Korona-virus heikentää suomalaisten matkakuumetta - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Korona-virus heikentää suomalaisten matkakuumetta – ihmiset peruneet myös matkoja Eurooppaan

Korona-virus heikentää suomalaisten matkakuumetta.

Korona-virus heikentää suomalaisten matkakuumetta.

Julkaistu: 13.2. 18:55

Korona-virus näkyy matkatoimistoissa: ”tammikuussa kauppa kävi vielä hyvin”

Huoli maailmalle levinneestä Korona-viruksesta huolestuttaa useita matkailijoita. Alkuvuonna matkoja usein varataan keväälle tai myöhemmin vuodelle, mutta nyt monet lykkäävät kaikkien päätöksien tekemistä. Myös muihin maihin kuin Kiinaan tai Aasian-mantereelle.

Paniikkia ei matkatoimistoissa ole havaittu, mutta varaustilanne näyttää ainakin osassa toimistoja jossain määrin huolestuttavalta.

– Matkavarausten määrä on hieman laantunut. Tähän aikaan alkuvuodesta tulee yleensä paljon uusia varauksia. Tämä näkyy myyntinumeroissa. Ihmiset arvioivat ylipäätään matkustamista, Olympia Kaukomatkojen varatoimitusjohtaja Ari Huuskonen kertoo.

– Matkamessujen aikaan tammikuussa kauppa kävi vielä meillä ja kilpailijoillakin hyvin.

Prosenteissa varauksien vähenemistä Huuskonen ei osaa arvioida.

Matkapäätösten tekemiseen vaikuttavat monet tekijät, mutta mahdollisesti osa arastelee matkustamista suuriin kaupunkeihin tai liikkumista lentokentillä, hän arvelee.

Isoista matkatoimistoista esimerkiksi TUI Finland ei tee matkoja Kiinaan. TUIn viestinnästä kerrotaan, että Thaimaan-matkaajilta on tullut yksittäisiä kyselyitä siitä, onko matkustaminen turvallista.

– Thaimaan osalta ei näy mitään viitteitä, että matkustusmääräyksiin olisi tulossa muutoksia, viestintäpäällikkö Laura Aaltonen kertoo.

Yhtään peruutusta ei ole tullut hiihtolomareissuille. Aaltosen mukaan TUIllakin äkkilähtöjä on tarjolla vielä jonkin verran enemmän kuin viime vuonna, mutta näin oli jo ennen korona-uutisointia.

Euroopassakin peruutuksia

Olympia ei tee Kiinan-matkoja maalis-toukokuussa korona-viruksen takia. Muita muutoksia ei ole tehty.

– Tammikuun lopulla, kun asia oli paljon mediassa esillä, asiakkailta tuli soittoja. Nyt soittojen määrä on vähentynyt, kun tiedotimme tilanteesta. Yksittäisiä soittoja on tullut vain Japaniin matkustavilta. Heille olemme kertoneet, että mitään huolta ei ole ja matkat toteutuvat.

Kiinan-matkojen osalta Olympia teki muutoksia tammikuun kolmannella viikolla, pian sen jälkeen kun lentoyhtiöt alkoivat perua lentoja ja matkojen kysyntä lopahti.

Osa matkustajista on vaihtanut toisella kiertomatkalle, osa siirtänyt Kiinan-matkaa syksyyn odottaen että tilanne rauhoittuu.

Myös Mandala Travel on keskeyttänyt Kiinan-matkansa lukuun ottamatta joitakin Tiibetin matkoja kesäkuun vaihteessa.

Mandalan toiminnanjohtaja Miikka Ukkonen kertoo, että asiakkaille on palautettu rahoja tai tarjottu korvaavia matkoja.

– Seuraavat Kiinan-matkat ovat toukokuun puolivälin jälkeen, mutta tilannetta seurataan ja nekin mahdollisesti perutaan.

– Ihmiset ovat kyllä huolissaan, myös Kiinan ympäröivistä maista, mutta ei paniikkia. Tällaisia keskusteluja käymme päivittäin asiakkaiden kanssa. Valitettavasti myös Euroopan matkoja perutaan.

Ukkosen mukaan helmi-maaliskuun varaustilanne on ”selkeästi huonompi kuin viime vuonna”.

Tapauksia yli 60 000

Matkatoimistot seuraavat tarkkaan ulkoministeriön matkustustiedotteita ja THL:n tiedottamista. Tällä hetkellä kaikkea matkustamista Wuhanin kaupunkiin ja Hubein maakuntaan tulee välttää ja tarpeetonta matkustamista Kiinaan muutoinkin.

Tähän mennessä tapauksia on todettu yhteensä noin 60 300. Kiinan ulkopuolella tapauksia on todettu noin 270, joista valtaosalla on yhteys Kiinan epidemia-alueille. Tapauksista suurin osa on muissa Aasian maissa. Euroopassa tapauksia on todettu useissa maissa, myös Suomessa.

Japanin aluevesillä olevalla Diamond Princess –risteilyaluksella on todettu 218 tapausta.

Tuoreimmat osastosta