Saiko koronavirus varpailleen? Suusuojaimet loppuivat Suomen apteekeista ja tukusta: ”Kysyntä kymmenkertaistunut” - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Saiko koronavirus varpailleen? Suusuojaimet loppuivat Suomen apteekeista ja tukusta: ”Kysyntä kymmenkertaistunut”

Suusuojat ovat menneet kuumille kiville apteekeissa.

Suusuojat ovat menneet kuumille kiville apteekeissa.

Julkaistu: 23.1. 16:50

Suusuojaimet ovat loppuneet tukusta samaan aikaan, kun maailmalla on uutisoitu paljon koronaviruksen leviämisestä.

Paperiset suusuojaimet ovat paikoin loppuneet apteekeista.

Ilta-Sanomiin yhteyttä ottaneen lukijan mukaan suusuojaimet olivat loppu ainakin Helsingin Mannerheimin tien Yliopiston Apteekista.

Johtava proviisori Mikko Käenmäki Yliopiston Apteekista kertoo, että suusuojaimet ovat loppuneet myös tukusta, eli niitä ei tällä hetkellä saa tilattua lisää.

Tuotteen kysyntä on noussut samaan aikaan, kun maailmalla on uutisoitu paljon Kiinassa jo 17 ihmistä tappaneen koronaviruksen leviämisestä. Kiinan lisäksi koronavirusta on tavattu kolmessa maassa.

Tuula Lehto tukkuliike Oriolan viestinnästä vahvistaa, että suusuojainten kysyntä on nyt ennennäkemättömällä tasolla.

– Meillä on kolmen valmistajan tuotteita ja kaikki on myyty loppuun. Kysyntä on kymmenkertaistunut normaaliin verrattuna, Lehto kertoo.

Käenmäki ei osaa ottaa kantaa siihen, ovatko suusuojaimet loppuneet nimenomaan koronaviruksen tai sen aiheuttaman pelon vuoksi.

Hänen mukaansa suusuojaimia ostavat ihmiset ”laidasta laitaan”. Tuotetta myydään yleisesti melko vähän, ja apteekkien varastot ovat pieniä.

– En tiedä liittyykö tukusta loppuminen koronavirukseen. Ei ole kukaan asiakastilanteissa maininnut sitä, Käenmäki kertoo.

Myöskään Oriolalta ei osata arvioida, onko kysynnän kasvun taustalla juuri koronavirus.

Lehto kertoo, että suusuojaimia on tulossa Oriolalle lisää helmikuun alussa.

Lisää aiheesta

Tuoreimmat osastosta