HS: Hitas-järjestelmä luotiin asuntokriisin helpottamiseksi – nyt yksi johtaja omistaa jopa 10 asuntoa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

HS: Hitas-järjestelmä luotiin asuntokriisin helpottamiseksi – nyt yksi johtaja omistaa jopa 10 asuntoa

Sompasaari rakentuu. Paikalta myydään jatkossa myös Hitas-kohteita. Kuvituskuva.

Sompasaari rakentuu. Paikalta myydään jatkossa myös Hitas-kohteita. Kuvituskuva.

Julkaistu: 13.12.2019 14:16

Hitas-asuntojärjestelmä luotiin asuntokriisin helpottamiseksi. HS:n selvityksen mukaan 700 Helsingin asunnoista on päätynyt moniomistajille.

Hitas-asuntojen moniomistaminen on yleistynyt Helsingissä kuluneen seitsemän vuoden aikana, käy ilmi Helsingin Sanomien selvityksestä.

HS kävi läpi Helsingin kaupungilta saamansa vuosien 2019 ja 2012 hitas-rekisterit. Tulos oli, että kuluvan vuoden rekisterissä useamman kuin yhden hitas-asunnon omistavia henkilöitä tai perheitä on noin 330. Seitsemän vuotta sitten vastaava luku oli 160.

Useamman kuin yhden hitas-asunnon omistajilla on hallussaan yhteensä runsaat 700 hitas-asuntoa. Yhden hitas-asunnon omistavia henkilöitä tai perheitä rekisterissä on noin 13 000.

Hitas-asunnoilla tarkoitetaan Helsingin kaupungin kehittämää asuntojen hinnansäätelyjärjestelmää. 1970-luvulla luodun järjestelmän tarkoituksena on tarjota kaupunkilaisille kohtuuhintaisia omistusasuntoja.

Asunnoille määritetään jo tontinluovutusvaiheessa korkein mahdollinen myyntihinta, eikä sitä asuntoa myöhemmin myytäessä saa ylittää. Puolihitas -kohteissa myyntihintaa on säännelty vain ensimmäisellä uudelleenmyyntikierroksella. Sen jälkeen hinta on vapaa.

HS kertoo yhdestä omistajasta, joka omistaa kymmenen edullista hitas-asuntoa. Hän on pienen yhtiön toimitusjohtaja ja tienaa vuodessa 100 000 euroa.

HS:n saamien tietojen mukaan omistaja oli ostanut asuntonsa yhtä lukuun ottamatta kuluneen seitsemän vuoden aikana. Asunnot sijaitsevat halutuilla alueilla muun muassa Ruoholahdessa, Kalasatamassa ja Herttoniemessä.

”Ei ole kestävää perustetta myydä kaupungin omaisuutta alehintaan hyväosaisille”

Hitas-järjestelmän toimivuutta on kritisoitu. Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus kommentoi marraskuussa Taloussanomille, että pitää hitas-järjestää toimimattomana.

Hänestä olisi parempi, että alennetun hinnan sijaan kaupunki myisi hyvätuloisille asunnon täyteen hintaan, ja hyödyntäisi summaa esimerkiksi matalapalkkaisten palkkojen parantamiseen.

Juhana Brotherus Danske Bankin suhdannekatsauksen julkistamistilaisuudessa Helsingissä 18. maaliskuuta 2014.

Juhana Brotherus Danske Bankin suhdannekatsauksen julkistamistilaisuudessa Helsingissä 18. maaliskuuta 2014.

– Esimerkiksi lastenhoitajia on kuulemma vaikea saada. Olisiko yksi syy huonot palkat? Jos varoja on mahdollista tällä tavalla tuhlata, tuntuu vähän kestämättömältä peruste, ettei rahoja riitä.

Brotherus olisi valmis lopettamaan sekä hitaksen että puolihitaksen. Hänestä asuntojen hinnat pysyisivät nykyistä paremmin kurissa, jos asuntoja rakennettaisiin enemmän.

– Kaupunkiin on tulossa enemmän väkeä kuin on asuntoja, joten niitä pitäisi rakentaa selvästi enemmän. Kaupungin tulisi ottaa huomattavasti aktiivisempi ote kaavoitukseen ja tontinluovutukseen.

Helsingin valtuusto on käsitellyt Hitaksen kohtaloa, viimeksi lokakuussa. Silloin kokoomuksen Otto Meri ehdotti aloitteessaan koko hitas-järjestelmän lakkauttamista. Aloite kaatui valtuustossa äänin 46–37.

Suoraviivaisesti selitettynä oikeisto lakkauttaisi hitaksen. Se perustelee Brotheruksen tapaan, että siinä veronmaksajien rahoja suunnataan onnekkaille hyväosaisille.

Vasemmiston pelkistetty kanta on, että hitas torjuu eriarvoisuutta ja mahdollistaa asunnon ostamisen niille, jolla ei muuten olisi varaa pääkaupunkiseudun hintoihin.

Tuoreimmat osastosta