Kommentti: Lopetetaan kunnat ja palautetaan läänit - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Lopetetaan kunnat ja palautetaan läänit

Kuvituskuva
Julkaistu: 26.1. 9:43

Paikallisen hallinnon ja julkisen palvelutuotannon tehostamiseksi on olemassa valmis, aiemmin sovellettu ja kohtalaisesti toiminutkin malli, jossa sote-alueita kutsuttiin lääneiksi, Vesa Varhee kirjoittaa.

Suomen paikallishallinnon kuntajärjestelmä on vanhentunut, eikä enää suoriudu tehtävistään. Kuntien on määrä huolehtia paikallishallinnosta ja julkisten palvelujen tuotannosta, mutta etenkin palvelutuotannon laatu heikkenee koko ajan. Tilannetta ei helpota kuntatyöntekijöiden vaatimus palkkojensa korottamisesta, johon kunnilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia.

Suomen kuntien talous on rapakunnossa ja palvelutuotantoon kohdistuu väestön ikääntyessä jatkuvasti kovenevia vaatimuksia. Palvelujen tuotanto on tehotonta ja tarpeettoman kallista. Osan tehottomuudesta aiheuttaa se, että suuri osa kunnista on väkimäärältään liian vähäisiä muodostamaan tehokasta talousaluetta.

Vuoden 2018 lopussa Manner-Suomessa oli 295 kuntaa. Niistä 198:ssa oli alle 10 000 asukasta. 80 kunnassa asukkaita oli 10 0000–60 000, ja jäljelle jääneissä 17 kunnassa yli 60 000. Yli 200 000 asukkaan kuntia oli viisi, Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere ja Oulu.

Asukasmäärä vaikuttaa kuntien verotustarpeeseen: jokainen kunta, jopa 700 asukkaan Luhanka, tarvitsee tietyn perusmäärän työntekijöitä kuten kunnanjohtajan ja sihteerin.

Työntekijöiden tarve ei kuitenkaan nouse suorassa suhteessa kunnan asukasmäärään, eikä 100 000 asukkaan kunta tarvitse samaa määrää työntekijöitä kuin kymmenen 10 000 asukkaan kuntaa. Pienissä kunnissa on tämän vuoksi vähemmän maksajia jokaista kunnan työntekijää kohti.

Vuonna 2018 – viime vuoden lopulliset tilastot eivät vielä ole saatavissa – oli Manner-Suomen 124:n alle 5 000 asukkaan kunnan keskimääräinen veroprosentti Kuntaliiton tilastojen mukaan 21,1.

5 000–10 000 asukkaan kunnat pääsivät hivenen alle 21 prosentilla, mutta tähän sisältyvät Suomen varakkain kunta Kauniainen ja Olkiluodon ydinvoimalaa pyörittävä Eurajoki, joiden veroprosentit olivat 17.

Nämä säännön vahvistavat poikkeukset pois luettuna 5 000–10 000 asukkaan kuntien keskimääräinen veroprosentti oli aavistuksen alle 21 prosenttia.

100 000–200 000 asukkaan kunnissa keskiprosentti painui 20 prosentin tuntumaan ja viidessä suurimmassa kaupungissa alle 19 prosenttiin. Ahvenanmaa oli poikkeus. Sikäläisten 16 kunnan, joissa oli yhteensä hivenen alle 30 000 asukasta, keskimääräinen veroprosentti oli 17,5.

Palkankorotukset nostavat veroja

Kunta-alan joidenkin palkkojen nostotarvetta tuskin kiistää kukaan. Etenkin opettajien ja sairaanhoitajien palkkoja halutaan nostaa, koska sekä sairaanhoitoa että opetusta pidetään erittäin tärkeinä toimintoina.

Etenkin kunnallisen terveydenhuollon ruuhkia purkamaan tarvittaisiin lisää työvoimaa, joka maksaa. Etenkin hoiva- ja hoitotyötä painaa myös vastuu. Muutama hellekesä sitten tuttu sairaanhoitaja totesi, että pääsisi Valion kylmävarastolla samoihin ansioihin kuin terveyskeskuksessa. Samalla saisi viileän työpaikan, jossa virhe pahimmillaan härskiinnyttäisi muutaman tonnin ylituotantovoita, josta jäisivät vientituet saamatta.

Vuonna 2007 sairaanhoitajien saama korotus kopioitiin välittömästi muillekin aloille, joten hoitajien palkkakuoppa suhteessa muihin säilyi ennallaan ja vaikutuksia koko maan kilpailukykyyn siivotaan edelleen.

