Volvon varaosa­myyjän miljoonista raju riita: Testamenttasi rahat suvulle – sitten ilmestyi pullia leiponut nainen, jonka yllätys­paperia puidaan oikeudessa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Volvon varaosa­myyjän miljoonista raju riita: Testamenttasi rahat suvulle – sitten ilmestyi pullia leiponut nainen, jonka yllätys­paperia puidaan oikeudessa

Julkaistu: 14.1. 6:30

Oikeudenkäynti alkoi maanantaina Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa.

Volvon varaosamyyjän jättämästä miljoonaomaisuudesta on riidelty lähes kuusi vuotta ja riita jatkuu.

Omaisuutta ei ole voitu jakaa, koska 34 vuotta sitten tehdyn testamentin rinnalle ilmestyi kuukausi ennen vainajan kuolemaa tehty toinen testamentti. Testamentin allekirjoitus on todettu väärennetyksi.

Vain pari päivää ennen perunkirjoitusta kesällä 2015 vainajan kaukainen sukulaisnainen esitti lahjakirjan, jolla varaosamyyjä olisi lahjoittanut lähes 2,3 miljoonan euron edestä pörssiosakkeita hänelle.

  • Yllä olevalla videolla kerrotaan testamentin tekemisestä

Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa käsitellään tällä ja ensi viikolla neljänä päivänä lahjakirjan sisältämän lahjalupauksen aitoutta.

Lahjakirjan allekirjoitus on vainajan tekemä, mutta lahjakirjassa on monia kysymyksiä herättäviä riidanalaisia yksityiskohtia. Suku kiistää lahjakirjan aitouden.

Perillisittä kesällä 2014 kuollut lahtelainen varaosamyyjä jätti miljoonaomaisuuden. Hän kasvatti omaisuutensa sijoittamalla rahansa pörssiosakkeisiin. Osakepotin arvo on kasvanut huomattavasti riidan aikana.

Naisen lahjakirjalla tavoitteleman potin arvo on noussut lähes 300 000 euroa ja on nyt noin 2,5 miljoonaa euroa. Arvo on noin 80 prosenttia vanhuksen jättämästä omaisuudesta.

Osinkoja osakkeista on kertynyt miehen kuoleman jälkeen noin 400 000 euroa. Osinkojakaan ei ole voitu riidan vuoksi jakaa kummallekaan osapuolelle. Varallisuus on pesäselvittäjän hallussa. Reaaliarvo on osinkokertymän kanssa arviolta 3,5-4 miljoonan euron tienoilla.

Lahjalupauksen sitovuudesta alkoi maanantaina oikeudenkäynti.

Omaisuus lähti lentoon Nokian myötä

Varaosamyyjä oli säästäväinen. Hän asui työvuotensa pääasiassa Ruotsissa ja oli Volvon palkkalistoilla. Hän vietti poikamiehen vaatimatonta elämää.

Nuukana pidetyn miehen omaisuus lähti lentoon Nokian myötä. Varaosamyyjä oli hankkinut nuorena miehenä Nokian kumiteollisuuden osakkeita. Kun sitten Nokian elektroniikkateollisuus ampaisi kasvuun, pullistui varaosamyyjän osakesalkku.

Osakekaupan varaosamyyjä hallitsi. Hän osasi luopua juuri oikealla hetkellä valtaosasta Nokia-osakkeistaan ja osti muitten suomalaisten pörssiyhtiöitten osakkeita. Hän hankki muun muassa Kemiran, Huhtamäen, Keskon, Orionin ja monen muun yhtiön osakkeita.

1930-luvulla syntynyt varaosamyyjä teki testamentin 1980-luvulla viidelle sisarustensa lapselle. Jokaiselle oli tuleva yhtä suuri osuus.

Perinnönjakoa ei ole voitu tehdä, koska suvulle tuli täytenä yllätyksenä toinen testamentti, joka olisi tehty kuukausi ennen miehen kuolemaa. Vielä suurempana yllätyksenä suvulle esitettiin vain pari päivää ennen perunkirjoitusta lahjakirja, jonka aidoksi toteaminen veisi miljoonat suvun ulottumattomiin.

Lahjakirjalla lähes kaikki pörssiosakkeet kuuluisivat 60-vuotiaalle naiselle, joka on miljonäärin velipuolen pojan entinen vaimo. Uudessa testamentissa pesä sai lisäksi kaksi uutta jakajaa. He ovat pörssiosakkeita itselleen vaatineen naisen aikuisia lapsia.

Omaisuuden kohtaloa on aiemminkin käsitelty oikeudessa. Käräjäoikeus käsitteli kesällä 2018 testamentin moitetta, jonka kuolinpesä nosti uudesta testamentista. Pesä pitää testamenttia mitättömänä, koska varaosamyyjän nimi on väärennetty.

Poliisi teki esitutkinnan allekirjoituksen aitoudesta. Tutkitut rikosnimikkeet olivat törkeän petoksen yritys ja törkeä väärennys. Epäiltyinä olivat nainen sekä hänen poikansa.

Näyttöä rikoksesta ei löytynyt eikä syyttäjä nostanut syytettä. Käsialatutkimuksen mukaan on erittäin todennäköistä, että allekirjoitus ei ole vanhuksen tekemä.

