Kelan laskuri hämäsi – Vappusatanen leikkasi eläkkeellä olevan Annen asumistukea 36 eurolla - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Eläkeläinen Anne hämmästyi: ”Vappusatanen” leikkasi Kelan laskurissa 36 eurolla asumistukea – Laskuri huomioi muutokset vasta vuoden vaihduttua

Eläkkeensaajien asumistuen laskurilla ei vielä voi selvittää ensi vuonna voimaan astuvan lainmuutoksen mukaista asumistuen määrää.

Eläkkeensaajien asumistuen laskurilla ei vielä voi selvittää ensi vuonna voimaan astuvan lainmuutoksen mukaista asumistuen määrää.

Julkaistu: 30.12.2019 18:49

Kelan verkkosivuilla oleva eläkkeensaajien asumistuen laskuri ilmoitti, että 34 euron korotus eläkkeeseen leikkaa Annen asumistukea noin 36 eurolla.

Lohjalla asuva 65-vuotias Anne kuuluu eläkeläisiin, joiden verorahoitteiset eläkkeet nousevat tammikuun alussa. Hallituksen esityksen mukaan täyttä kansaneläkettä korotetaan noin 34 eurolla kuukaudessa ja täyttä takuueläkettä 50 eurolla. Anne itse on ensin mainittujen ryhmässä, eli hänen eläkkeensä nousee 34 eurolla.

Annen eläke koostuu kansaneläkkeestä ja pienestä työeläkkeestä. Lisäksi hänelle maksetaan eläkkeensaajan asumistukea noin 250 euroa. Tammikuun alussa eläkkeisiin tehtävät korotukset nostavat hänen tulonsa yhteensä 1 130 euroon kuukaudessa.

Selvitettyään Kelan laskurin avulla, vaikuttaako kansaneläkkeen korotus asumistukeen, Anne tunsi kuitenkin epäuskoa.

– Laskuri näytti, että kansaneläkkeen korotus leikkaisi asumistukea miltei 36 eurolla. Käytännössä siis korotus kumoutuisi samantien ja minun tuloni eivät suinkaan nousisi, vaan päinvastoin ne laskisivat noin kahdella eurolla, hän ihmettelee.

Eläkkeiden tuoteomistaja -tittelillä Kelassa työskentelevä Antti Peltoniemi hälventää Annen huolta. Hänen mukaansa eläkkeensaajien asumistuen laskurilla ei vielä voi selvittää ensi vuonna voimaan astuvan lainmuutoksen mukaista asumistuen määrää.

– Tällä hetkellä laskurilla voi laskea asumistuen määrän ainoastaan kuluvan vuoden tiedoilla. Vuodelle 2020 asumistuen määrän voi laskea aikaisintaan keskiviikkona, jolloin laskuri huomioi myös eläkkeensaajan asumistuen uuden lisäomavastuuprosentin, Peltoniemi selittää.

Pienten eläkkeiden korottamista koskevassa esityksessään hallitus muutti eläkkeensaajan asumistuen lisäomavastuun rajoja juuri siksi, ettei korotus vaikuttaisi asumistukeen ja vähentäisi siten eläkkeensaajan käytettävissä olevia tuloja.

Kuullessaan, ettei asumistuki ole vähenemässä korotusten takia, Anne toteaa olevansa helpottunut.

– 34 euroa on iso raha pienituloiselle eläkeläiselle. Sillä saa esimerkiksi puhelinlaskun maksettua, hän sanoo.

Tuoreimmat osastosta