Kaikissa kuntien palkankorotuksissa on kuitenkin ongelma. Jokainen sata euroa, jonka kunta jonkun palkkaa nostaa, maksaa kunnalle sivukuluineen runsaat 150 euroa. Näistä noin 20 euroa palaa palkansaajan kunnallisverona takaisin, mutta 130 pitää hankkia verottamalla yksityistä sektoria joko suoraan kunnassa itsessään tai hakemalla lisää valtion välityksellä apua muista kunnista kerättyinä veroina. Toinen vaihtoehto olisi leikata menoja muualta, mutta tämä on takkuista.

Kun kunnat määrättiin Esko Ahon (kesk) hallituksen aikaan 1990-luvun alussa leikkaamaan menojaan, ne saivat tehdä sen omin päin, ilman ulkopuolista ohjausta. Silloin vähennykset kohdistuivat juuri opetus- ja hoitohenkilökuntaan, jonka vakituisia työsopimuksia vaihdettiin jatkuvasti uusittaviin määräaikaisiin.

Tämä on aivan luonnollista, ei kukaan hallintovastaava leikkaa omalta lohkoltaan, jos riittävät menoleikkaukset on löydettävissä muualta. Se, että palvelutuotannon suorittavan portaan työehdot heikkenivät, näyttää olleen samantekevää.

Tuotannon tehostamiseksi kuntia on muutaman hallituskauden aikana kannustettu yhdistymään, ja Manner-Suomen kuntamäärä on laskenut 1990-luvun yli 450:stä runsaaseen 300:aan. Keskimääräinen kunnallisvero oli 16,5 prosenttia vuonna 1990, kun tänä vuonna se on kivunnut jo 20 prosentin tuntumaan.

Miksi keksiä pyörä uudelleen?

Kuntaliitosten lisäksi palvelutuotantoa on pyritty jo useamman hallituksen voimin tehostamaan kokoamalla kunnista sote-alueita eli maakuntia. Niiden kehittämisessä ei kuitenkaan ole edetty tuotannon tai kannattavuuden näkökulmasta, vaan ilmeisesti paikallispoliittiset tekijät edellä.

Siksi alueita on suunnitteilla Uudellemaalle viisi ja parisenkymmentä muualle Suomeen. Aikoinaan, prosessin alkumetreillä, terveydenhuollon asiantuntijat pitivät viittä yliopistollisten keskussairaaloiden ympärille perustettavaa aluetta ihannemääränä. Itse palvelutuotannon kannalta on kuitenkin epäselvää, miten uusi hallintoporras tehostaa tuotantoa ja parantaa palvelujen saatavuutta, etenkin kun aluerakennetta koskevat suunnitelmat ovat kaukana lopullisista.

Taloudellisesti ajatellen on ylipäätään hivenen omituista, että aikaa ja työtä käytetään kulmattoman, diskusformaattisen kuljetusesineen suunnittelemiseen kun pyörä on tunnettu jo vuosituhansia. Paikallisen hallinnon ja julkisen palvelutuotannon tehostamiseksi on olemassa valmis, aiemmin sovellettu ja kohtalaisesti toiminutkin malli, jossa sote-alueita kutsuttiin lääneiksi.

Ennen vuoden 1997 uudistusta Suomessa oli 11 mannerlääniä ja Ahvenanmaa. Jos jostain sisäministeriön arkistosta löytyisi niiden perustiedot, ei sote-alueiden suunnitteluun tarvitsisi enää kuluttaa aikaa ja palvelutuotannon uudistukset voitaisiin saada vähitellen käyntiin.

Pientä säätöä tosin saatetaan kaivata, esimerkiksi Kymen ja Mikkelin läänejä on tuskin tarpeellista pitää erillään. Myös pääkaupunkiseudusta voisi tehdä, Tukholman malliin, oman lääninsä huolehtimaan esimerkiksi joukkoliikenteen, koulujen ja kaavoituksen tehokkaammaksi alueellistamiseksi.

Joka tapauksessa valmiina olisi malli, joka voisi tehostaa julkisten palvelujen tuotantoa, karsia pienkuntien hallinnollisia päällekkäisyyksiä ja ylipäätään keventää palvelutuotannon kustannusrakennetta. Lopettamalla kunnat ja siirtämällä niiden tehtävät lääneille voisi kukaties jopa keventää verotusta ja siten osaltaan edistää työllisyyttä ja kokonaistalouden kasvua.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Tuoreimmat osastosta