaista perehtyy lähipäivinä uusiin työtehtäviin.

– Olemme ennennäkemättömän tilanteen edessä. Kukaan ei voi varmuudella ennustaa pandemian kestoa ja vaikutuksia. Neuvotteluilla varaudumme työvoiman riittävyyteen marketkaupan toimipaikoissa, sanoo henkilöstöjohtaja Minna Salonen.

Pandemian vaikutusten ja työtehtävien muutosten myötä osuuskauppa sulki ravintolansa Oulussa, Kempeleessä ja Rovaniemellä. ABC-asemilla on otettu käyttöön ruokien noutopalvelu ja ruoan verkkokaupan keräilyyn lisätään työntekijöitä Oulussa.

– Jo ensimmäisen viikon aikana matkailu- ja ravitsemiskaupasta siirtyi vapaaehtoisesti yli 100 arinalaista auttamaan muun muassa kuormanpurussa Prismoissa, S-marketeissa ja Saleissa. Apua tarvitaan, jotta pystymme takaamaan huoltovarmuuden pandemian edetessä, marketkaupan toimialajohtaja Mikko Polso selvittää.

Turun Osuuskauppa laajentaa marketkaupan palveluita turvatakseen palvelut ja alueen asukkaiden ruokahuollon sekä henkilökunnan työpaikat koronapandemian aikana.

Kymmenen marketin aukioloaikoja pidennetään, jolloin ne palvelevat asiakkaita 24/7.

– Lisäksi laajennamme ruoan verkkokaupan kattamaan koko Turun Osuuskaupan toimialueen. Verkkokauppa toimii pääasiassa noutoperiaatteella, mutta kartoitamme myös mahdollisuuksia kotiinkuljetuksiin. Nämä toimenpiteet turvaavat palvelut ja työpaikat henkilökunnallemme sekä toisaalta tuovat helpotusta muun muassa riskiryhmien asiointiin koronapandemian aikana, toteaa Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Antti Heikkinen.

Myös Pirkanmaan Osuuskauppa sulkee keskiviikosta lähtien ravintoloitaan. Niiden työntekijöille tarjotaan työtehtäviä osuuskaupan muista toimipisteistä.

Tällä hetkellä noin 200 ravintolatyöntekijää on siirtymässä ravintoloista kaupan puolelle.

– Ravintolatyön vähenemisestä huolimatta esimerkiksi ruokakaupoissamme saattaa esiintyä enenevässä määrin työvoimapulaa. Tämä voisi johtua tilanteesta, jossa iso osa henkilöstöä joutuisi karanteeniin, sairastuisi yhtäaikaisesti tai jäisi kotiin esimerkiksi päiväkodin ollessa kiinni. Lomautuksia pyritään välttämään myös hyödyntämällä työehtosopimuksessa olevia mahdollisuuksia työaikajoustoihin, kertoo Pirkanmaan Osuuskaupan ABC-, matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Mikko Hautasaari.