Nyt jysähti kiky-lakko: kolme suurta liittoa uhkaa seisauttaa työt samaan aikaan - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Nyt jysähti kiky-lakko: kolme suurta liittoa uhkaa seisauttaa työt samaan aikaan

Työntekijäjärjestöt Teollisuusliitto, Paperiliitto ja Ammattiliitto Pro uhkaavat kahden viikon työtaisteluilla.

Työntekijäjärjestöt Teollisuusliitto, Paperiliitto ja Ammattiliitto Pro uhkaavat kahden viikon työtaisteluilla.

Julkaistu: 12.1. 12:58

Teollisuusliitto, Paperiliitto ja Ammattiliitto Pro jättivät sunnuntaina lakkovaroitukset. Työt uhkaa seisauttaa 31 000 työntekijää.

Ilmoitettujen lakkojen piirissä olisi noin 31 000 työntekijää, esimerkiksi selluteollisuudessa ja Turun telakalla. Kolmen suuren ammattiliiton työtaistelut uhkaavat kestää kaksi viikkoa.

Lakot alkaisivat tammikuun lopulla ja kestäisivät kaksi viikkoa. Niiden piirissä on yhteensä noin 31 000 työntekijää.

Kaikkien kolmen liiton piirissä uusien työehtosopimusten parissa hiertää kysymys kilpailukykysopimuksen mukaisesta 24 lisätyötunnista. Työntekijäjärjestöt haluavat niiden poistamista, mille työnantajaosapuolet eivät ole lämmenneet.

– Ehkä kaikki kulminoituu kikyyn, koska myös palkkaratkaisu on kiinni siitä, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo STT:lle.

Hänen mukaansa järjestö on kuitenkin valmis neuvottelemaan ratkaisusta nopealla aikataululla. Pro ja Teknologiateollisuus ovat hänen mukaansa neuvotelleet tällä viikolla kahdesti, mutta seuraavaa neuvottelua ei ole vielä sovittu.

Paperiliiton lakkojen piirissä olisi noin 9000 työntekijää. Kuvassa Metsä Groupin sellutehtaan selluvarasto Raumalla marraskuussa 2019.

Paperiliiton lakkojen piirissä olisi noin 9000 työntekijää. Kuvassa Metsä Groupin sellutehtaan selluvarasto Raumalla marraskuussa 2019.

Paperiliitto on tavannut Metsäliiton 34 kertaa, mutta Paperiliiton mukaan tekstikysymyksissä ei ole edetty eikä palkankorotuksista ole edes aloitettu neuvotteluja. Kiky hiertää myös.

– Kilpailukykysopimus sovittiin väliaikaisesti tämän maan taloudellisen tilanteen parantamiseksi. Sillä, miten työajanlisäys on työehtosopimukseen kirjattu, ei ole merkitystä, koska sopimus on katkolla, Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala sanoo tiedotteessa.

Pron lakkojen piirissä olisi noin 8000 työntekijää. Kypäriä Meyerin telakalla Turun Pansiossa syyskuussa 2016.

Pron lakkojen piirissä olisi noin 8000 työntekijää. Kypäriä Meyerin telakalla Turun Pansiossa syyskuussa 2016.

Lakonuhan piirissä satoja toimipisteitä

Ammattiliitto Pro ilmoittaa lakonuhasta useissa kymmenissä yritysten toimipisteissä teknologiateollisuuden sopimusalalla, koska ratkaisua alan työehtosopimusneuvotteluissa ei ole löytynyt. Työnseisauksen piirissä on kymmeniä yritysten toimipaikkoja ympäri Suomea. Sen piiriin kuuluvat esimerkiksi Meyer Turun telakka, ABB:n kaikki toimipaikat, Valmet Automotiven autotehdas Uudessakaupungissa ja Terrafamen kaivos Talvivaarassa.

Teollisuusliitto puolestaan uhkaa työnseisauksella yli 200 työpaikalla ja lukuisilla sopimusaloilla. Lakonuhan piirissä ovat kumiteollisuuden, öljy-, maakaasu- ja petrokemianteollisuuden, kemian perusteollisuuden, lasikeraamisen teollisuuden, muovituoteteollisuuden ja kemian tuoteteollisuuden, mekaanisen metsäteollisuuden ja malmikaivosten sopimusalat.

Paperiliiton lakkovaroitus koskee 67 yritystä.

Teollisuusliiton lakkojen piirissä olisi noin 14000 työntekijää. Kuvassa lakkovahteja teollisuusyritys ABB:n portilla Helsingin Pitäjänmäellä joulukuussa 2019.

Teollisuusliiton lakkojen piirissä olisi noin 14000 työntekijää. Kuvassa lakkovahteja teollisuusyritys ABB:n portilla Helsingin Pitäjänmäellä joulukuussa 2019.

Pron ja Teollisuusliiton lakot uhkaavat alkaa maanantaina 27. tammikuuta. Paperiliiton tehtailla lakko alkaisi aalloittain niin, että se alkaisi sellu- ja massatehtaissa 26. tammikuuta ja muissa töissä 27. tammikuuta. Kaikki ilmoitetut lakot kestäisivät kaksi viikkoa.

Pron lakkojen piirissä olisi noin 8 000 työntekijää, Paperiliiton lakkojen piirissä 9 000 ja Teollisuusliiton 14 000 työntekijää.

Tuoreimmat osastosta