Suomen järvien pelättiin tuhoutuvan puunjalostuksen takia, mutta toisin kävi – ”Insinöörit tarttuivat työhön ja hoitivat homman” - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Suomen järvien pelättiin tuhoutuvan puunjalostuksen takia, mutta toisin kävi – ”Insinöörit tarttuivat työhön ja hoitivat homman”

Kuvituskuva
Julkaistu: 3.2. 13:12

Suomen sisävedet olivat muutama vuosikymmen sitten niin kurjassa kunnossa, että niiden epäiltiin pilaantuneen pysyvästi.

Suomen soittolistan kärkipaikoille nousi 1971 kappale, joka kertoi teollisuuden likaamasta paikkakunnasta ja sen ihmisistä.

Kansantaiteilija Irwin Goodman lauloi ”Lievestuoreen Liisasta”, tarinaa sellutehtaan pahanhajuisen purkuputken varjossa roihahtaneesta rakkaudesta ja leivästä, jonka tehdas toi.

Irwin Goodman julkaisi Lievestuoreen Liisa -kappaleen vuonna 1971.

Irwin Goodman julkaisi Lievestuoreen Liisa -kappaleen vuonna 1971.

Lievestuoreen pahamaineisen ja hajuisen sellutehtaan varjossa kasvanut Tarja Kimari oli 22-vuotias, kun kappale alkoi soida radiossa.

– Lievestuoreenjärvessä kun kävimme uimassa, niin varpaita ei näkynyt mustasta vedestä, Lievestuoreella yhä asuva Kimari muistelee.

Kun sellutehdas 1927 perustettiin pieneen keskisuomalaiseen kylään, sen sellunkeitosta syntyvä jätelipeä päätettiin pumpattiin sellaisenaan läheiselle suolle. Se kuulosti aikalaisista hyvältä ajatukselta. Suon uskottiin pidättävän itseensä syntyvän jätteen.

Pian epämieluista vaikutukset alkoivat kuitenkin näkyä lähistön vesissä. Mustanpuhuvaa, haisevaa lipeää valui suolta järviin. Uimavedet haisivat ja kalat maistuivat pahalle.

Lievestuoreen selluloosatehtaan päästöt kirvoittivat kansan lauluun. Kuva vuodelta 1973.

Lievestuoreen selluloosatehtaan päästöt kirvoittivat kansan lauluun. Kuva vuodelta 1973.

Lievestuore ei ollut yksin vesiongelmiensa kanssa, vaikka kylä olikin nostanut metsäteollisuuden ympäristöongelmat laajaan tietoisuuteen. Kaupunkien jätevedet virtasivat käsittelemättöminä vesiin.

Turussa Aurajoesta nousevien rikkiyhdisteiden sanottiin 1950-luvulla kesäisin mustuttavan läheisten talojen asukkaiden hopealusikat. Ylöjärvellä Haverin kultakaivokselta Kyrösjärveen valuneet jätevedet olivat niin myrkyllisiä, että ne tappoivat 1950-luvulla järvivettä juomaan erehtyneitä lehmiä.

– Nyt Lievestuoreenjärvessä näkyy pohja, muikkua ja kuhaa nousee ja kauempaakin tullaan kalastamaan taimenia, Kimari sanoo.

Suomen kansallismaisemiin kuuluva Aurajoki ei tuoksu mitenkään ja meritaimen nousee sinne etsimään kutupaikkaa. Kyrösjärven tila on luokiteltu hyväksi. Mitä Suomessa tapahtui? Sitä selvittääksemme on palattava ajassa muutama vuosikymmen taaksepäin.

Toinen maailmansota ja sitä seuranneet valtavat sotakorvaukset pakottivat Suomen kiinnittämään kaiken huomion talouteen. Ympäristö jäi taka-alalle, vaikka ongelmat olivat selvästi nähtävissä. Ympäristön pilaantuminen ymmärrettiin hinnaksi, mikä talouskasvu ja sotakorvaussopimusten täyttäminen vaativat.

Kun sotakorvaukset olivat ohi, voitiin huomiota kiinnittää vesistöihin. Niiden tilannetta kartoittamaan nimitettiin erityinen vesistönsuojelukomitea.

Komitean loppuraportti valmistui 1958. Sen tulos oli karu. Merkittävän osan Suomen vesistöistä arveltiin tuhoutuneen lopullisesti. Puujalostusteollisuus nimettiin suurimmaksi syylliseksi vesistöjen tuhoutumiseen.

Tampereen Lielahti, Mänttä, Lappeenrannan Kaukaa, Kuusankoski, Äänekoski ja Laukaan Lievestuore olivat esimerkkejä peruuttamattomasti pilaantuneiksi luultujen vesistöjen äärelle sijoittuneista paikkakunnista.

Kuvituskuva

Suomen toiseksi suurimman järven Päijänteen arveltiin saastuvan sen ympärille sijoittuneiden puunjalostustehtaiden vuoksi niin huonoon kuntoon, että järven vesiä ei edes kannata yrittää puhdistaa. Nykyisin pääkaupunkiseudun vesilähteenä toimivan Päijänteen tulevaisuutta pidettiin niin synkkänä, että Helsingin juomaveden tuotannon arveltiin tulevaisuudessa perustuvan meriveden tislaamiseen.

Suomen paperitehtaat.

Suomen paperitehtaat.

