Talousviisaiden puheenjohtaja: Saksan talous kestää koronaeristystä korkeintaan kolme kuukautta - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Talousviisaiden puheenjohtaja: Saksan talous kestää koronaeristystä korkeintaan kolme kuukautta

Saksan ”talousviisaiden” puheenjohtaja varoittaa, että maan talous kestää kaiken kansan eristystoimia korkeintaan toukokuuhun.

Saksan talouspoliittisen neuvoston puheenjohtaja Lars Feld.­

23.3.2020 11:24

Saksan julkinen talous kestää kyllä mittavat talouden tukitoimet, vaikka koronakriisin talousvaikutuksia vastaan suunnattavat julkiset tuet kasvattaisivat julkisen velan määrää jopa puolella.

Sen sijaan maan kansantalous eikä näin ollen julkinenkaan talous kestä kaiken kansan eristämistä ja kaiken liiketoiminnan seisahtumista kuin korkeintaan kolme kuukautta.

Näin arvioi Saksan talouspoliittisen neuvoston eli niin sanottujen talousviisaiden puheenjohtaja Lars Feld Welt am Sonntag -lehden sunnuntaina julkaisemassa haastattelussa.

Feldin mukaan on kyseenalaista, voidaanko kansalaisia pitää eristyksissä kolmea kuukautta pidempää aikaa ennen kuin talouden ongelmat alkavat paisua sietämättömän suuriksi.

Siksi terveyspoliittinen strategia on hänen mukaansa harkittava uudestaan viimeistään toukokuussa.

– Jossakin vaiheessa meidän on siirryttävä henkilökohtaisiin eristystoimiin, Feld sanoo lehden haastattelussa.

Hänen mukaansa se tarkoittaisi kaiken kansan kattavien eristystoimien asteittaista päättymistä ja siirtymistä pelkästään sairastuneiden ja riskiryhmiin kuuluvien eristämiseen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?