Näistä syistä maata pakkolunastetaan – käytetäänkö pakkolunastusta jo liikaa? - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Näistä syistä kunnat pakkolunastavat maita – ”Kuntien on mahdollista tehdä aggressiivista bisnestä”

Vuonna 2019 Maanmittauslaitos käsitteli 363 pakkolunastusta. Ympäristöministeriön käsittelyyn menee vuosittain vain muutama.

Julkaistu: 18.2. 14:01

Lain mukaan maata lunastaessa tulee maksaa käypä korvaus. Mitä isommasta lunastuksesta on kyse, sitä enemmän riitoja. Lakimiehen mukaan pakkolunastus säikäyttää maanomistajan myymään maata halvalla, vaikka omiakin tarpeita olisi.

Maiden pakkolunastukset harmittavat ja ihmetyttävät monia maanomistajia. Porvoolainen Esko Mikander kertoi IS:lle, että tuleva voimalinja kulkisi todennäköisesti hänen maidensa kautta. Hän sanoi arvelevansa, että kaupungeilla ja sähköyhtiöllä on kova kiire lunastaa maita, kun vanha laki on vielä voimassa.

Oikeusministeriössä valmistellaan lunastuslain uudistusta. Tarkoituksena on turvata maanomistajien asema ja ottaa huomioon maan arvonnousu.

Uusi laki on huomioitu myös kunnissa.

MTK:n maankäyttöasiantuntijan ja lakimiehen Leena Kristerin mukaan lunastuslain uudistaminen on tarpeen. Hän ei arvostele Maanmittauslaitosta, mutta ympäristöministeriöön meneviin pakkolunastushakemuksiin hän haluaisi selvyyttä.

Suurimman osan pakkolunastuksista käsittelee Maanmittauslaitos, mutta osa menee ympäristöministeriön käsiteltäväksi.

Ongelma tiivistyy Kristerin mukaan siihen kysymykseen, että onko kuntien tehtävä tehdä tonttibisnestä.

– Olisi tärkeää selvittää, mitkä ovat kunnan tehtävät. Nyt kuntien on mahdollista tehdä aggressiivista bisnestä lunastamalla maata ilman kunnollisia sopimusneuvotteluja maanomistajan kanssa.

Kunta voi Kristerin mukaan toimia siten, ettei se salli uudisrakentamisen kaavoittamista kuin kunnan omistamalle alueelle. Ulkopuolelle jäävä raakamaa on siis ”arvotonta”, sillä sille ei voi rakentaa.

Tällaisessa tilanteessa raakamaan ainoa ostaja on kunta, joka voi kilpailun puuttuessa määrittää markkinahinnan.

Jos uhkana on pakkolunastus, moni maanomistaja saattaa tyytyä myymään tällä hinnalla, vaikka maille olisi omiakin tarpeita.

Riihimäki päätti taannoin kaupunginvaltuuston kokouksessaan, että se hankkii noin 50 hehtaarin kiinteistöalueen tarvittaessa lunastamalla. Pakkolunastukseen turvautuu moni muukin kaupunki.

Kristeri kertoo, että Hollannissa maa voidaan lunastaa vain, jos maanomistaja ei itse pysty toteuttamaan kunnan haluamaa hanketta.

– Maanomistaja saattaisi haluta Suomessakin kehittää maa-alueitaan, ja siihen tulisi olla oikeus.

Maanlunastusoikeutta käytetään Kristerin mukaan Suomessa liian kevyesti ja jopa ilman yleistä tarvetta. Ilmiö on ollut yleispohjoismainen ja Suomen tavoin Tanskassa ja Ruotsissa pakkolunastuksia on jo ryhdytty rajaamaan.

– Tanskassa kunnat saattoivat pakkolunastaa alueita ja myydä eteenpäin voitolla hankerakentajille. Viitteitä tästä on ollut Suomessakin.

Kristeri sanookin, että olisi tärkeää käydä ennen pakkolunastusta tasapuoliset neuvottelut, jossa maanomistaja ei ole alisteisessa asemassa. Hänen mielestään lunastuksen pitäisikin olla viimeinen keino, eikä neuvotteluase.

Tienrakennus yleisin syy pakkolunastukselle

2000-luvulla ympäristöministeriö on saanut 78 hakemusta maan pakkolunastamiseksi. Hakemuksista valtaosa hyväksyttiin.

Hakemusten perusteella on myönnetty 51 lunastuslupaa. Näistä neljä myönnettiin vain osin ja yksi päätös kumottiin myöhemmin korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Viisi hakemusta ympäristöministeriö on hylännyt, 11 hakemusta hakija on peruuttanut ja yksi hakemus ehti raueta.

Hylätyistä hakemuksista yksi hylättiin muotovirheen vuoksi. Muut hylätyt päätökset ovat saaneet Savonlinna, Vihti, Helsinki ja Liminka.

Savonlinna hylättiin esteellisyyssyystä. Vihdissä, Helsingissä ja Limingassa perustelut eivät puoltaneet sitä, että lunastaminen olisi ollut ”yleisen tarpeen” mukaista.