Herääminen vesien suojeluun tapahtui 1960-luvulla. Muutoksen vaikutti huoli juomaveden riittävyydestä, erityisesti Helsingin vedensaannin turvaaminen oli uhattuna. Toinen syy oli tehtaiden oma. Käsittelemättöminä läheisiin vesistöihin laskevat jätevedet olivat pilanneet useiden tehtaiden lähivedet niin huonoon kuntoon, että ne eivät kelvanneet enää tehtaiden omaan käyttöön.

UPM Kaukaan tehdas Lappeenrannassa Saimaan rannalla.

UPM Kaukaan tehdas Lappeenrannassa Saimaan rannalla.

Liki vuosisadan jatkunut metsäteollisuuden vesistöpäästöjen kasvu alkoi taittua 1960-luvulla, vaikka tuotanto jatkoi kasvuaan. Sellutehtaat yksi toisensa jälkeen siirtyivät vanhasta sulfiittiselluloosamenetelmästä parempaan sulfaattimenetelmään, koska se oli taloudellisesti kannattavampi. Kuten yleensä tapana, uudet tehtaat ovat edeltäjiään ympäristöystävällisempiä. Viimeinen perinteinen sulfiittisellu suljettiin Mäntässä 1991.

Paperitehtaiden kohdalla siirryttiin kierrättämään samaa vettä yhä uudelleen ja uudelleen prosessissa. Se toi säästöjä tehtaalle, koska aikaisemmin jäteveden mukana vesistöihin päätyneet ja siellä hapenkulutusta lisäävät kuidut saatiin talteen.

Suljettu kierto toi mukanaan uuden ongelman, sillä koneisiin alkoi kertyä leväkasvustoja. Niitä ryhdyttiin pitämään kurissa elohopealla, joka on myrkyllistä. Paperitehtaiden alapuolisiin vesiin alkoi virrata elohopea, joka rikastui ravintoketjun yläpäähän.

Kalojen syönti oli käymässä ihmisille haitalliseksi. Myös kaloja syövät merikotkat olivat kuolemassa sukupuuttoon. Kaloihin kertynyt elohopea heikensi niiden munien kuoren ja poikaset kuolivat pesään. 1973 Suomessa oli enää 35 pesivää paria ja niidenkin poikaset olivat vaarassa kuolla ennen kuoriutumistaan.

Elohopean käytöstä luovuttiin, ja vähitellen kalojen elohopeapitoisuuden laskivat. Merikotkia on nykyisin yli 1 500 ja viime vuonna se pääsi pois uhanalaisten lajien listalta.

Kun jätevesissä ei ollut enää elohopeaa ja massanvalkaisussa käytetyt rikki- ja kloorijäämät saatiin pois, metsäteollisuudessa voitiin ottaa käyttöön tehokkaita biologisia puhdistamoja.

UPM Kymmene -konserniin kuuluvan Kymi Paper Oy:n päällyslaitos vanhojen tehtaiden lomassa Kymijoen rantapenkalla.

UPM Kymmene -konserniin kuuluvan Kymi Paper Oy:n päällyslaitos vanhojen tehtaiden lomassa Kymijoen rantapenkalla.

Vähitellen vedet puhdistuivat. Kauhukuva tuhoutuvista sisävesistä ei toteutunut.

Metsäteollisuuden jätevesipäästöt ovat laskivat 1970-luvun tasosta yli 90 prosenttia ja aikaa siihen meni 15 vuotta.

– Tämä on kansainvälinen menestystarina, josta on syytä tuntea ylpeyttä, Metsäteollisuuden ympäristöpäällikkö Frederik Blomfelt sanoo.

– Ensin sanottiin, että siitä ei tule mitään. Sitten insinöörit tarttuivat työhön ja hoitivat homman, Suomen luonnonsuojeluliiton erityisasiantuntija Tapani Veistola muistelee.

Aikamme ympäristöhuolen keskellä helposti unohtuu, että 1970–80-luvulla toivottomilta näyttävät ympäristöongelmat on jo ratkaistu.

– Otsonikerroksen tuhoutuminen saatiin pysähtymään, yhdyskuntajätevedet on laitettu kuriin, PCB, DDT:n ja klooriyhdisteiden pääsy luontoon on käytännössä loppunut. Merestä ei enää saada silmättömiä silakoita ja Itämeren norppa pystyy taas synnyttämään, Veistola luettelee.

– Ja silakkaakin saa syödä hyvällä omallatunnolla ilman ympäristömyrkkyjen pelkoa, hän jatkaa.

Entä mitä kuuluu surullisen kuuluisalle Lievestuoreen Lipeälammelle, josta pilaantuneet vedet valuivat Lievestuoreenjärveen?

– Sitä ei enää ole. Se on peitetty maakerroksen alle eikä haise yhtään, lammen naapurissa asuva Tarja Kimari kertoo.

Lievestuoreen ”Lipeälammen” täyttö- ja puhdistustyöt saatiin päätökseen vasta 2008. Paperitehdas perustettiin vuonna 1927.

Lievestuoreen ”Lipeälammen” täyttö- ja puhdistustyöt saatiin päätökseen vasta 2008. Paperitehdas perustettiin vuonna 1927.

Suosittu ulkoilureitti kiertää Lipeälampea, joka äärelle kukaan ei halunnut mennä vapaaehtoisesti muutama vuosikymmen taaksepäin.

Ilta-Sanomat kertoo Luota huomiseen -teemaviikon aikana positiivisia uutisia ja rohkaisevia esimerkkejä Suomesta ja maailmalta.

Kaikki jutut voit lukea tästä linkistä.

Tuoreimmat osastosta