Rakennemuutos on edessä, huoltosuhde kääntyy kohti painajaista ja tulevaisuus on suomeksi sanottuna kaamea.
Samaan aikaan myös asuntojen hintakehitys jakaa Suomea kahtia. Väestöromahdus syö asuntojen arvon, kun kuntiin ei tule uusia asukkaita kuolleiden tai poismuuttaneiden tilalle.
Lähinnä pääkaupunkiseudulla ja isoissa kaupungeissa asuntojen hinnat voivat vielä nousta tai pysyä ainakin ennallaan, mutta väestötappio-Suomessa kiinteistöjen ja tonttien hinnat sukeltavat rajusti alaspäin.
Monesta rakkaasta asunnosta tontteineen on tulossa tai tullut jo – arvottomia, tunnearvoa lukuunottamatta paikoin roskatavaraa. Saman tien monen henkilökohtainen eläkerahasto kuihtuu kiikkustuolin alla. Asuntojen arvon lasku estää myös työn perässä muuttamisen. Eli työttömyyden kohtaanto-ongelma ei helpota.
Kukaan ei tunnut tietävän, mitä asian suhteen pitäisi tehdä, vaikka huolta on kannettu presidentti Sauli Niinistöä myöten. Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk) on luvannut asuntojen tase-erosta selvityksen. Varainsiirtoveron poistamista on ehdotettu yhdeksi lääkkeeksi.
Mutta yksi ei vapauta: kirottu kiinteistöverolappu saapuu vuosittain vääjäämättä kuin tuomiopäivä.
Kysymys on raju, mutta paikallaan: Mitä järkeä on maksaa kiinteistöveroa arvottomasta tontista ja kiinteistöstä? Peritäänkö veroa tunnesyistä?
Onko se edes oikein?
Kysymys koskee paitsi kiinteistöjen sisukkaista asukkaita myös monia perikuntia.
Raahen Lampinsaaressa hylätyssä Kaivoskylässä on useita kymmeniä puisia paritaloja. Osa on kunnostettu, osa jäänyt rempalleen.
Kiinteistövero on, toisin kuin kuntavero, aidosti tasavero. Se tulee samansuuruisena kommunistille ja kapitalistille. Siitä ei tehdä vähennyksiä.
Veron pohjana on oletettu hiukan mystinen kiinteistön tai tontin verotusarvo, joka pyrkinee tavoittelemaan kaiketi jälleenmyynti- tai markkina-arvoa.
Asuttujen kiinteistöjen verojen (linkki vie Kuntaliiton sivuille) yläraja on nostettu yhteen prosenttiin. Harva kunta perii maksimiveroa, mutta sitä kohti mennään. Alennuksia harva tekee. Muissa kiinteistöissä vero voi olla korkeampi, maksimissaan 1,55 prosenttia.
Monet kuihtuvat kunnat – ja Suomessa niitä todella riittää – ovat löytäneet kiinteistöverosta osapelastuksen katastrofaaliselle taloudelleen. Kiinteistöveroa peritään monessa kunnassa liki maksimäärä, vaikka kiinteistön ja sen alla olevan tontin arvo saattaa olla käytännössä nolla.
Esimerkiksi Pohjois-Savossa Kaavilla vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti on 0,75 prosenttia ja muun kuin vakituisen asunnolta osalta suurin eli 1,55 prosenttia.
Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina myöntää, että kyseessä on ongelma.
– Kiinteistöveron yleinen hyväksyttävyys edellyttää, että kiinteistön arvot esimerkiksi suhteessa toisiinsa pitäisi saada oikeudenmukaisimmaksi.
Tilannetta on yritetty saada paremmaksi, mutta Reinan mukaan yksi yritys kaatui jälleen viime vaalikaudella.
Muutoksia suunnitellaan taas.
Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju pitää ongelmaa pirullisena, varsinkin poliitikkojen kannalta. Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia.
– Jos tyhjät asunnot pantaisiin nurin, niin se johtaisi jäljelle jääneiden asuntojen arvon nousemiseen, Kangasharju esittää.
Lomamatkailukin se saattaisi piristää.
Mutta psykologinen lukko on luja. Näkymä puskutraktorista itse tehdyn talon nurkalla on monille liikaa. Ja kuka korvaa? Ja mitä korvaa?
Tähän saakka on on puhuttu lähinnä siitä, miten kiinteistöjen arvon nousu esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on vaikuttanut iäkkäiden kiinteistön omistajien maksukykyyn.
Kova kiinteistöverolappu on saattanut olla liikaa esimerkiksi isossa rintamiestalossa suurella tontilla asuvalle sotaveteraanien leskelle.
Nyt ongelma syntyy myös kiinteistöjen arvon tippumisesta.
Ainakin verotuksen oikeudenmukaisuuden kannalta.
”Jos tyhjät asunnot pantaisiin nurin, se johtaisi jäljelle jääneiden asuntojen arvon nousemiseen.
Moni kunta luottaa kiinteistöveroissa myös tuulivoimaan. Tuulivoima tuo sähköä, mutta kuihtuvat kunnat kaipaavat sähköä enemmän tuulivoimapuistojen mukanaan tuomaa kiinteistöveropottia.
Tulevaisuus on paikoin kuin tieteiselokuvista. Mummonmökit katoavat syrjäkyliltä, tuulivoimaloita nousee tilalle.
Poliittisesti kysymys on mitä herkin. Varsinkin aluepolitiikkansa uutta versiota etsivälle keskustalle jopa elintärkeä.
Eikä kysymys ole pelkästä Kainuusta, Pohjois-Karjalasta, Savosta tai siitä kuuluisasta ”muusta Suomesta”. Akuutti ongelma iskee näpeille myös Uudellamaalla.