Tällä hetkellä vireillä on neljä viime vuonna tullutta hakemusta: Janakkalassa, Muuramessa, Pornaisissa ja Tuusulassa.

Lisäksi neljä hakemusta on 2000-luvulla siirretty Maanmittauslaitokselle, joka hoitaa suurimman osan pakkolunastuksista itsenäisesti. Esimerkiksi maanteitä varten tarvittavat alueet ja oikeudet lunastetaan ilman erityistä lupaa.

Pakkolunastuksen yleisin syy onkin tierakentaminen.

Vuonna 2019 Maanmittauslaitos käsitteli lunastuksia 363.

Maantietoimituksen takia käsittelyjä oli 140 ja lisäksi maantietoimitus rajan määrittämiseksi oli lunastuksen syy 21 tapauksessa. Käytännössä rajan määrittäminen tarkoittaa tien tai tien pientareen levennystä.

Muut lunastuksen syyt olivat rautatierakentaminen (12) ja siihen liittyvä rajan määrittäminen (49), maankäyttö- ja rakennuslain mukainen lunastus eli esimerkiksi asuinalueen kaavoitus (88), suojelualueen lunastus (6) ja muut syyt (23).

Muihin syihin lukeutuu Maanmittauslaitoksen johtajan Mauri Asmundelan mukaan muun muassa maakaasuputkihankkeet.

Lisäksi maankäyttöä rajaava voimansiirtoalueen lunastus oli syynä 24 tapauksessa. Muista poiketen, voimansiirtoalueessa lunastetaan vain käyttöoikeutta, ei maan omistusoikeutta.

  • Jos upotus ei näy, katso se tästä.

Maanmittauslaitoksen tilastoihin sisältyvät Asmundelan mukaan myös ympäristöministeriölle lähetetyt hakemukset.

– Ne ovat lunastuksen pinta-alaltaan ja arvoltaan suurimmasta päästä. Tulee ymmärtää, että moni pakkolunastuksista voi olla hyvin pieniä niin kooltaan kuin arvoltaan.

Muutama satanen hehtaarilta tai neliöltä

Tilastoista ei näy tapauksia, jossa kunta ja maanomistaja ovat päässeet kauppasopimukseen, eikä lunastuksia ole tarvittu. Suuri osa maanomistuksen siirtymisistä onnistuukin ilman pakkolunastuksia.

Pakkolunastuksia tehdään Asmundelan mukaan ympäri maata, mutta niiden määrä kasvaa kasvukeskuksien lähellä. Uudellamaalla lunastuksia on muuta maata enemmän ja Länsi-Suomessa enemmän kuin esimerkiksi Itä-Suomessa.

Lunastusten määrä on ollut hitaassa laskussa vuodesta 2014 saakka. Lasku selittyy sillä, että lain vaatimat teiden penkereiden leventämiset ovat pääasiassa jo valmistuneet.

Asmundela kertoo, että lunastusten hinta vaihtelee suuresti. Halvimmillaan lunastettavaksi joutuvasta metsä- tai suomaasta maksetaan hehtaarilta vain jokunen satanen, mutta kalliista tonttimaasta voidaan pulittaa jopa satasia neliömetriä kohden.

– Alueesta on maksettava täysi korvaus. Lainsäädäntö lähtee siitä, että lunastettaessakin maksetaan markkinahinta, mutta toki erimielisyyksiä syntyy.

Ilta-Sanomat kertoi viikonloppuna, kuinka riihimäkeläinen Inkeri Pirinen järkyttyi, kun hän luki lehdestä, että kaupunki aikoo pakkolunastaa puolet hänen omistamistaan maista.

Asmundelan mukaan oikeudesta lunastushintaan haetaan muutosta vain harvoin. Hänen mukaansa kyse on ”yksinumeroisesta prosenttiluvusta”.

– Kun kyse on isommasta lunastuksesta, niin riitoja on enemmän. Silloin euronkin korotus neliöhintaan voi olla merkittävä. Pienemmissä pinta-aloissa ja arvoissa riitoja on vähemmän, mutta kokonaisuudessaan lunastuspäätöksiä viedään oikeuteen tietysti enemmän kuin mitään muita maanmittaustoimituksia koskevia päätöksiä.

Kaiken kaikkiaan Asmundelan mukaan suomalainen lunastuskäytäntö toimii eurooppalaisittain hyvin. Se on muuta Länsi-Eurooppaa nopeampaa, vaikka lainsäädäntöä voitaisiin nykyaikaistaa myös Suomessa.

Poistettu 18.2.2020 klo 17.14 kohta, jossa väitettiin Kuntaliiton lähettäneen kunnille nopeisiin pakkolunastuksiin kehottaneen kirjeen. Kuntaliiton mukaan tällaista ei ole lähetetty ja kyse on ollut todennäköisesti vuosia vanhasta ohjeistuksesta, jossa puhutaan maapoliittisista toimintatavoista yleisesti.

Riihimäen kaupunki haluaa pakkolunastaa yksityisten omistamia maita kolmostien länsipuolelta.