Lahjalupaus oli käräjäoikeudessa esillä syksyllä 2018. Osakemiljoonia odottava nainen vaati itselleen osinkoja ja osakkeita, koska ne kuuluvat hänelle ja hän oli tehnyt verottajalle jo yli viisi vuotta sitten lahjaveroilmoituksenkin. Hänen olisi pitänyt maksaa verottajalle jo yli 750 000 euron lahjaverotkin.

Suku vaatii kanteen hylkäämistä

Maanantaina alkaneessa istunnossa oikeutta käydään lahjalupauksesta. Kahdeksan päivän kuluttua lahjakirjan allekirjoituksesta vanhus kuoli sairaalassa. Naisen käsitys on, että lahjoittaja halusi sulkea pois perinnöstä sukulaisensa.

Nainen vaatii osakkeiden lisäksi 410 000 euron osinkoja ja viivästyskorkoja pesältä. Hän vaatii myös lähes 200 000 euroa vahingonkorvauksia.

Vanhus muutti parikymmentä vuotta sitten Ruotsista Lahteen ja osti asunnon. Nainen väittää olleensa hyvin läheinen ja hän vieraili vanhuksen luona kahden viimeisen elinvuoden aikana pari kertaa viikossa. Hän siivosi, kävi kaupassa ja piti seuraa. Vanhus piti pullasta ja pullantuoksusta, ja nainen kertoo leiponeensa hänelle usein.

Naisen mukaan vanhus halusi lahjoittaa hänelle omaisuuttaan. Syynä lahjoitukseen nainen piti entisen miehensä eli vanhuksen velipuolen pojan huomattavia verovelkoja.

Suvun mielestä mitään lahjalupausta eikä lahjaa ole koskaan annettu eikä vanhuksella ollut tarkoitusta lahjoittaa myöhemminkään omaisuuttaan muille. Suku ihmettelee miksi hän olisi noin vain lahjoittanut kaukaiselle ja melko vieraalle sukulaiselle yli kaksi miljoonaa euroa. Suku vaatii kanteen hylkäämistä.

Vanhus oli lahjoittanut yli kymmenen vuoden aikana kuudelle lähisukulaiselleen omaisuuttaan pienissä erissä, mutta ei kertaakaan mitään kaukaiselle sukulaisnaiselle.

Lahjakirjassa oleva lahjoittajan allekirjoitus on todettu aidoksi. Lahjakirja kuitenkin poikkeaa hänen aiemmin tekemistään lahjoituksista.

Vanhus oli vuosien saatossa tehnyt suvulleen 23 lahjoitusta, joissa ei ole ollut mitään ristiriitaisuuksia. Hän oli aiemmin tehnyt kaikki lahjoituksiin liittyvät täytäntöönpanotoimet heti allekirjoituspäivänä.

Lahjakirjan nainen oli täydentänyt itse merkitsemällä siihen tiedot lahjoitettavasta omaisuudesta, päiväyksen ja lahjansaajan tiedot vanhuksen sanelun mukaan.

Pesän osakkailla on näkemys, mistä asiakirja on lähtöisin. Asiakirjan vanhus oli joskus aiemmin allekirjoittanut valmiiksi, ja lahjakirja oli väärennetty täyttämällä allekirjoitettu asiakirja. Vanhuksen omasta jäämistöstä ei ole löytynyt kopiota asiakirjasta.

Suvun mielestä naisen hallussa oleva asiakirja ei sisällä lahjalupausta. Suvun näkemys on, ettei vanhus saattanut lahjoitusta loppuun, minkä vuoksi lahjoitus on rauennut.

Suku muistuttaa lisäksi, että vanhus oli viimeiseen hengenvetoon saakka oikeustoimikelpoinen ja olisi halutessaan voinut täyttää lahjan, muttei tehnyt sitä.

Riita jatkuu vielä pitkään

Osapuolet ovat hankkineet valtakunnan perintöoikeuden auktoriteeteilta lausunnot asiakirjasta.

Siviilioikeuden emeritusprofessori Urpo Kangas toteaa lausuntonaan, että vainaja ei ole antanut sitovaa lahjalupausta ja kuolinpesän arvo-osuustilillä olevat varat kuuluvat pesälle.

Kangas pitää mahdollisena, että vanhuksella oli lahjoittamistarkoitus allekirjoittaessaan lahjakirjan, mutta luopui täyttämästä lahjaa olemalla passiivinen. Täyttämättä jätettyä lahjaa ei voida pitää lahjalupauksena.

Emeritusprofessori Aulis Aarnio antoi lausuntonsa vastapuolen osalta. Aarnio ei ota kantaa näytön riittävyyteen, mutta johtopäätöksissä toteaa kutenkin, että tahdonilmaisu on sitova.

Lahjalupausta oikeus käsitteli maanantaina kymmenkunta tuntia. Käräjäoikeuden ratkaisu on odotettavissa muutaman viikon kuluttua.

Varmana pidetään jo nyt, että riita etenee Itä-Suomen hovioikeuteen ja edelleen korkeimpaan oikeuteen ennen kuin lopullinen ratkaisu saadaan. Vasta sen jälkeen alkaa oikeuskäsittely testamentin osalta. Edessä on vuosien oikeusriita.

Riidan oikeuskulut ovat jo nyt merkittävät. Maksajana on suvun puolelta pääosin kuolinpesä.

Tuoreimmat osastosta